menu Menu
Max Porter: Lanny
Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus, Porter Max, WSOY 12/03/2020 2 kommenttia
Valeria Luiselli: Lost Children Archive Edellinen Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua Seuraava

Makaamme ääneti paikoillamme.

Ajattelen pikkuistani, joka nukkuu viereisessä huoneessa. Tai ehkä hän ei nukukaan. Ehkä hän tanssii puutarhassa keijukaisten ja menninkäisten kanssa. Luulemme, että hän nukkuu kuin normaali lapsi, mutta hän ei ole normaali lapsi vaan Lanny Viherpuu, meidän pieni mysteerimme.

Max Porter: Lanny

Max Porterin esikoisromaani Surulla on sulkapeite ihastutti pari vuotta sitten omaperäisellä kerronnallaan. Siinä perheen äidin kuolemaa surevat isä ja kaksi poikaa saavat kotiinsa sulkapeitteisen terapeutin, Variksen. Porterin uusimmassa romaanissa Lanny maagisrealistisen variksen roolin on saanut Isä Suomukka -vainaa, muinainen luonnonhenki ja keppostelija, joka on vuosisatojen ajan tarkkaillut kyläläisten elämänmenoa. Muotoaan muuttaen hän vaeltaa kylässä ja kuuntelee kyläläisten kakofonista sinfoniaa. Kerran sadassa vuodessa homma äityy sellaiseksi, että Isä Suomukan on puututtava peliin.

Lanny asuu isänsä ja äitinsä kanssa englantilaisessa pikkukylässä noin tunnin matkan päässä Lontoosta. He ovat kylässä uusia ja siksi vähän ulkopuolisia. Äiti Jolie on entinen näyttelijä ja kirjoittaa nykyään karmivia rikosromaaneja. Isä Robert tekee uraa Lontoossa ja on paljon poissa. Lanny taas on erikoislaatuinen luontoa rakastava poika, jonka omakielinen lauleskelu, metsissä haahuilu ja lapselle epätyypilliset tokaisut saavat monet pitämään häntä outona. Vanhemmillekin Lanny on pieni mysteeri, enemmän keiju kuin poika, mutta ehdottoman rakas joka tapauksessa.

Minä sanoin: Lanny astuu näyttämövasemmalta, hän laulaa ja lemuaa havupuilta ja muilta kivoilta asioilta.

Ajattelin: Älä vain kasva liian isoksi halata, pieni maalämpöinen veitikkani.

Kylässä asuu myös yksinäinen vanha Pete, joka on aiemmin elämässään menestynyt avantgardetaiteilijana, mutta joka on tiukkapipoisten kyläläisten toimesta saanut liikanimen Hullu-Pete. Kaikki kun eivät ymmärrä hänen taidettaan tai kokevat muuten eksentrisen homoseksuaalin miehen uhkana. Lannyn äiti ei tällaisista välitä, vaan pyytää Peteä opettamaan Lannylle piirtämistä. Pienen vastustelun jälkeen Pete suostuu ja opetustuokioista tulee pian yhtä tärkeitä Petelle ja Lannylle. Poika ja vanha mies kokevat hengenheimolaisuutta ja oppivat toisiltaan paljon. Myös Isä Suomukka -vainaa etsii kyläläisten äänten joukosta juuri Lannyn ääntä, kokee vahvaa yhteyttä tähän puille puhuvaan poikaan.

Poika ymmärtää. Hän rakentaa maagista leiriään metsään lahjaksi kaikille. Palvoahan häntä pitäisi! Hän elää sopusoinnussa pysyvän kanssa, pystyy aistimaan, mihin yhteisö venyy. Huomaatko? Hänen herkkävaistoisuutensa?
Lanny Viherpuu, sinun ihmeelliset suonesi tuovat mieleen minut itseni. Olet ihan kuin minä. Huomaatko?

Kun Lanny katoaa, ahdasmielisten kyläläisten erilaisuuden pelko ottaa aivan uusia kierroksia. Syyttävä sormi kohdistuu Hullu-Peteen ja pedofiilihuhut kiertävät villinä. Myös Lannyn vanhemmat saavat kuulla kunniansa kun ovat antaneet pojan liikkua niin vapaasti. Juorumylly pyörii vinhaa vauhtia ja moni yrittää myös hyötyä tragedian aiheuttamasta mediasirkuksesta. Vain Jolie on vakuuttunut siitä, ettei Petellä ole mitään tekemistä Lannyn katoamisen kanssa. Jolien hermot menevät lopullisesti siinä kohtaa, kun metsästä löytyy Lannyn kirjoittamia kirjeitä, joista joku muka fiksu päättelee pojan tehneen jotain itselleen. Etsikää. Minun. Poikani. Äidin rakkaus ja pohjaton huoli välittyy lukijalle kouriintuntuvasti.

Porter kirjoittaa tavattoman omaperäistä, tunteita liikuttelevaa tekstiä, joka välillä kiemurtelee vallattomasti lähes sivulta ulos Isä Suomukka -vainaan päästessä ääneen tai oikeastaan kuuntelemaan kyläläisten sinfoniaa. Kerronnan typografiset kikkailut aluksi hämmentävät, mutta onneksi ne osiot eivät ole liian dominoivia. Muuten kerronta on hyvin helposti lähestyttävää ja vähäeleisyydessään pakahduttavaa. Kirja koostuu kolmesta osasta, joista kaksi ensimmäistä olivat täysosumia ja viimeinen pienoinen pettymys. Isä Suomukan järjestämä loppunäytös oli hyvin erikoinen ja jäi minulle jokseenkin kysymysmerkiksi.

Ensilukemalta jäin vähän hämmennyksiin tämän kirjan kanssa. Sitten tartuin siihen uudestaan, kun päätin esitellä sen eräässä kirjapiirissä. Valmistautuessani esittelyyn huomasin tempautuvani uudestaan kerronnan pyörteeseen ja tarina alkoi aueta aivan uudella tavalla. Ehkä olin lukenut liian hätäisesti ensimmäisellä kerralla. Suosittelen siis nauttimaan tätä herkkua pienissä erissä tai vaikka kahdessa eri muodossa. Kirjasta on nimittäin tehty aivan mahtava äänikirjaversio, jossa on suomalaisesta tavasta poiketen useampia lukijoita. Erja Manto, Toni Kamula, Krista Putkonen-Örn, Aku Laitinen ja Jukka Pitkänen tulkitsevat haastavan kerronnan upeasti, kuuntelin nimittäin parhaat palat vielä ennen tämän jutun kirjoittamista. Paperikirjan typografiset ratkaisutkin taipuivat toimivasti moniääniseksi sinfoniaksi. Kiva, että Suomessakin on alettu tehdä useamman lukijan äänikirjoja.

Kumpi sinusta on kärsivällisempi, ajatus vai toivo?

Max Porter on tulossa toukokuussa vieraaksi Helsinki Lit -festivaaleille.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 33 – Kirjassa tapahtuu muodonmuutos.

Max Porter: Lanny
Lanny (2019),
suom. Irmeli Ruuska
WSOY 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2020 helmethaaste Lanny Max Porter WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Hieno postaus Lannysta! Haasteellinen ja häkellyttävä teos, jossa vastapareina mm. ystävyys ja rakkaus sekä ihmisten inhottava taipumus iloita (!!) toisen ahdingosta. Porter on kyllä jännä kirjailija!

    1. Tämä oli kyllä vänkä kirja, joka kestää monen lukukerran (ja kuuntelukerran). Kiinnostavaa kuulla Porterin ajatuksia Helsinki Litissä!

keyboard_arrow_up