Äiti ja isä olivat halunneet ostaa meidät, ostaa minut, siksi olimme saaneet kolme vuotta sitten jouluna tiedon että he olivat kirjoittaneet testamentin että kaikki perisivät tasapuolisesti, mökkien jakamista lukuun ottamatta, jotta pitäisin suuni kiinni, pitäisin epämiellyttävän tarinani omana tietonani, kunhan vain saisin rahaa, mutta niin ei käynytkään, en pitänytkään sitä omana tietonani, joten testamentin tarkoitus oli ollut turha, se ei toiminutkaan. Voimmeko perua koko testamentin, äiti kysyi tilintarkastajalta, mutta kalpea tilintarkastaja sanoi että sitä hän ei voinut tehdä. Sen jälkeen olen usein ajatellut miten hyväuskoinen äiti oli ollut. Siinä oli testamentti joka oli voimassa, ja siinä sanottiin että testamentin tarkoitus oli jakaa omaisuus tasan neljän lapsen kesken, ja se täytyi nyt toteuttaa, kun taas tarkoitus oli ollut että Bård ja minä pitäisimme suumme kiinni ja olisimme myöntyväisiä ja kilttejä ja hiljaa, mutta me emme olleetkaan, siinä ei käynyt niin kuin oli suunniteltu, he eivät saaneet tahtoaan läpi rahojen jakamisessa, testamentin toteuttamisessa, eikä sillä enää voinut tehdä mitään, nyt oli liian myöhäistä.

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Norjalaisen Vigdis Hjorthin romaani Perintötekijät edustaa sellaista autofiktiota, jolla saadaan takuuvarmasti keskustelua aikaan. Norjassa kirja aiheutti jopa pienoisen skandaalin ilmestyessään vuonna 2016. Romaanin minäkertoja on kirjailija nimeltä Bergljot, joka on parikymmentä vuotta sitten katkaissut välinsä lapsuudenperheeseen terapiassa pintaan nousseiden traumojen vuoksi. Kun hän joutuu yhtäkkiä vedetyksi mukaan perinnönjakoa koskevaan kiistaan, vanhat haavat aukeavat. Vaikka Perintötekijät on romaani, se pohjautuu niin vahvasti kirjailijan oman lapsuudenperheen kokemuksiin, että se poiki myös vastavedon kirjailijan sisarelta. Helga Hjorthin niin ikään romaanin muotoon puettu vastine ilmestyi Norjassa vuonna 2017 nimellä Fri vilje. Tuohtumus on ymmärrettävää, sillä antaahan Perintötekijät aika kyseenalaisen kuvan siskoksista, jotka ripustautuvat vanhempiinsa eivätkä suostu uskomaan isosiskon kipeää tarinaa todeksi.

Bergljot on kokenut kovia, mutta ei hän pelkästään sääliä ja empatiaa lukijassa herätä. Hän on katkera, viinaan menevä ja impulsiivinen ja lähettelee öisin vihaa ja raivoa tihkuvia kirjeitä siskolleen Astridille, sille ainoalle, joka yrittää toimia siltana Bergljotin ja muun perheen välillä. Astrid työskentelee ihmisoikeusjuristina ja yrittää käyttää koko sovitteluarsenaalinsa perheen sisäisten konfliktien ratkaisuun, mutta saa Bergljotin vain enemmän raivon valtaan. Puolustamalla vanhempia Astrid mitätöi siskonsa tarinan, ei usko sitä todeksi. Bergljotilla on myös toinen sisko Åsa sekä veli Bård, johon syntyy nyt uusi yhteys, kun sekä Bård että Bergljot saavat perinnönjaossa huomattavasti pienemmän palan kakkua. Bårdia ottaa nuppiin, että suvun kaksi mökkiä menevät Åsalle ja Astridille, vaikka hänenkin lapsensa ovat siellä kesiä viettäneet. Tällaiset mökkiriidat ovat varmasti monelle tuttuja myös Suomessa. Tämän tarinan perheessä kiila on kuitenkin lyöty syvemmälle kuin pelkkään mökkimaastoon.

On lapsuudessa koettu trauma, aikuisena psykoanalyysin yhteydessä tajuttu trauma ja vielä trauma siitä ettei tule nähdyksi ja kuulluksi. Hjorth kuvaa taitavasti trauman kohdanneen ihmisen pään sisäistä jankutusta. Asioita toistetaan, niissä ryvetään, niiden kanssa kuljetaan kehää yhä uudelleen ja uudelleen. Se tuntuu lukijana sekä ihailtavan autenttiselta että rasittavuuteen asti uuvuttavalta. Kerronta vuorottelee perintösotkujen setvimisestä kirjan nykyhetkessä Bergljotin muisteluihin elämänsä varrelta. Psykoanalyysia käydään ja Freudia siteerataan paljon. Lapsuudessa tapahtunutta Bergljot pyrkii selittämään vanhempiensa epävakaalla suhteella. Kontrolloiva isä ja naiivi äiti, jonka ainoa valttikortti suhteessa oli kauneus, joka oli katoavaista ja helposti korvattavissa toisella. Dramaattisuuteen taipuvainen äiti yrittää vetää huomion ja säälin jatkuvasti itseensä, vaikka on epäonnistunut kaikkein tärkeimmässä, oman lapsensa suojelemisessa. Kuilu äidin ja tyttären välillä on syvä ja ylittämätön. Bergljotin omat lapset tuntuvat omaksuneen vanhemman roolin puolustaessaan kaltoin kohdeltua äitiään. Heidän osansa ei myöskään ole helppo. Suvun traumoilla on taipumus periytyä, mutta ainakin he yrittävät taistella vaikenemista vastaan.

Perintötekijät on voimakas lukukokemus, joka herättää myös epämiellyttäviä tunteita. Bergljotin vimmainen vaatimus tulla kuulluksi ja otetuksi tosissaan on kaikessa pakkomielteisessä jankuttavuudessaankin koskettava ja tärkeä. Silti kirjaa lukiessa tuntee olevansa epämiellyttävällä tavalla urkkimassa tuntemattoman perheen syvää draamaa. Tunnetta lisää se, että romaanissa ruoditaan yksityiskohtaisesti kirjeitä, sähköposteja, tekstiviestejä ja puheluita, jotka monesti tuntuvat autenttisilta. Autofiktio kirjallisuudenlajina hämmentää minua siis edelleen. Se sekä vetää puoleensa että herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Kaikki fiktio varmasti perustuu jollain tasolla kirjailijan omiin kokemuksiin, mutta osa kirjailijoista tuntuu ammentavan omaa ja läheistensä elämää kirjoihinsa suoremmin ja ronskemmalla kädellä kuin toiset. Miksi kirjoittaa niin henkilökohtaisesta ja arasta aiheesta, antaa ymmärtää että se perustuu omiin kokemuksiin ja sitten kuitenkin korostaa että se on vain fiktiota? Antaako sana romaani oikeuden kertoa arkaluonteisia asioita muista ihmisistä? Ja toisaalta, onko sillä niin väliä perustuvatko kirjan tapahtumat ja ihmiset todellisuuteen, jos tarina on jollain tapaa universaali ja antaa lukijalle heijastuspintaa omiin pohdintoihin? Tällaiset ajatukset mielessäni osallistun mielenkiinnolla tämän kevään Helsinki Lit -festivaaleille, jonne Vigdis Hjorth on tulossa vieraaksi. Hjorthin, Aase Bergin ja Juha Itkosen keskustelu nähdään ja kuullaan Bio Rexissä lauantaina 16.5.2020. Hjorth on Norjassa tunnettu kirjailija, jolta on julkaistu parikymmentä teosta. Perintötekijät sai arvostetun Kritikerprisetin ja se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 32 – Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.

Vigdis Hjorth: Perintötekijät
Arv og miljø (2016),
suom. Katriina Huttunen
S&S 2020
Ennakkokappale

Muissa blogeissa:
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Vigdis Hjorth: Toisto

Vigdis Hjorth: Onko äiti kuollut

Max Porter: Lanny

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen – Ruotsin akatemian romahdus

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2020 helmethaaste perhe Perintötekijät S&S trauma Vigdis Hjorth