menu Menu
Valeria Luiselli: Lost Children Archive
Fourth Estate, Luiselli Valeria, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Yhdysvallat 14/03/2020 0 kommenttia
Fernando Aramburu: Äidinmaa Edellinen Max Porter: Lanny Seuraava

The only thing that parents can really give their children are little knowledges: this is how you cut your own nails, this is the temperature of a real hug, this is how you untangle knots in your hair, this is how I love you. And what children give their parents, in return, is something less tangible but at the same time larger and more lasting, something like a drive to embrace life fully and understand it, on their behalf, so they can try to explain it to them, pass it down to them ”with acceptance and without rancor”, as James Baldwin once wrote, but also with a certain rage and fierceness. Children force parents to go out looking for a specific pulse, a gaze, a rhythm, the right way of telling the story, knowing that stories don’t fix anything or save anyone but maybe make the world both more complex and more tolerable. And sometimes, just sometimes, more beautiful. Stories are a way of subtracting the future from the past, the only way of finding clarity in hindsight.

Valeria Luiselli: Lost Children Archive

Meksikolaissyntyisen, nykyään New Yorkissa asuvan Valeria Luisellin romaani Lost Children Archive näkyi viime vuonna monien kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoilla. Jos seuraa sellaisia palkintoja kuin Booker Prize, Women’s Prize for Fiction, National Book Critics Circle Award tai Kirkus Prize, tältä kirjalta ei ole voinut välttyä. Lisäksi Barack Obama nosti sen listalleen vuoden 2019 parhaiden lukukokemusten joukkoon. Meillä on Obaman kanssa ennenkin lukumaut kohdanneet, joten oli monta syytä tarttua tähän kirjaan. Päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana, mikä oli sekä hyvä että huono päätös. Hyvä siksi, että äänikirja on oivaltavasti ja hyvin toteutettu. Huono siksi, että jäin paitsi kirjassa olevasta kuvamateriaalista. Kävin vakoilemassa ne jälkikäteen kirjakaupassa.

Lost Children Archive on ytimeltään yhden amerikkalaisperheen road trip, mutta laajenee käsittelemään ajankohtaisia siirtolaiskysymyksiä, paremman elämän perässä Meksikon rajan yli tulevia laittomia siirtolaisia ja erityisesti heidän lapsiaan, jotka taivaltavat yksin vaarallisen matkan päästäkseen aiemmin maahan saapuneiden vanhempiensa luo. Samalla se on kertomus avioliiton ja uusioperheen hajoamisesta. Romaanin perhe on ikään kuin viimeisellä matkallaan perheenä. Aviopari on ajautumassa erilleen. He pakkaavat autonsa New Yorkissa ja suuntaavat kohti Uuden-Meksikon ja Arizonan autiomaita. Mies suunnittelee jäävänsä poikansa kanssa autoreissun määränpäähän ja nainen lentävänsä sieltä tyttärensä kanssa takaisin New Yorkiin. Miestä vetää Yhdysvaltain lounaisosaan Apacheria, historialliset apassien maat Kalliovuorten kupeessa, missä hän aikoo äänittää dokumenttiinsa intiaanien joskus asuttaman maan ääniä. Naisen tarkoitus on jäljittää kadonneita lapsia eli laittomien siirtolaisten lapsia, jotka yrittävät päästä vanhempiensa luo ja joiden sanotaan vaeltavan turvattomina Arizonan autiomaan karuissa ja vaativissa oloissa. Mielessä on erityisesti kaksi lasta, joiden äitiä nainen on tulkin ominaisuudessa auttanut. Lapset ovat kadonneet yrittäessään ylittää Meksikon ja Yhdysvaltain rajaa. Auton takapenkillä ovat avioparin lapset edellisistä suhteista: viisivuotias tyttö ja kymmenvuotias poika, jotka ovat vielä turvassa ilmastoidun auton turvavöillä varustetussa mukavuudessa, mutta aavistavat joutuvansa eroon toisistaan tämän retken päätteeksi.

Nautin erityisesti romaanin ensimmäisestä osasta, jossa matka avautuu äidin näkökulmasta. Äänikirjassa tämän osan lukee Luiselli itse ja ilmeisesti reissu muutenkin perustuu hänen perheensä Yhdysvaltain läpi Meksikon rajalle tekemään automatkaan, johon myös paperikirjan lopussa olevat polaroid-kuvat liittyvät. Ensimmäisessä osassa voikin suurella todennäköisyydellä kuulla kirjailijan omia ajatuksia. Lyhyissä luvuissa on hyvin henkilökohtainen ja tunnustuksellinen sävy. Samalla niissä käsitellään monenlaisia yhteiskunnallisia asioita esseemäisessä hengessä viitaten moniin tunnettuihin kirjailijoihin ja ajattelijoihin. Luiselli on kirjoittanut perheensä ajomatkasta myös esseekokoelman Tell Me How It Ends: An Essay in 40 Questions, jonka sisältöä on varmasti päätynyt myös tähän romaaniin. Välillä kirjassa myös listataan auton takakonttiin pakattujen arkistolaatikoiden sisältöä. Sieltä löytyy paljon niitä lähdeteoksia, jotka nivoutuvat osaksi romaania.

Vähän yli puolenvälin kertojanäkökulma vaihtuu äidistä tämän poikapuoleen ja samalla perheen matka saa dramaattisen käänteen. Poika päättää viedä siskonsa todelliseen seikkailuun, jäljittämään kadonneita lapsia ja apassisotureita, joista he ovat matkan aikana kuulleet vanhemmiltaan. Ehkä ajatuksena on, että tällainen karkumatka saisi vanhemmat ymmärtämään ettei perhettä pidä hajottaa. Eksyneiden lasten hurja matka autiomaassa yhdistää kirjan pääteemat sadunomaiseksi seikkailuksi, joka on kuin kangastus kuivalla aavikolla, kaikkeen ei voi uskoa. Välissä poika lukee ääneen äitinsä tavaroista viemäänsä kirjaa nimeltään Elegies for Lost Children, joka kuvaa seitsemän siirtolaislapsen vaarallista matkaa autiomaan halki La Bestia -nimisen junan katolla. Tämän pienoisromaanin romaanin sisällä Luiselli on koostanut eri lähteiden inspiroimana ja liittää nuo lähteet kirjaansa.

Lost Children Archive on valtavan kunnianhimoinen romaani, jossa riittää pureskeltavaa vielä pitkään viimeisen kaiun kadottua kanjoniin. Autiomaassa kaikuvat intiaanien sotahuudot, kadonneiden lasten hätähuudot ja hajoavien perheiden lohduton itku. Romaanissa on myös valtavan hienoja havaintoja ihmissuhteista ja perheiden arjesta. Nimeämättömiksi jäävät perheenjäsenet ja heidän keskinäinen dynamiikkansa on kuvattu elävästi ja toden tuntuisesti. Vakavista teemoistaan huolimatta romaani ei ole raskasta luettavaa. Etenkin lasten reaktiot matkan varrella koettuihin asioihin ovat vilpittömyydessään aseista riisuvia. He imevät kaiken takapenkillä kuulemansa, hyvässä ja pahassa. Kun perhe yöpyy Elvis-teemaisessa motellissa, tyttö katsoo Elviksen kuvaa seinällä ja kysyy viattomasti äidiltään: Is that Jesus Fucking Christ, Mama?

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36 – Tunnetun henkilön suosittelema kirja. Kirja löytyy Barack Obaman vuoden 2019 lempikirjojen listalta.

Valeria Luiselli:
Lost Children Archive
Fourth Estate 2019
Kuunneltu Storytelista
Äänikirjan lukijat: Valeria Luiselli, Kivlighan De Montebello

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja alkuperäiskansat helmethaaste Lost Children Archive Meksiko perheet siirtolaisuus Valeria Luiselli Yhdysvallat


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up