menu Menu
Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
Kotimainen kaunokirjallisuus, Lastenkirjat, Rasi-Koskinen Marisha, Suomi, WSOY 19/02/2019 2 kommenttia
Claudie Gallay: Tyrskyt Edellinen J. D. Vance: Hillbilly Elegy Seuraava

Jotta ymmärtäisit mitä seuraavaksi kerron, sinun on tiedettävä jotain Kaivoksesta. Kun puhun mielenosoituksista, en tarkoita niitä, joissa kansalaiset vastustavat jotain. Metsien hakkaamista tai niiden suojelua, autoilua tai autoilun rajoittamista, asuntoalueen rakentamista tai purkamista, mitä milloinkin mielipiteestä riippuen. Kaivoksessa sellaisesta ei ollut kyse. Kaivoksen mielenosoitukset olivat aina Johtajan järjestämiä ja aikuisten ohella koululuokat osallistuivat niihin opettajiensa johdolla säästä ja vuodenajasta riippumatta. Joskus vastustettiin valtionkontrollia, joskus vahingollisten ajatusten vapaata liikkumista globaalissa tietoverkossa, toisinaan kokoonnuttiin vain ylistämään Kaivosta ja sen Johtajaa. Mielenosoitukset eivät olleet kansalaistottelemattomuutta vaan jokaisen Valitun velvollisuus. Eikä vain velvollisuus, sanottiin julistuksessa, vaan ilo. Mielenosoituksissa liehuivat liput, viirit ja julisteet. Ne olivat kaikki valkoisia ja jokaiseen oli painettu Kaivoksen pyöreä logo tai Johtajan tyylitelty profiili.

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Pidän valtavasti Marisha Rasi-Koskisen tavasta kirjoittaa. Kirjailijan psykologitausta näkyy ihmismielen syvällisessä käsittelyssä ja kerrontaratkaisut haastavat lukijaa käyttämään omia aivojaan. Näin on myös Rasi-Koskisen ensimmäisessä nuortenromaanissa Auringon pimeä puoli. Kirja pakenee genremäärittelyjä, mutta sille voisi keksiä ihan omia luokitteluja: Aikamatkailumaustettu dystooppinen sukumysteeri? Suhteellisuusteorialla leikittelevä kasvukertomus? Psykologinen scifijännäri? Pelkästään nuortenkirjaksi sitä on myös turha luokitella. Tämä aivonystyröitä mukavasti kutitteleva seikkailu sopii kenelle tahansa lukemaan tottuneesta yläkoululaisesta ylöspäin. Aikuiselle kirja tarjoaa monta kiinnostavaa teemaa – suhteellisuusteoria, totalitarismi, propaganda, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, muistaminen – vain joitakin mainitakseni.

Päähenkilö Emilia asuu isoisänsä kanssa Voiton Kaivos -nimisen kaupungin suljetussa yhteisössä – talossa, jota he eivät ole painostuksesta huolimatta suostuneet myymään Kaivoksen johtajalle. Kotipihan perällä on kesähuone, joka on ollut lukittuna 16 vuotta eli siitä lähtien kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli Emilialle epäselvissä olosuhteissa. Kesähuoneesta Emilia löytää piirustuksen, joka ihmeellisesti tuntuu esittävän häntä itseään. Hän näyttää piirustusta parhaalle ystävälleen Mitekille ja omalaatuiselle kummitädilleen Miinalle, joka tuntuu olevan hänen ainoa linkkinsä edesmenneeseen äitiinsä. Miina on opettanut Emilian ja Mitekin sukeltamaan ja samalla kieltänyt heitä menemästä vanhaan kaivokseen, joka jotenkin liittyy äidin kuolemaan. Kaivoksen perustamisen juhlapäivänä eli Voiton päivänä Emilia ja Mitek kuitenkin sukeltavat kaivokseen mysteerin perässä ja Emilia tempautuu tahtomattaan historian pyörteisiin. Pystyykö hän vaikuttamaan tapahtumien kulkuun vai onko kaikki ennalta määrättyä? Mitä salaisuuksia Kaivoksen uumenissa piilee?

Voiton Kaivos on kuvattu kiinnostavasti. Karismaattisen yksinvaltiaan johtama kaupunki vaatii asukkailtaan täydellistä uskollisuutta ja propaganda pitää huolen, että fokus pysyy oikeissa asioissa. Valituille maalataan kuva tulevaisuudesta, jossa vain heillä on mahdollisuus kukoistaa. Ulkopuoliset vaikutteet suljetaan pois rajoittamalla viestintää yhteisön ulkopuolelle. Yhteisön kouluissa opetetaan vain Kaivoksen kannalta oleellista tietoa, opintopolku ja ammatinvalintakin on järjestelmän päätettävissä. Monet asiat muistuttavat Pohjois-Koreaa, mutta käsitervehdys on lainattu historiasta, jota Kaivoksen koulun käyneet eivät tunne. Trumpimaista muurinrakentamisintoakin on aistittavissa. Emilia tarkastelee Kaivoksen tapahtumia hiukan objektiivisemmin, sillä hän ei kuulu Valittuihin eikä käy Kaivoksen koulua. Miksi hänen ja isoisän on annettu olla suhteellisen rauhassa, totalitarismia muistuttavan yhteiskuntarakenteen rikkahippuna? Sekin saa kirjan edetessä selityksen.

Aikamatkailun haasteet kiehtovat minua kirjallisuudessa ja saavat joka kerran aivoni solmuun. Rasi-Koskinen on onnistunut punomaan kirjaansa kunnianhimoisen juonen, joka avautuu kerros kerrokselta, ripottelee sopivasti vihjeitä matkan varrelle ja yllättää yhä uudestaan. Kun viimeisen sivun on kääntänyt, mieli jää kansien väliin harhailemaan. Mitenkäs tämä nyt menikään? Tämä on sellainen kirja, joka tekisi mieli aloittaa heti alusta uudestaan, jotta voisi seurata tapahtumia uudella ymmärryksellä. Toivottavasti tämä kirja päätyy mahdollisimman monen nuoren ja aikuisen lukulistalle. Tutustu myös ajatuksiini Rasi-Koskisen aiemmista romaaneista Eksymisen ja unohtamisen kirja, Valheet sekä novellikokoelmasta Vaaleanpunainen meri.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13 – Kotimainen lasten- tai nuortenkirja.

Marisha Rasi-Koskinen:
Auringon pimeä puoli
WSOY 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjahilla
Kirjapöllön huhuiluja
Luetaanko tämä?

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

aikamatkustus Auringon pimeä puoli dystopia helmethaaste Marisha Rasi-Koskinen nuortenkirja WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Luen tätä juuri parhaillaan, ja kirja on ollut todella positiivinen yllätys. Melkoisen koukuttava tapaus, ja on aika jännää, miten pienistä jutuista kirjaan rakentuu kaikenlaista tosi kiehtovan oloista. Silmäilin nyt siis juttusi vain pikaisesti, sillä koetan kiivaasti varjella itseäni kaikenlaisilta spoilereilta 🙂 – mutta kivaa, että pidit kirjasta!

    1. Kiva, että olet lukemassa tätä! Minä olen niin pitänyt Rasi-Koskisen tavasta kirjoittaa, että halusin testata myös tämän nuortenkirjan. Kyllä kannatti 🙂 Jään odottamaan mahdollista juttuasi kirjasta. Lukuiloa!

keyboard_arrow_up