Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin. On ollut myös toisia, kutsutaan niitä vaikka sivupersooniksi. Ne ovat kulkeneet mukanani yhtä itsestäänselvinä kuin kädet tai jalat tai sydän.

Joillakin on ollut erityinen väri tai äänensävy, ehkä nimikin. Ne ovat huutaneet tai kuiskutelleet pääni sisällä, saaneet minut palelemaan tai hikoilemaan, iloitsemaan tai pelkäämään. Yksi on täyttynyt minut keveällä välinpitämättömyydellä, toinen tuonut mukanaan kutkuttavan halun tehdä kiusaa: tallata maahan kaikki äidin mintut ja lipstikat.

Osa niistä on muistuttanut enemmän varjoja kuin varsinaisia persoonia. Monet ovat myös häipyneet vuosien mittaan, tai ainakin liuenneet siinä määrin, ettei niistä kannata puhua. Niin kuin se vihainen ja vihreäpäinen, joka ennen teki puolestani kaiken kielletyn ja vaarallisen: sukelsi korkeimmasta hyppytornista ja katkaisi kaulan mummon jeesuspatsaalta.

Tiina Laitila Kälvemark: H2O

Tiina Laitila Kälvemarkin romaani H2O tarttuu kiinnostavaan aiheeseen: dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön eli sivupersooniin. Olen nyt pienen ajan sisällä lukenut monta romaania, joissa käsitellään lapsuudessa koettua traumaa ja sitä miten se pulpahtaa yhtäkkiä pintaan jonkin laukaisevan tekijän seurauksena. Tämän jutun alla linkkejä joihinkin niistä. Kälvemarkin kirjassa päähenkilö Hester vierailee vakavasti sairaan isäpuolensa luona sairaalassa, mikä laukaisee muistikuvia tapahtumista 20 vuoden takaa. Mitä tapahtui tuona uudenvuodenyönä, kun 11-vuotias Hester jäi yksin kotiin muiden ampuessa ulkona raketteja? Kuka lukitsi ovet, antoi kylpyammeen tulvia ja sytytti kiukaaseen tulen? Oliko se Hester, vai joku hänen sivupersoonistaan? Ja miksi kaikki tapahtui?

Hester on aina pelännyt vettä, mutta nauttii silti sukeltamisesta. Ristiriitaista? Pelko kohdistuukin enemmän tulvaan ja veden alla tuntee olevansa turvassa; eihän tulva voi enää vyöryä yli, jos on jo veden vallassa. Kirjan nimi H2O viittaa kekseliäästi sekä veteen että Hesterin sivupersoonien nimiin: Hani, Hanna P. ja Ofelia. Tai vaihtoehtoisesti Hester, Hani ja Ofelia, nimittäin Hanna P. ei onneksi ole ottanut ohjia pitkiin aikoihin. Hanna P. toi katatonisella tavallaan turvaa lapsena, kun maailma oli liian rankka paikka kestää, esimerkiksi tuon uudenvuodenyön jälkeen.

Hester on aina tuntenut olevansa monta. Sivupersoonat ovat tilanteesta riippuen astuneet kuskin penkille, jokaisella heistä on oma tarkoituksensa. Ofelia vaalii järjestystä kaaoksen keskellä, Hanin tarkoitus on miellyttää äitiä. Hani on aika holtiton tapaus, kun hän on ohjaksissa, aamulla Hester saattaa herätä vieraasta sängystä kovassa krapulassa. Ei ehkä tyypillisin tapa miellyttää äitiä, mutta Hesterin äiti onkin aikamoinen tapaus: polyamorisia suhteita suosiva ja astrologiaan hurahtanut hippi. Hesterin lapsuutta leimaa kodin epävakaus. Kun isä ja äiti olivat vielä yhdessä, perheessä tuntui aina olevan ylimääräisiä jäseniä. Kenet tahansa saattoi löytää vanhempien sängystä, sitten isä häipyi kokonaan. Isäpuoli Jacek toi jonkinlaista järjestystä ja pysyvyyttä Hesterin elämään, ainakin hetkeksi. Hester vietti myös paljon aikaa mummollaan, jonka kasvatusmetodit olivat aivan toista ääripäätä. Hester sukeltaa yhä syvemmälle muistoihinsa, mutta niistä on vaikea saada otetta. Varsinkin Ofelia yrittää kaikin voimin estää Hesteriä muistamasta. Myös muiden muistot tuosta ajasta tuntuvat poikkeavan toisistaan.

Vaikka ei kärsisi persoonallisuushäiriöstä *, erilaisia rooleja ja persoonallisuuden ilmentymiä voi tunnistaa itsessään ihan jokainen. Voimme olla kuin eri ihmisiä eri tilanteissa tai eri ihmisten seurassa. Omaa identiteettiä voi olla vaikea hahmottaa kenen tahansa, mutta persoonallisuushäiriöstä * on kyse silloin, kun näillä sivupersoonilla on toisistaan erillinen minäkokemus eivätkä ne tunnista toistensa tekemisiä ja tunteita. Jakautuneen persoonallisuuden taustalla on usein lapsuudessa koettu trauma. Niin on Hesterinkin tapauksessa. En avaa sitä enempää, sillä sen kaivaminen esiin on iso osa tämän romaanin ideaa. Sen kuitenkin haluan sanoa, että mielestäni Kälvemark onnistuu loistavasti harhauttamaan lukijaa matkan varrella eikä tämä traumatarina ole ihan se tavallisin.

Kälvemark kuvaa kiehtovasti sivupersoonien mekastusta Hesterin mielessä. Vesielementtiin liittyvä symboliikka toimii myös hyvin. Vesi on elintärkeää, mutta siihen voi myös hukkua. Se voi viedä kaiken mennessään, mutta myös vaimentaa riivaavat äänet. Vesi myös muuttaa olomuotoaan. Ofelian mielestä tunteet on pidettävä jäässä, jotta niitä voi järjestää ja lokeroida. Ofelia on myös se, joka pelkää vettä eniten, pelkää päästää irti. Hesterin on sukellettava syvälle päästäkseen taas valoon. Upeaa, kaunista ja koskettavaa kerrontaa Kälvemarkilta. Vesisymboliikkaa mukaillen H2O on myrskyisä ja tunteita tulviva tarina, joka imaisee mukaan vahvaan virtaansa!

* EDIT 27.5.2020 Sain yhteydenoton Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:stä. Sieltä huomautettiin, ettei dissosiatiivinen identiteettihäiriö kuulu persoonallisuushäiriöihin (tautiluokituksessa F60-F69 Aikuisiän persoonallisuus- ja käytöshäiriöt) vaan luokitellaan diagnostisesti yleensä luokkaan F44 (Dissosiatiiviset häiriöt). Laitila Kälvemark puhuu kirjan loppusanoissa dissosiatiivisesta häiriöstä nimenomaan persoonallisuushäiriönä, mutta huomauttaa myös, ettei romaani yritäkään olla lääketieteellisesti pätevä kuvaus kyseisestä häiriöstä. Faktatietoa dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä löytyy Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n sivuilta https://www.disso.fi

Tiina Laitila Kälvemark:
H2O
WSOY 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Elämä on ihanaa
Kirja vieköön!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Tiina Laitila-Kälvemark: Valon ja pimeän sonaatit

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Akwaeke Emezi: Freshwater

Seuraa Kirjaluotsia

H2O mielenterveys sivupersoonat Tiina Laitila Kälvemark trauma WSOY