menu Menu
Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja
Chile, Fabriikki Kustannus, Käännöskirjallisuus, Zambra Alejandro 24/03/2020 6 kommenttia
Tiina Laitila Kälvemark: H2O Edellinen Sadie Jones: Käärmeet Seuraava

Romaanit ovat vanhempien romaaneja, ajattelin silloin, ajattelen nyt. Kasvoimme siinä uskossa, että romaanit kuuluivat vanhemmille. Me kirosimme heitä varjoissa, ja sinne me myös pakenimme, huojentuneina. Sillä välin kun vanhempamme tappoivat tai olivat kuolleita, me piirtelimme jossain nurkassa. Sillä välin kun kotimaamme romahti, me opimme puhumaan, kävelemään, taittelemaan serveteistä laivoja ja lentokoneita. Sillä välin kun romaani tapahtui, me leikimme piilosta, katoamista.

Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja

Helmet-haasteen avulla tulee välillä löytäneeksi uusia kiinnostavia kirjailijatuttavuuksia. Kohtaan 26 (Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö) löysin chileläisen Alejandro Zambran, jolta luin ensin espanjaksi romaanin La vida privada de los árboles. Pidin kovasti Zambran kerrontatavasta ja päätin heti lukea myös tämän toistaiseksi ainoan häneltä suomennetun teoksen Kotiinpaluun tapoja. Ehdin sen onneksi lainata kirjastosta, ennen kuin ne koronaepidemian vuoksi suljettiin.

Zambra on myös runoilija, mikä näkyy hänen kerronnassaan. Mitenkään vaikeaselkoista tai erityisen runollista hänen kerrontansa ei ole, vaan tarkoitan hänen kykyään ilmaista monikerroksisia teemoja ja monisävyisiä tunteita verrattain tiiviissä ja yksinkertaisessa muodossa. Pienoisromaani käsittelee Pinochetin diktatuurin aikana Chilessä lapsuutensa eläneiden kokemusmaailmaa. Sitä miten aikuisen muistoihin ja tulkintaan menneisyydestä yhä vaikuttavat ne lapsen käsityskyvyllä tulkitut tilanteet. Romaani alkaa vuoden 1985 maanjäristyksestä ja päättyy vuoden 2010 suureen maanjäristykseen. Maa siis järkkyy chileläisten alla niin luonnonvoimien kuin kahtiajakavan diktatuurin voimasta.

Romaanin nimettömäksi jäävä kertoja muistelee miltä kaikki näytti lapsen näkökulmasta katsottuna. Lapset kokevat olevansa sivustaseuraajia, sivuhenkilöitä vanhempiensa romaaneissa, jotka eivät heille aukea. Lasten leikkiessä viattomia leikkejään, heidän vanhempansa tekevät omia siirtojaan pelikentällä, josta on leikki kaukana. Aikuisena nämä lapset tivaavat vastausta siihen, missä joukkueessa heidän perheessään pelattiin, mutta vastassa on vaikenemisen muuri. Muistoilla on myös tapana värittyä ja vääristyä ajan kuluessa. Kirjan kertoja on yhdeksänvuotias, kun hän maanjäristysyön jälkeen tutustuu Claudiaan, pari vuotta vanhempaan tyttöön. Claudia pyytää poikaa vahtimaan enoaan Raúlia, joka asuu pojan naapurissa. Poika seuraa miehen tekemisiä ja raportoi niistä Claudialle. Vasta aikuisena hän saa tietää, että naapuri olikin tytön isä, vasemmistoaktivisti, joka oli turvallisuussyistä joutunut ottamaan toisen henkilöllisyyden ja asumaan erossa perheestään.

Pienoisromaanissa on vahva autofiktion värinä, onhan kertoja Zambran ikäluokkaa oleva kirjailijamies. Zambra rakentaa romaaniinsa kiinnostavaa metatasoa, jossa kertoja yrittää edistää kirjoittamaansa romaania huonolla menestyksellä. Zambra siis kirjoittaa romaania kirjailijasta, joka kirjoittaa romaania, joka perustuu tämän fiktiivisen kirjailijan omiin kokemuksiin. Eräänlaista fiktiota autofiktiosta siis. Pysyitkö kärryillä? Ehkä lievää kikkailua, mutta toi kyllä kiinnostavaa kierrettä tähän hurjan kiinnostavaan romaaniin.

Zambra taitaa muuten olla Kaurismäki-fani. Ainakin Kaurismäen leffat löytyvät laatikosta, jonka kertojan naisystävä palauttaa miehelle eron jälkeen. Jotain kaurismäkeläistä tässäkin pienoisromaanissa on havaittavissa, melankolinen tunnelma ja tarkat arkiset havainnot ainakin. Romaani alkaa hienolla kuvauksella eksymisestä, joka tuo myös loistavasti esiin sen, miten kaikki on kiinni näkökulmista:

Kerran minä eksyin. Olin kuuden tai seitsemän ikäinen. Olin ajatuksissani enkä yhtäkkiä enää nähnytkään vanhempiani. Säikähdin, mutta lähdin heti oikeaan suuntaan ja olin kotona ennen heitä. Vanhempani etsivät minua epätoivoisesti, mutta sinä iltapäivänä minä kuvittelin, että he olivat eksyneet. Että minä osasin palata kotiin, he eivät.
Valitsit toisen tien, äiti sanoi, silmät yhä itkeneinä.
Tehän sen toisen tien valitsitte, minä ajattelin, mutta en sanonut mitään.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13 – Kirjassa eksytään.

Alejandro Zambra:
Kotiinpaluun tapoja
Formas de volver a casa (2011)
suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2017
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjarikas elämäni
Kirja vieköön!
Mitä luimme kerran
Mummo matkalla
Sanoissa ja sivuilla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Alejandro Zambra Chile helmethaaste Kotiinpaluun tapoja pienoisromaani


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä kuulostaa kirjalta, jonka minäkin ehkä voisin lukea. Aihe ainakin kiinnostaa ja lapsinäkökulma.

    1. Lämpimästi suosittelen tutustumaan. Pienoisromaani on nopeasti luettu, mutta uskomattoman paljon Zambra onnistuu mahduttamaan tiiviiseen muotoon. Hieno romaani!

  2. Minustakin tämä oli hieno. Ajatella jos tämä tapahtuisi itselle! Havahtuisi aikuisena siihen kauheaan todellisuuteen, mitä maassa tapahtui kun itse oli autuaan tietämätön lapsi.

    1. Aivan! Mietin juuri miten oma lapsi tulee muistamaan tämän poikkeusajan, jota juuri elämme. Toivottavasti muistaa kaiken sen positiivisen, perheen kanssa vietetyt viikot kotikoulussa, eikä huolta ja epävarmuutta. Ehkä hän kirjoittaa joskus romaanin tästä ajasta 🤔

  3. Tämä oli kyllä kiinnostava romaani, muun muassa juuri tuon lapsen näkökulman takia. Tuota Kaurismäki-juttua en muistanutkaan – mahtavaa!

    1. Tuo Kaurismäki oli hauska ylläri, en yhtään osannut odottaa chileläisessä kirjassa törmääväni mihinkään Suomea liippaavaan. Mainio romaani tämä kyllä!

keyboard_arrow_up