menu Menu
Jing-Jing Lee: How We Disappeared
Lamplight Audiobooks, Lee Jing-Jing, Singapore, Ulkomainen kaunokirjallisuus 30/03/2020 0 kommenttia
Rosa Montero: La loca de la casa Edellinen Tiina Laitila Kälvemark: H2O Seuraava

Two days passed before I ate anything or spoke to anyone. Two full days of lying on the damp mat, being bent and held down into submission. Thumbs pushed into the sides of my mouth so I couldn’t bite down. There was little reprieve, especially in the first week. One soldier would be done, would be withdrawing from me when the next man barged in, making impatient gestures while undressing himself. All of them merged to form one faceless, nameless beast – all body and inhuman noise. It was a year later, with a recent young captive amongst us that I realized that this was what they did with the new girls, that word spread so the men would queue up, the line snaking out of the door, to visit this new face and break her in like a pair of shoes. Several times during the first hours I had to put my hands up to fend off blows from several soldiers affronted by a look or any resistance on my part. One man slapped me so hard I spat out a part of a tooth. I learned to play dead after that, closing my eyes and lying so still that I felt myself sinking into the floor. At night, I would see my mother before me, turning her head away in shame as I tried to sleep. Or else my own clear-eyed face looming and hissing at how pliant and easy I was. You could have killed yourself when you got the chance, or jumped from the truck, I thought; the bottle of antiseptic – there – might end things quick.

Jing-Jing Lee: How We Disappeared

Singaporelaisen Jing-Jing Leen historiallinen romaani How We Disappeared löytyy vuoden 2020 Women’s Prize for Fictionin pitkältä ehdokaslistalta. En ole aiemmin tainnut lukea yhtään Singaporeen sijoittuvaa romaania. Olen käynyt Singaporessa kerran ja pidin kaupungista valtavasti. How We Disappeared liikkuu kahdessa aikatasossa, japanilaismiehityksen ajassa sekä vuoden 2000 Singaporessa. Kerronnaltaan kaunis romaani kuvaa brutaalia historiaa, sodan jalkoihin jääneitä tavallisia ihmisiä, joille on sodan varjolla tehty niin häpeällisiä asioita, ettei niistä ole voinut puhua. Kuten muualla maailmassa, Suomessakin, sodan kokeneiden lastenlapset ovat se sukupolvi, joka alkaa rikkoa hiljaisuutta.

Olen aiemminkin lukenut japanilaisten raaoista toimista miehitetyissä maissa, viimeksi korealaisten näkökulmasta Lisa Seen romaanissa The Island of Sea Women ja Mary Lynne Brachtin romaanissa The White Chrysanthemum. Erityisesti jälkimmäinen tuli mieleen Jing-Jing Leen kirjaa lukiessa, sillä molemmissa käsitellään ”lohtunaisia” eli japanilaismiehittäjien seksiorjiksi pakotettuja naisia. Leen romaanissa tuon karmivan kohtalon kokee 16-vuotias Wang Di, jonka japanilaiset sotilaat pakottavat autonsa lavalle vanhempien silmien edessä. Hän viettää seuraavat vuodet vankina japanilaissotiladen bordellissa, jossa hänet raiskataan ja pahoinpidellään päivittäin lukuisia kertoja. Ja näitä naisia kutsuttiin kauniisti lohtunaisiksi (comfort women)! Tästä lukeminen ahdisti jo Mary Lynne Brachtin kirjaa lukiessa, nyt tunsin joutuneeni samaan vankilaan uudestaan. Molemmissa kirjoissa naisten välinen solidaarisuus ja huolenpito toisistaan tuo kuitenkin lohtua ja myös lukijalle mahdollisuuden hengittää kauhujen keskellä.

Romaanissa on kaksi kertojalinjaa ja kaksi aikatasoa. Toinen kertojalinja seuraa Wang Dita miehityksen aikana sekä vuonna 2000. Lukija saa siis heti helpotusta tiedosta, että Wang Di on selvinnyt koettelemuksistaan ainakin hengissä. Nykyajassa Wang Di yrittää selvittää edesmenneen miehensä salaisuuksia. Kun mies vielä eli, sota-ajan kokemuksista oli liian vaikea puhua ja nyt on liian myöhäistä. Wang Di ehti kertoa miehelleen omista karmivista kokemuksistaan, mutta häntä kaduttaa, ettei hän koskaan saanut kysyttyä miehensä kokemuksista. Hän tietää, että miehen ensimmäinen perhe kuoli sodan aikana, mutta ei sen enempää. Nyt hän on päättänyt viimein ottaa selvää.

Toinen kertojalinja on 12-vuotiaan Kevinin ja ollaan myös vuoden 2000 Singaporessa. Kevinin isoäiti joutuu sairaalaan ja heikkenee päivä päivältä. Kevin on jakanut huoneensa isoäidin kanssa ja tämän poissaolo tuntuu valtavalta tyhjiöltä. Kuolinvuoteellaan isoäiti kuiskaa Kevinille jotain, mikä saa pojan järkyttymään, mutta myös täyteen päättäväisyyttä. Kevin aikoo selvittää isoäidin salaisuuden ja tuoda sen avulla lohtua isälleen, joka tuntuu vaipuvan yhä syvemmälle suruunsa. Kevin saa käsiinsä isoäidin kirjeitä, joiden lukemiseen hän tarvitsee apua muualta. Ne ovat nimittäin kiinaksi, jota Singaporen nykynuoriso ei niin hyvin hallitse. Kevin on lisäksi näkövammainen ja häntä kiusataan paksujen silmälasiensa vuoksi. Isoäidin salaisuuden selvittäminen vie hänet sellaisten asioiden äärelle, että omat vastoinkäymiset alkavat tuntua pieniltä.

Kaksi eri tarinalinjaa risteävät vasta kirjan loppupuolella, vaikka jotain niiden yhteyksistä voi yrittää arvailla jo aiemminkin. Kuuntelin romaanin äänikirjaversion, jossa on kaksi lukijaa. Kevinin näkökulman lukijan vahva aksentti häiritsi alkuun ja vieraskielisissä nimissä oli vaikea pysyä perässä, mutta vauhtiin päästyä tämä vaikuttava romaani vei mennessään. Pidin myös loppuratkaisusta, joka jäi kiinnostavalla tavalla lukijan tulkittavaksi. How We Disappeared on aiheeltaan raskas mutta kerronnaltaan kaunis ja mieleenpainuva romaani.

Jing-Jing Lee:
How We Disappeared
Lamplight Audiobooks 2019
Äänikirjan lukija: Angela Lin, Ryun Yu
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kartanon kruunaamaton lukija

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja How We Disappeared Japani Jong-Jing Lee lohtunaiset Singapore sota


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up