menu Menu
Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi.
Laaksonen Heli, Runot, Suomi, WSOY 14/11/2019 4 kommenttia
Jussi Nikkilä: Näyttelijä Edellinen Sofi Oksanen: Koirapuisto Seuraava

Antteks häiriö
olissin vaa ilmottanu et
olen myyny
sun päälaestas mainostila
Red Bull makso hyvi
näkyvyys 99
kattavuus 100
vaikuttavuus 0
tiäräks ko kenelläkä ei ol aikka sun päätäs kattel
muutki on koton vaik konttoris
konttoril vaik koulus
koulus vaik kokoukses
kokoukses vaik koton
syrämenkuva syrämenkuva syrämenkuva

Näink se nyy sit o hyvä, tämä elämine?

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi.
(ote runosta Toi sinine valo sun naamallas)

Kehotan ottamaan selvää miten tuo runo loppuu. Se on todella hykerryttävä! Niin on myös moni muu runo Heli Laaksosen uudessa kokoelmassa Aurinko. Porkkana. Vesi. Minulla oli ilo osallistua Laaksosen Aurinkokiarros-runokiertueen keikalle Savoy-teatterissa lokakuun lopussa. Olen aika huono lukemaan runoja, mutta Helin energinen, sydämellinen ja samaan aikaan nauru- ja itkuhermoja kutitteleva esitys sai heti samana iltana tarttumaan tähän kirjaan. Kun Helin lausunnan poljento oli tuoreena mielessä, näiden lounaismurteisten runoiloittelujen lukeminen sujui vaivattomasti, vaikka kyseinen murre ei niin tuttu itselle olekaan. Suosittelenkin nauttimaan nämä runot kahdessa formaatissa. Kirja on niin kaunis, että sitä ihailee mielellään samalla kun kuuntelee runot äänikirjamuodossa Laaksosen itsensä lukemana.

Heli Laaksonen tekee vaikuttavaa ja tärkeää työtä paikallismurteiden vaalijana. Myös tässä runokokoelmassa on runoja, jotka suoraan kommentoivat kielen ja kulttuuriperinnön rapistumista, ei vain paikalliskielten vaan valtakielen myös. Heti avausrunossa nimeltä Kiäl saunas kysytään:

Mihe sää tarttet sun neverheard piimämiästen puhenparttas? 

Ja vastataan:

oli sentä suameks kaunemp sanno orava
ko toi teijä skvöröl.

Myös paikallisympäristö ja luonto ovat vahvasti esillä runoissa, joissa löydetään vastsyntynei kanttarellei ja yritetään ol kiintymät koivuihi. Runot johdattavat elävään ja maagiseen metsään, jossa jänis tarjoaa elämän eväiksi aurinkoa, porkkanaa ja vettä. Mitäpä muuta sitä tarvitsisi! Luontoromantiikan vastapainona on teräviä havaintoja nykykaupunkilaisen elämänmenosta, ruudun tuijottelusta ja pikselil piirretyist peukunkuvist. Laaksonen haikailee runoissaan maailmaan, jossa ei ol olemas sushirulli eikä sirkkapulli. Silti itse runoissa ei ole mitään pölyttynyttä.

Laaksonen kirjoittaa vaihtelevin rekisterein, kevyestä painavaan ja takaisin. Koskettavimpia ovat kirjan loppuosan kuolemaa käsittelevät runot, joissa surraan, kaivataan, vaalitaan hyviä muistoja ja saadaan peuralt luva ens surra sit suremat olla. Oma äitini on elämänsä voimissa ja porskuttanee toivon mukaan vielä pitkään, mutta jos sallitte, kirjaan tähän itselleni muistiin: Raija-äidin hautajaisissa luettakoon Heli Laaksosen Kaikki taivaan Raijat. Se on niin osuva, että luen sen jo äitini tulevana syntymäpäivänä jouluaattona ja tämä upea kirja olkoon lahjana. (Toivottavasti äiti ei nyt lukenut tätä 😉).

Jos sinulla on joskus mahdollisuus päästä Heli Laaksosen runokeikalle, mene ihmeessä! Runojensa ohella Heli pulputtaa tarinoita, jotka saavat parhaimmankin standup-koomikon vihertämään kateudesta. Illan jälkeen salista poistuu takuuvarmasti hymy huulilla ja jotenkin salakavalasti lounaismurteisiin ja runouteen rakastuneena. Keikkoja voi bongata vaikka sanamaija Laaksose Heli kotosivuilt!

Lämmin kiitos WSOY:lle kirjasta ja kutsusta Aurinkokiarrokselle!

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi.
WSOY 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Aurinko. Porkkana. Vesi. Heli Laaksonen kieli lounaismurre luonto runot


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Kuulin Heli Laaksosta Turun kirjamessuilla. Hän on kyllä ihan super, hauska ja viisas. Melkein joutuu murteita vierastavakin “ottamaan lusikan kauniiseen käteen” ja suostumaan hänen tarjoiluunsa.

    1. Tosiaan! Minä luulin vierastavani sekä runoutta että murteita (etenkin Turun murretta), mutta nyt ihan kiltisti ja innolla lusikoin tätä sanapuuroa 😀

  2. Vaikka näin Karjalan heilinä Turun murre kuulostaakin lähinnä sairaudelta niin nytpä heitit sen verran riemukkaan postauksen kehiin, etten voinut olla varaamatta saadakseni tietää kuinka päättyy “Näink se nyy sit o hyvä, tämä elämine?”
    Mainio ohjenuora myös tuo “ens surra sit suremat olla.
    Upean värikylläinen kansi myös houkuttelee poimimaan teoksen kätösiinsä. Surutonta viikonloppua:)

    1. Hahaa, mahtavaa että sain sinut koukkuun tuolla täkyllä 😁 Ei ole totta puhuen minunkaan korvaan Turun murre kuulostanut niin miellyttävältä, mutta Heli saa sen jotenkin kuulostamaan kiehtovalta. Toivottavasti nautit näistä runoista, suosittelen myös kokeilemaan äänikirjaversiota tämän kauniin opuksen rinnalla. Iloa viikonloppuun!

keyboard_arrow_up