Martha nousee ryijyltä ja lähtee ulos.

Hän etsii merkkejä ihmisistä, koputtaa oville ja kiskoo niitä auki niiden vääntyneistä aukoista. Mutta taloissa ei ole ketään. Hän ymmärtää ihmisäänen lohdun, kenen hyvänsä, nyt kun se on poissa.

Pöydät seisovat yksinäisinä, liedet viruvat mustuudessaan kuin vuosia sitten hylättyinä.

Näin siis maailma putoaa saranoiltaan, hän ajattelee, äkkiä, eivätkä sen osat kuulu yhteen.

Runoilijana ja kääntäjänä menestyneen Marianna Kurton ensimmäinen romaani Tristania on kaunis sisältä ja päältä. Yksinkertaisen kauniit kannet kätkevät sisälleen runoilijan herkkyydellä taiten maalatun kuvan ihmisistä, jotka kirjaimellisesti asuvat keskellä ei mitään mutta eivät silti voisi kuvitella elämää missään muualla. Kurtto on löytänyt täydellisen, mielikuvitusta kutittelevan aiheen ja tapahtumapaikan romaanilleen. Keskellä Atlanttia on parinsadan asukkaan tulivuorisaari, nimeltään Tristan da Cunha, joka on yksi maailman eristyneimmistä paikoista. Vuonna 1961 sen tulivuori purkautui ja saaren asukkaat evakuoitiin ensin Kapkaupunkiin ja sieltä Englantiin. Suurin osa heistä palasi myöhemmin takaisin, sillä koti on aina koti, oli se missä ja millainen tahansa.

Tämän todellisen paikan ja tapahtumaketjun ympärille Kurtto on kutonut romaaninsa fiktiivisen maailman. Mustahiekkaisella ja kalliojyrkänteiden ympäröimällä saarella kaikki tietävät toisensa, mutta kuka todella tuntee toisensa, se on asia erikseen. Jonin isä Lars tuntee ainakin ulkomaailman, sillä hän on enimmän aikaa poissa, töiden takia Lontoossa. Poissaolot venyvät yhä pitemmiksi, koska Lontoossa on myös Yvonne, hurmaava kukkakauppias. Kotisaarella vaimo Lise ja poika Jon kaipaavat ja tuijottavat horisonttiin. Lars on kahden maailman välissä, mutta repiikö tulivuori hänet lopullisesti juuriltaan? Saari on kuin ihminen, se suuttuu ja leppyy ja kostaa ja palkitsee. Niin sanoo Martha, nuori opettajatar, joka on saanut kokea sekä saaren että ihmisluonnon vihan ja koston. Jääkö hänelle vielä hippu rakkauttakin?

Kurton lauseet ovat kuin meren aallot, jotka huokuvat vastustamattomasti yli ja jättävät jälkeensä vähän suolaisen mutta samalla puhdistuneen olon. Tämä on yksi niitä kirjoja, jonka haluaisi aloittaa alusta heti kun on päässyt loppuun. Tarinan seuraaminen vaatii hieman keskittymistä, sillä mitään ei selitetä puhki. Minut kirjan tunnelma ainakin imaisi niin sisäänsä, ettei läsnäolon kanssa ollut ongelmia. Minulle tämä oli aika lailla täysosuma.

Olin kuuntelemassa Kurttoa sekä Kuukauden Kirjaklubilla Dubrovnikissa että Turun Kirjamessuilla ja onnistuin vaikuttumaan kirjasta jo ennen sen lukemista. Kurtto on työstänyt romaaniaan monta vuotta ja tehnyt perusteellista taustatutkimusta. Hän sanoi lukeneensa noin 15 Tristan da Cunhan saarta käsittelevää tietokirjaa ja jopa asui kuukauden Islannissa pienellä saarella päästäkseen saarella asumisen tunnelmaan. Tristan da Cunhalle on nykyäänkin niin vaikea päästä, että sinne lähteminen jäi haaveeksi. Saarelaiset saavat siis olla rauhassa, mitään turistiryntäystä tämä kirja ei tule aiheuttamaan. Sen sijaan kirjaa voi lämpimästi suositella todellisuuspakoon omalta kotisohvalta käsin 🙂

Marianna Kurtto: Tristania
WSOY 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Lumiomena

Marianna Kurtto Tristania WSOY