Jenny Hill painaa sormensa kulmakarvojen väliin, tekee itsensä todeksi, ojentaa keskiviivansa suoraksi. Hän katsoo ihoa, sen huokosia, karvoja ja juonteita, ja sanoo itselleen: Sinä olet Jenny Hill ja sinä olet tässä, sinä et liukene mihinkään vaan olet totta, tässä, tämä, ja sinä voit vielä päättää. Sinä et jäänyt vaan lähdit, niin hän sanoo itselleen, ja planeetta pyörii ja kääntyy akselinsa ympäri ja liike, hidas liike, jatkuu ja jatkuu.

Sitten hän huuhtelee kasvonsa kylmällä vedellä ja katsoo uudelleen, ja on vieläkin siinä ja vieläkin sama ja kysyy itseltään: minkä kaiken voi valita vielä toisin, ja jos sellaista on, uskaltaisinko?

Minna Rytisalo: Jenny Hill

Minna Rytisalo astuu kolmannella romaanillaan Jenny Hill rohkeasti uuteen, kuten romaaninsa nimihenkilökin. Tai päähenkilön nimi on oikeastaan Jenni Mäki, mutta monen konkreettisen ja henkisen myllerryksen jälkeen hänestä kasvaa Jenny Hill. Jenni on 48-vuotias ja juuri eronnut. Se tavallinen tarina: mies löysi nuoremman ja on nyt tulossa uudelleen isäksi. Jennille jäi avioliitosta kaksi lasta, jo omille teilleen muuttaneet Oona ja Olli-Pekka. Nyt Jennin pitäisi aloittaa uusi itsenäinen elämä keskellä vaihdevuosia. Terapeutti ehdottaa kirjeiden kirjoittamista henkilölle, jolle voi kirjoittaa mahdollisimman avoimesti, omana itsenään. Jenni valitsee Ranskan presidentin rouvan Brigitte Macronin – naisen, joka uskaltaa kaikkien muiden mielipiteistä huolimatta rohkeasti rikkoa tabuja ja valita rakkauden nuorempaan mieheen. Keskeiseksi henkilöksi kirjassa nousee myös Jennin sisko Johanna, jonka yritys järjestää naisille jumalatarkursseja. Jennille oman sisäisen jumalattaren etsintä on haastava projekti, mutta vähitellen hän kasvaa uskomaan omaan potentiaaliinsa ja elämään omilla ehdoillaan.

Jennin matkaa kommentoi kuoro ajattaria eli saduista tutut Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen, Kerttu, Tähkäpää ja Punahilkka. Jenni ei heitä kuule tai huomaa, mutta Jennistä ajattaret tietävät kaiken ja yrittävät ohjata häntä kukin oman kokemuksensa turvin. Heidän omat kertomuksensa eivät ole niitä saduista tuttuja onnellisia ja siloiteltuja disneyprinsessatarinoita, vaan oikean elämän makuisia, rankkojakin. Ne muistuttavat Michael Cunninghamin novelleja kokoelmasta Villijoutsenet ja muita kertomuksia, jossa esimerkiksi Lumikki ja Tähkäpää kertovat, mitä oikeasti tapahtui kun lumous särkyi. Rytisalon versioissa ajattaret ovat närkästyneitä siitä, miten heidän tarinoitaan on vääristelty ja romantisoitu viihdeteollisuuden toimesta ja valjastettu pitämään nainen ahtaassa muotissa. Ruusunen kertoo olleensa oikeasti masentunut teini, joka kapinoi viiltelemällä itseään ja päätti vain nukkua, kunnes lopulta oppi löytämään elämästä iloa ja ihmeitä. Tuhkimosta taas piirtyy kuva herkästi ympäristön aistivana nautiskelijana, joka osaa antautua seksuaalisuuden iloille ilman haltiatarkummien apuakin. Porukan kovin feministi on Punahilkka, jonka suuhun on laitettu esimerkiksi tämä tykitys: Vihaan sitä, miten väkivallalla pelottelu on konventionaalinen tapa opettaa toksisia cis-etuoikeuksia binäärin molemmille ääripäille.

Rytisalo tarkastelee naisen asemaa ja ikääntymistä monelta kantilta. Uskon, että monelle tämä romaani on samaistuttava ja voimaannuttavakin lukukokemus. Syy siihen, etten itse niin täysin haltioituneena syleillyt Jenny Hillin matkaa, johtuu täysin minusta itsestäni. Löysin minäkin samaistumispintaa Jennin lapsuus- ja nuoruuskuvauksesta, olenhan vain muutaman vuoden päähenkilöä nuorempi. Mutta mitä vanhemmaksi Jenni tulee, sitä kauemmas hän minusta astelee. Yllätyin siitä, miten ulkonäköön keskittyvä naiseuden kuva kirjasta piirtyy. Olen aina tuntenut vieraaksi naistenlehtimaailman eivätkä satujen prinsessat ole olleet roolimallejani. Jos Jenny Hillille kapinoinnin muoto on jättää huulet rajaamatta, pitääkö siitä päätellä, että olen koko elämäni ollut suuri kapinallinen, kun en rajaa huuliani saati edes käytä huulipunaa? Ehkä mukana oli myös aimo annos ironiaa, mutta silti tunsin vierautta ja ulkopuolisuutta kirjaa lukiessani: tämäkö on se valtavirran syleilemä naiseus, josta minun tulisi itseni tunnistaa? Ehkä pitäisi iloita siitä, etten ole kirjan kuvaamien asetelmien vanki, mutta sen sijaan tunnen jonkinlaista pettymystä siitä, ettei tästä kirjasta kaikkinensa välity minulle yhdistävää naiseuden kokemusta. Onneksi äitiyden kuvauksesta löydän tuttua ja voin jo ennakoiden samaistua suruun, joka syntyy pesän tyhjennyttyä lapsista.

Jenny Hill onnistui siis liikuttamaan tämän lukijan ajatuksia ja tunteita, mutta ehkä hieman odottamattomiin suuntiin. Eihän toki romaaneissa ole vaatimuksena samaistua päähenkilöihin ja yleensä juuri nautin lukiessani itselleni vieraista tavoista olla maailmassa. Tämä romaani tuli kuitenkin niin lähelle omaa elämääni, että se suorastaan haastoi etsimään jotain tarttumapintaa. Lakkaamattomat kynteni eivät aina saaneet kunnon otetta. Samalla iloitsen siitä, että Rytisalo uudistaa rohkeasti kirjoittamistaan ja kokeilee erilaisia kerronnan tapoja. Kahden historiallisen romaanin jälkeen nykymaailmaan sijoittuva arkinen kertomus satumaisella tvistillä on kiinnostava uusi avaus. Ja yhteistäkin kolmesta julkaistusta romaanista löytyy, ovathan kaikki nimeäänkin myöten erilaisten naisten kertomuksia. Rytisalo kirjoittaa kauniita ja hiottuja lauseita, sitä jo osasin odottaa ja siitä myös lukiessa nautin. Eniten pidin Jennyn kirjeistä Brigitte Macronille. Niissä Jenny pääsee itse ääneen ja tulee lähemmäs lukijaa. Pidin myös sävyjen vaihtelusta, kevyen ja painavan vuorottelusta ja lämpimän lempeästä huumorista. Odotan jo mielenkiinnolla Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen kirjeenvaihtokirjaa Huokauksia luokasta, jossa kaksi upeaa kirjailijaa vaihtaa ajatuksiaan suomalaisesta koulumaailmasta ja sen muutoksista oman opettajakokemuksensa kautta. Se ilmestyy elokuussa sopivasti lukuvuoden alkuun.

Minna Rytisalo:
Jenny Hill
WSOY 2023

Muissa blogeissa:
Amman lukuhetki
Kirjavinkit
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Minna Rytisalo & Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

Rachel Cusk: Mykkäkoulu

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Laura Malmivaara: Vaiti

Hanna Brotherus: Ainoa kotini

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Minna Rytisalo: Rouva C.

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Seuraa Kirjaluotsia

äitiys avioero ikääntyminen itsensä toteuttaminen Jenny Hill Minna Rytisalo naisen asema satuhahmot vaihdevuodet