menu Menu
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Sandu Cristina, Suomi 27/11/2017 2 kommenttia
Kjell Westö: Kangastus 38 & Kansallisteatteri: Kangastus 38 Edellinen Ben Kalland: Vien sinut kotiin Seuraava

Valas muuttaa kaksi asiaa Popescujen perheessä. Ensinnäkin veljekset ymmärtävät, että on olemassa toinen maailma heidän maailmansa ulkopuolella, ja sinne he aikovat päästä. Mutta koska vuonna 1964 he ovat vasta lapsia, lähtö on vain epämääräisiä kuvia heidän mielessään.

Toiseksi Susi alkaa rakentaa taloa. Talon rakentaminen on häilynyt lupauksena hänen avioliittonsa horisontissa. Vanhan appelsiininkeltaisen talon seinät natisevat ja lattiat painuvat lommolle.

Kun Susi näkee valaan, häneen iskee ajatus minä en ole saanut mitään aikaan. Hän tuntee kutistuvansa valaan auki jähmettyneiden silmien edessä. Hänen vanhimman poikansa pieni hahmo on jo melkein kadonnut valaan kitaan.

Joskus 2000-luvun alussa minulla oli hetken romanialainen työkaveri, joka kertoi uskomattomia tarinoita kotimaastaan. En muista tarkasti yhtään tarinaa, mutta muistan sen, että niihin liittyi aina nimi Ceaușescu ja että ne olivat niin uskomattomia ja kauhistuttavia tarinoita, että muistan miettineeni voiko tuollaista ollakaan. Näiden tarinoiden ja diktaattori Ceaușescun lisäksi Romaniasta tulee lähinnä mieleen romanikerjäläiset ja Draculan kotipaikka Transilvania. Melko synkkä kuva siis, vaikka olen varma siitä, että Romania on paljon muutakin. Siksi ilahduin, kun huomasin Otavan julkaisevan kotimaisen esikoisromaanin, joka tarkastelee sekä Romanian historiaa että ihan tavallisten romanialaisten arkea suomalais-romanialaisin silmin. Se romaani on Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat. Kirja on odottanut lukupinossani jo pitkään, mutta Finlandia-ehdokkuuden myötä singahti pinon päällimmäiseksi.

Sandun satumaisen kauniin kirjan luettuani ymmärrän, miksi työkaverini kertomat tarinat olivat niin uskomattomia. Siihen on ainakin kaksi syytä. Toinen liittyy romanialaisten kansanperinteeseen, jossa tarinoiden kertomisella on syvät juurensa. Kirjan alussa oleva romanialainen sananlasku kiteyttää sen hyvin: Jos ojentunut käsi ei kerro tarinaa, almua ei tule. Toisen syyn voisi tiivistää myös sanontaan: Totuus on taruakin ihmeellisempää. Kommunistivalta, vahvan henkilökultin kasvattanut diktaattori, poliittiset vainot, äärimmäinen köyhyys, korruptio. Tarvitseeko enempää sanoakaan. Tällainen historiallinen painolasti on hyvää maaperää monenlaisille legendoille. Ja saduille, jotka alkavat: Olipa kerran niin kuin ei koskaan ennen, sillä jos ei olisi ollut, niin ei olisi mitään kerrottu.

Valas nimeltä Goliat kertoo nuoren naisen kasvutarinan kahden kulttuurin välissä. Kolmikymppinen Alba on suomalaisen äidin ja romanialaisen filosofi-isän ainoa lapsi, joka on syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Alban kodissa teetä juotiin halkeilleista mukeista mutta lukemista riitti mehiläiskennoista antiikin Kreikan filosofeihin. Alban muistoissa lapsuuden kesät isän suvun luona romanialaisessa kylässä ovat auringon paahtamia ja onnellisia, mutta myös diktatuurin ja suvun raskaiden salaisuuksien varjostamia. Isoisän kuolema saa Alban palaamaan maanjäristysten tärisyttämään taloon Punaiseen kylään Bukarestin kyljessä, jossa suvun tarina alkaa punoutua auki. Isoisä Susi on kontroversiaali hahmo, entinen kommunistisen Securitaten miliisi, joka on kulkenut kylästä kylään pakottamassa maanviljelijöitä luovuttamaan maansa kolhooseille.  Siksi ruumiinvalvojaisissa ei lähisukulaisten lisäksi paljon muita kyläläisiä näy. Alballe paluu Romaniaan merkitsee myös paluuta lähelle Albertia, miestä jonka silmässä asuu vihreä lintu, ja joka ei sittenkään pystynyt jättämään kotimaataan.

Alba on oman tarinansa minäkertoja, mutta myös ulkopuolinen tarkkailija, joka matkustaa sukunsa historiassa ja tarkentaa niihin hetkiin, jotka jälkeenpäin katsottuna merkitsivät käännekohtaa Popescujen perheelle. Niin kuin esimerkiksi balsamoitu ja jääkaapeilla täytetty valas, jonka kidassa Alban isä Mihai lapsena seisoi ja ymmärsi että on olemassa toinen maailma, jonne on joskus päästävä. Hänelle toinen maailma lopulta avautuu, kun hän kohtaa vaalean suomalaisnaisen. Veli Costelille ulospääsy tulee kirjaimellisesti kuin lottovoitto, kun hän voittaa arvonnassa Green Cardin Yhdysvaltoihin. Costelille irtiotto omilta juurilta on kuitenkin erityisen haastavaa. Hän luo Kaliforniaan oman pikku-Romaniansa ja soittelee päivittäin äidilleen Flavialle. Flavialle ulkomailla asuvat pojat merkitsevät arvonnousua kyläyhteisön silmissä ja länsimaiset tuliaiset  ovat kovaa valuuttaa köyhyyden ja korruption likaamassa maassa.

Kirjan alkupuolella Sandu tarjoaa kurkistuksen myös Helsingin romanikerjäläisten karuun arkeen. Alba toimii romanian kielen tulkkina mikä käytännössä tarkoittaa tukena olemista yhteiskunnan pohjalla oleville romanikerjäläisille, avustamista viranomaiskuulusteluissa ja lääkärin vastaanotoilla. Alba on esimerkiksi mukana Kätilöopistolla nuoren Benin kanssa, joka on ensimmäistä kertaa lääkärintarkastuksessa, vaikka laskettuun aikaan on enää kolme viikkoa. Kaksosia odottava Beni aikoo nimetä lapsensa Raamatun mukaan ja lahjoittaa toisen lapsen isälleen. Vaikka Alba jakaa näiden ihmisten kanssa yhteisen kieliperimän, heidän elämänsä eivät voisi olla kauempana toisiaan. Vaikka nämä tarinat olivatkin tärkeitä ja kiinnostavia, kirjan pääpaino on muualla.

Tänä vuonna moni muukin esikoiskirja olisi voinut ansaita paikkansa Finlandia-ehdokkaiden joukossa. On kuitenkin totta, että Sandun romaani on poikkeuksellisen hallittu ja varma esikoisteos. Kerronta on vangitsevaa ja kieli hurmaavaa. Luin romaanin kahdelta istumalta ja uppouduin täysin sen maailmaan. Kirja kertoo kiehtovasti ja tarkkanäköisesti kahden kulttuurin ja kielen välissä kasvamisesta, siitä tunteesta kun ei missään tunne täysin olevansa kotonaan. Kirja kertoo myös historian ja suvun painolastista, identiteetin rakentamisesta sellaiselle juuristolle, joka on samalla kertaa sekä äärimmäisen rakas että tuskallisen häpeällinen. Lumoavan kielen avulla Sandu pukee tarinansa maagiseen viittaan, nostalgian pehmeään peittoon. Kirjan luettuani haluan erityisesti palata kesäiseen puutarhaan, jossa venäläisiä vallankumousrunoilijoita rakastavan Pavelin lausuntahetket venyvät kokonaisten kesien mittaisiksi. Niihin kesiin, kun sinirinnat lauloivat pähkinäpuussa, kaskaat soivat mullan ja vasta leikatun ruohon seassa, ja maissi hehkui kuin leijonan turkki.

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat
Otava 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Annelin kirjoissa
Anun ihmeelliset matkat
Kirja vieköön!
Kirsin Book Club
Luettua elämää
Mitä luimme kerran
Reader, why did I marry him?

#finlandia Cristina Sandu esikoiskirja Otava Valas nimeltä Goliat


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tuo juttusi loppusitaatti on Sandun romaania parhaimmillaan! Tunnelmapalaset siinä ihastuttivat. Muuten taidan olla kirjan lukijoiden joukossa poikkeuksellisen vaisu vastaanottaja. Vaikka pidin kerrontavarmuudesta ja tyylistä, en ihmeemmin lumoutunut. Esikoisvalikoimassa oli tätä säväyttävämpiä kirjoja, eli hyvä niin, hyviä kirjoja piisaa! Ai sinulla on muistoja romanialaistarinoinnista – kiehtovasti muistosi limittyy tähämän romaanin ytimeen. (Ajastin oman juttuni huomisaamuun.)

    1. Tuntuuko minusta vain siltä vai oliko tänä vuonna poikkeuksellisen paljon vahvoja esikoisia? Hyviä kirjoja todella riittää niin ettei kaikkia ehdi lukeakaan. Täytyypä muistaa käydä huomenna lukemassa juttusi.

keyboard_arrow_up