menu Menu
Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin
Donner Rafael, Esseet, Förlaget, Suomi, Teos 0 kommenttia
Michael Ondaatje: Warlight Edellinen Erika Vik: Nefrin tytär Seuraava

Omien vanhempien kuolevaisuuden tajuaminen johtaa väistämättä ajatuksiin omasta kuolevaisuudesta. Ihminen on – toisin kuin muut eläimet – tietoinen heikkoudestaan, lähestyvästä kuolemastaan. Psykologisia ja kulttuurisia puolustusmekanismeja on paljon, mutta ne eivät koskaan riitä. Siksi isän heikkous sairaalassa tuntuu niin pelottavalta, niin musertavalta. Tajuan ettei keisarilla ole vaatteita – eikä minullakaan. Vahvuutta ihaillaan, koska vahvuus tarkoittaa elämää, koska heikkous tarkoittaa kuolemaa, mutta ajan mittaan sitä huomaa, että vahvuus oli valhetta, että vahvat ihmiset eivät olekaan vahvoja vaan vain poikkeuksellisen taitavia valehtelijoita, joiden julkisivu ehkä näytti vahvalta mutta perustus oli yhtä heikko kuin omasikin.

Esseekirjallisuus on genre, jota on tullut luettua häpeällisen vähän. Tänä vuonna tosin moni esseekirja on herättänyt kiinnostukseni, kuten Antti Nylénin Häviö, Silvia Hosseinin Pölyn ylistys ja Pontus Purokurun Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Saa nähdä moniko niistä päätyy lukuun tai tänne blogiin saakka. Helpoimmalta tuntui aloittaa näistä Rafael Donnerin omaelämäkerrallisista esseistä. Ihminen on herkkä eläin on Rafael Donnerin esikoiskirja, jossa hän ruotii tähänastista elämänkokemustaan erilaisten tunteiden kautta. Vuonna 1990 syntyneellä elämää on todennäköisesti enemmän edessä kuin takana, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö nuorella miehellä voisi olla jotain tähdellistä sanottavaa elämästä ja ihmisyydestä. Donner pyrkii joka käänteessä pyytelemään anteeksi nuoruuttaan, tietämättömyyttään ja etuoikeutettua asemaansa. Minusta aivan turhaan. Kyseessä on yhden ihmisen näkemys maailmasta, mistä varmasti kuka tahansa löytää omat samaistumiskohtansa.

Tunteita käsittelevän kirjan voi odottaa vaikuttavan myös lukijan tunteisiin, ja siinä Donner onnistuukin erinomaisesti. Kirja alkaa voimakkaasti kohtauksesta, jossa Rafael on sairaalassa kuvaamassa dokumenttia oman isänsä sydänleikkauksesta. Isän heikkouden ja kuolevaisuuden tunnistaminen on ollut myös sysäyksenä kirjan syntyyn. Rafael käsittelee jonkin verran suhdettaan isään, siihen millaista on olla ikonisen Jörn Donnerin poika, mutta kirjan pääpaino ei onneksi ole siellä. Isän ja pojan suhdetta käsiteltäneen enemmän Rafael ja Jörn Donnerin yhteisessä kirjassa Ennen kuin olet poissa (Teos & Förlaget 2018).

Etenkin kirjan alkuosa sisältää paljon herkkiä ja koskettavia hetkiä. Nuoren miehen paljas hauraus tunteiden edessä tekee vaikutuksen. Myös muunlaisia tunteita nousee pintaan kirjan edetessä, jopa lievää ärsyyntymistä, jonka syytä en täysin pysty paikallistamaan. Pääosin Donnerin ajatuskulut herättävät sympatiaa, mikä varmasti kumpuaa siitä, että hän vaan on niin sympaattinen. Helsingin Kirjamessuilla osallistuin Teos-kustantamon bloggajatilaisuuteen, jossa Rafael Donner kertoi itsestään ja kirjastaan niin aseistariisuvasti, että se väistämättä vaikuttaa lukukokemukseen. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja ajatukset punnittuja, yksityisestä yleiseen taipuvia. Ihan perusjunnun elämää Rafael Donner ei ole elänyt, mutta sen hän tosiaan kirjassaan tunnistaa ja tunnustaa.

Huomasin lukevani kirjaa erityisesti kasvattajana, yhden herkän alakoululaisen äitinä ja kahden jo aikuisen pojan (Rafaelin ikätoverien) äitipuolena. Minuun teki suuren vaikutuksen se avoimuus, jolla Donner puhuu tunteista ja herkkyydestä. Poikani kertoi vähän aikaa sitten purskahtaneensa liikuntatunnilla itkemään, koska meteli liikuntasalissa oli niin kova että sattui korviin. Poikaa on myös haukuttu vauvaksi, kun hän niin helposti reagoi mielipahaan ja kipuun itkemällä. Poika myös hiljattain ihmetteli miksi kylässä ollut kaveri ei ollenkaan itkenyt vaikka sai Nerf-panoksen poskeensa. “Itse olisin kyllä itkenyt tosi kovaa, pieni naarmukin saa minut itkemään”, poika sanoi. Kirjassaan Rafael kertoo miten joskus pyörtyi suihkussa repäistessään laastaria irti ja miten on koko elämänsä ollut itkupilli, siinä määrin että laski montako päivää on pystynyt olemaan itkemättä. Donner on taistellut itkuherkkyytensä kanssa maailmassa, jossa poikien ja miesten itkua pidetään heikkoutena. Tietysti toivon, että omaa poikaani maailma kohtelisi hellemmin, että hänen annettaisiin ilmaista tunteitaan ilman leimautumista vauvaksi tai itkupilliksi. Arvostan sitä, että Donner korostaa itkemisen merkitystä sosiaalisena voimavarana: Vain ihminen itkee viestittääkseen jotain, ilmaistaakseen avuttomuutensa, empatiansa, surunsa tai ilonsa muille ihmisille. Niinpä – ihminen on herkkä eläin – miksi emme juhlisi sitä voimavarana!

Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin

Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin – omaelämäkerrallinen essee
Människan är ett känslig djur – en självbiografisk essä (2018),
suom. Laura Jänisniemi
Teos & Förlaget 2018
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Aurinkoon tuijottelua
Kosminen K
Kulttuuri kukoistaa
Lukuisa
Lukupino
Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia
Pauline von Dahl
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

esikoiskirja esseet Förlaget Ihminen on herkkä eläin Rafael Donner Teos tunteet


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up