Kahvilasta menimme myymälän puolelle selaamaan kirjoja, joita minua sinnikkäämmät ihmiset olivat saaneet aikaan. Akateemisen kirjakaupan self help -osasto oli laajentunut viime käyntini jälkeen.

“Olisi kiva tietää, kuinka sekaisin nämäkin kirjailijat ovat”, Samuli sanoi.

Luin kirjojen takakansia. Niissä kerrottiin, että kirjat opettaisivat lukijaa olemaan armollinen itselleen, vaalimaan omaa naiseuttaan ja sanomaan ei. Samuli nosti hyllystä Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut -kirjan.

“Katso nyt tätäkin”, hän sanoi. “En tajua. Jos kerran aina saa sen, mistä luopuu, eikö se tarkoita sitä, että jokaisesta asiasta, jonka saa, pitää luopua? Eihän silloin saa oikeastaan mitään.”

Enpä olisi uskonut, että tulee päivä jolloin blogijuttu suorastaan vaatii kuvituksekseen sipsejä. Tosin en myöskään olisi uskonut lukevani romaania, jossa puhutaan niin paljon sipseistä. Kun hempeäkantisen romaanin ennakkokappale tipahti kesällä postiluukusta, myönnän ajatelleeni ettei tämä kirja ole minua varten. Kun tarkastelin kantta lähemmin, huomasin lempikukkani pionit, mutta mitäs nuo keltaiset jutut kukkien takana ovat? Näyttävät ihan sipseiltä. Kyllä, sipsejä olivat. Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu kuvaa päälle kolmekymppisen naisen elämää, johon kuuluu vakavan sipsiaddiktion lisäksi pieleen menneitä työhaastatteluja, suurilla odotuksilla ladattuja Tinder-treffejä ja kavereiden laskuun syötyjä lounaita. Ja tietysti yrityksiä aloittaa terveellisempi ja tasapainoisempi elämä onnettoman eron jälkeen.

Nimettömäksi jäävä minäkertoja tiputtelee huomioita elämästään lakonisen toteavaan tyyliin. Kirjan lyhyet luvut on kiteytetty otsikoilla kuten “Vietin tavallista torstai-iltaa” tai “Tapasin terapeuttini” tai “Siirrän tiedostoja pilveen”. Pelkistetyssä tyylissä on oma viehätyksensä. Savonlahti uskaltaa kirjoittaa siitä kaikesta tylsästä ja tavallisesta, mikä usein jää pois viimeistään editointivaiheessa tai kiedotaan symbolisiin korulauseisiin. Nyt ei kierrellä ja kaarrella, vaan puhutaan juuri siitä tylsyydestä ja banaaliudesta, josta jokaisen elämä suurimmalta osin koostuu. Pidin myös siitä, että kertojaääni pysyy uskollisena tyylilleen ja muuttuu vain hitusen positiivisemmaksi loppua kohden. Valoa kohti mennään, mutta muutokseen ei tarvita mitään mullistavaa kokemusta, retriittiä tai yllätyskäännettä. Muutos voi tapahtua myös kuin varkain, ihan vaan sipsinsyönnin lomassa. Hyvät ystävät ja nasevia laukova mummo ovat tietysti hyvä apu matkalla.

Helsinkiin sijoittuva Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on niin vahvasti tässä ajassa ja paikassa kiinni, että väliin tuntuu kuin lukisi Nyt-liitettä tai Facebookin uutisvirtaa mainoksineen. Tuttuja ravintoloita ja kulmia on hauska bongailla ja vähän väliä hymähtelen jollekin lakoniselle toteamukselle. Siitä olen sataprosenttisen samaa mieltä, että nepalilaisten ravintoloiden annoksissa pitäisi olla enemmän raitakastiketta vaikka sen turhan salaatin paikalla. Jatkuvasta sipsipuheesta ärsyynnyn, mutta annan vähän anteeksi kun mainitaan myös Lidlin pastel de natat (ne on taivaallisen hyviä!). Tämä kirja sisältää siis aimo annoksen tuotesijoittelua, mikä sekin kuvaa omalta osaltaan tätä aikaa.

Kirjan minäkertoja on minua vain muutaman vuoden nuorempi, mutta elää hyvin toisenlaista elämää kuin minä. Tunnistan kertojan käytöksestä kyllä jotain parikymppisestä itsestäni, mutta toisaalta olen tainnut aina olla vanha sielu. Viherkasvitkin olen saanut vihdoin kukoistamaan. Jään kuitenkin ihan vakavasti pohtimaan millaista elämäni olisi, jos olisin tällä hetkellä sinkku enkä naimisissa oleva koululaisen äiti. Selviäisinkö Tinder-maailmassa? Ajatuksena se tuntuu ahdistavalta. Sen sijaan samaistun kertojan haahuiluun ja päättämättömyyteen uran suhteen. Hän on epämääräisessä välitilassa, lipumassa koko ajan vähenevistä freelancertoimittajan hommista kohti täystyöttömyyttä. Samaa mäkeä lipuu myös itsetunto. Itseni mitenkuten työllistävänä yrittäjänä samastuin moniin tuntemuksiin, enhän ole monien silmissä “oikeissa töissä”. Enkä minäkään tiedä mikä minusta tulee isona, tiedänköhän koskaan.

Tunnustan olevani lukijana epämukavuusalueella tämän kirjan kanssa. Nykyajan kaupunkilaiselämän kuvaukset onnistuvat usein ylittämään ärsyyntymiskynnykseni ja tämä kirja sahaa kynnyksen molemmin puolin monta kertaa. Ehkä kirjailijan tarkoitus on ollut juuri herättää tällaisia tuntemuksia, hiertää pienenä kivenä kantapäässä meille, jotka asettelemme mielellämme pioneja maljakkoon. Ehkä tämä kirja tuli kuitenkin liian lähelle. Väistämättä kirjaa lukiessa tulee mieleen pari muuta tähän aikaan ja kaupunkiin sijoittuvaa kasvukipuilukertomusta: Saara Turusen Sivuhenkilö, joka meni ihoni alle toisella tavalla, ja Erkka Mykkäsen Something not good, joka tarjosi hyvän mielen lukukokemuksen (siinäkin on sympaattinen mummo!). Ja tietysti Johannes Ekholmin Rakkaus niinku, joka rynni ärsytyskynnykseni yli reippaasti koputtelematta (siinäkin oli muuten vaaleanpunainen kansikuva). Sisko Savonlahden romaani sopii hyvin tähän kaanoniin ja tuo siihen oman sipsinsuolaisen vivahteensa. Kiitos kuntantamolle ennakkokappaleesta ja lempeästä saattelusta epämukavuusalueelle.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
Ennakkokappale 

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Kirjakko ruispellossa
Oksan hyllyltä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu esikoiskirja Gummerus Helsinki Sisko Savonlahti