iStockPhoto
Unsplash.com
© Kirjaluotsi 2018
Loistavassa isoveljessäni on kaikki kauniisti muodostunutta. Hän on lahjakas, seurallinen ja iloinen. Kun hän puhuu, ihmiset kuuntelevat hymyillen ja nyökytellen. Alvar ei pelkää mitään. Hän kiipeää korkeimpiinkin puihin. Vihaisia koiria hän ei kavahda vaan puhuu niille niin että ne joko rakastuvat häneen tai luikkivat noloina matkoihinsa. “Voi sinua, pikku marsilainen”, Alvar kuiskaa kyyneleet silmissään. “Olen […]
Lotta halusi, että viemme Alman päiväkotiin, vaikka olisimme voineet ihan hyvin viettää mukavan vapaapäivän kolmestaan. Ylimääräiset vapaapäivät kuitenkin häiritsevät Lotan mukaan Alman ryhmäytymistä, hän kun tutustuu toisiin kuulemma niin hitaasti. Me noudatamme totta kai Lotan toivetta, vaikka Vuokko jupiseekin, että harvassa ovat ne päivät, jotka saamme lapsenlapsiemme kanssa viettää. Hän olisi halunnut nähdä, miten Alma […]
– Noihin arpiin kannattaa sitten laittaa Bepanthenia tai jotain muuta rasvaista rasvaa, niin arvista tulee paljon siistimmät. Sitten ei harmita niin paljon. Myöhemmin ne arvet voi harmittaa, hoitaja sanoo Ainolle. Hoitaja pystyy näkemään tulevaisuuden, jossa Aino ei viiltele. Se pystyy näkemään tulevaisuuden, jossa Aino on elossa eikä viiltele. Hoitaja ei tiedä, mitä sen sanat merkitsevät […]
Tuossa vaiheessa mieleeni ei tullut, että erityiskohtelulla olisi jotain tekemistä ihonvärin kanssa. Uskoin, että sillä oli jotain tekemistä Trevorin kanssa. En ajatellut, että ‘Trevor ei saa selkäänsä, koska Trevor on valkoinen.’ Ajattelin, että ‘Trevor ei saa selkäänsä, koska Trevor on Trevor.’ Trevor ei voi mennä ulos kadulle. Trevor ei voi kävellä kadulla ilman seuralaista. Näin […]
Urho halusi mennä yhdessä psykoterapiaan. Hän alkoi kertoa siellä legojen heittelystä. Kuvaili, miten putoan riidellessämme tavoittamattomiin.– Tuntuuko, että Minttu olisi joku toinen henkilö tai jonkun toisen ikäinen? terapeutti kysyi.– Joo, niin kuin pieni lapsi tai teini.Kuuntelin Urhon ja terapeutin keskustelua.– Mitä sä, Minttu, ajattelet siitä legojen heittelystä? terapeutti kysyi.– Luulen, että se on tapahtunut jollekin […]
Dinaa vaivaa jokin. Kuin hän eläisi omaa sadekautta, missä raivokas pauhu ja pinnan palaminen vuorottelee kyynelten paljouden ja vuolaan niiskutuksen kanssa. Ehkä se johtuu siitä, ettei Elombe käy enää Dinan luona vaan esittelee polkupyörätemppuja viisitoistavuotiaalle naapurintytölle joka on yhtäkkiä alkanut juosta jatkuvasti Upanga 81:ssä. Ehkä se johtuu siitä, ettei isä saa rauhaa ja Dina onnistuu […]
Aamu juna-asemalla, kello on 7.30. Noin satatuhatta naista käy samaa puhelinkeskustelua:– Kyllä sen siinä eteisen pöydällä pitäisi olla.– Tiedän, että olet väsynyt mutta nyt pitää nousta.– Sun pitää lähteä nyt. Eikun NYT.– Koeta syödä vähän.– No laita jotain lämmintä päälle!– Kun minä en nyt oikein voi auttaa siinä, pyydät Johannesta.– Sunhan piti laittaa se valmiiksi […]
Muistan, miten mummo kirjoitti reseptejä ylös, kun telkkarista tuli Teijan keittiössä. Se vahtasi teeveeruutua essu päällä, ruutulehtiö ja kuulakynä valmiina. Se ei koskaan ehtinyt saada reseptiä kokonaan talteen. – Nonni ja nyt se ehti mennä. Ai saaplari sentään, se manasi. Muistot tulvivat päähäni kurittomana ja hälisevänä jonona. Miten Arttu otti minut syliinsä tuvan pöydän ääressä […]
Jotkut meidän luokkalaisista asuivat rivitaloissa, osa omakotitaloissa. Niiden isät olivat poliiseja ja teknikkoja. Luokkakavereille tuli Heppahullu tai Suosikki. Niillä oli käyräsarviset polkupyörät ja hajukumeja penaalissaan. Ohut, taipuisa vartalo ja laineille kääntyvät hiusten latvat. Liikuntatunteja varten kaksiosainen alusasu, johon kuului Amerikan lipuin koristeltu toppi ja samanlaiset alushousut. Pehmotarroja, tupsupäisiä kyniä, punaisella autolla koulunpihaan kurvaavia äitejä. Minut […]
Äidin vaivannäkö hänen poikansa Ikennan pelastamiseksi meni kuitenkin hukkaan, sillä ennustus riehui kuin raivostunut peto ja tuhosi julmasti Ikennan mielen. Hän repi tauluja alas, potki aitoja, tyhjensi kaappeja ja kaatoi pöytiä, kunnes kaikki hänelle tuttu, kaikki mitä hän oli tai mikä kuului hänelle, oli kaaoksen vallassa. Pelko Abulun ennustamasta kuolemasta yltyi kouriintuntuvaksi, siitä tuli häkki, […]
Ryhdyin tukkimaan kaikkia mahdollisia huonon onnen reittejä. Aloin olla kiltti Funmille, annoin hänelle vinkkejä Akinin suhteen. Kerroin Akinin pitävän eniten kirkkaanpunaisesta huulipunasta – joka näyttäisi Funmilla räikeältä – ja vetisistä, runsaasti pippuroiduista pavuista. Olin valmis jakamaan. Miestä ei voi omia itselleen; hänellä voi olla monta vaimoa, mutta lapsella voi olla vain yksi oikea äiti. Yksi. […]
Onnellisuus oli tyytyväisyyttä – sitä, että ihminen tyytyi asioiden vallitsevaan tilaan. Ihmisellä kuitenkin oli lajityypillinen tarve tavoitella, pyrkiä ja muokata, siis kehittyä koko ajan lisää. Onnellinen olento lakkasi kehittymästä, sillä onnellisuus oli tyytymistä ja kehitys perustui tyytymättömyyteen. Onnellisuus oli siis tilapäinen häiriötila evoluutiossa. Ellä ymmärsi hyvin, ettei hänellä ollut varaa tyytyä mihinkään. Hänen henkilökohtainen tulevaisuutensa […]
Elin rakastavassa yhteisössä, vanhempieni ja kolmen siskoni kanssa. Tiesin olevani turvassa, tiesin että meillä oli totuus, tiesin kuuluvani suureen joukkoon, valittuun kansaan, ettemme olleet osa tätä maailmaa. Minulla oli käynyt tuuri, kun olin syntynyt totuuden tuntevaan perheeseen. Tiesin, että aina olisi olemassa joku, joka rakasti minua, mutta arvelin, että voisi olla vaikeaa löytää ketään, joka […]
Se oli aivan tavallinen kissa, Siinä kuitenkin oli jotain pahaenteistä. Se katsoi suoraan minuun, ilahtuneena, kuin olisi odottanut saapumistani. Koputin sormella lasia häätääkseni sen pois, mutta se lähtikin nousemaan portaita minua kohti. Arveli kai saavansa ruokaa. Kissa pysähtyi metrin päähän ovesta ja avasi suunsa. En kuullut odottamaani nau’untaa. Oli kuin joku olisi kuiskannut korvaani: -Lue […]
Äidillä oli enää yllään alushousut, laamapaita ja toinen villasukka, joka oli valunut nilkkaan. Hän tanssi laineitaan keinuttaen Teuvon laulun tahdissa tuhkan, natsojen ja radionpalasten päällä. -Loukkaat jalkasi, Irene varoitti. Äiti vilautti rintojaan laamapaidan kaula-aukosta. Irene puristi äidin pikkulinnunkehon syliinsä. -Sinun on mentävä vuoteeseen, hän sanoi. -Kuuhun minä menen! -Teidän on lähdettävä, Irene sanoi juopoille. -Ovikello […]
Jonakin hetkenä minä menin rikki. Tajuan sen paljon myöhemmin, mutten pysty tavoittamaan hetkeä, jolloin särö syntyi. Halkeama, jota ei korjaa mikään, ei aika, ei rakkaus, ei kolmevuotinen psykoanalyyttinen yksilöterapia. Halkeamasta irtoaa pieniä, karheita murusia sielun pohjalle. Siellä ne liikkuvat minun mukanani, raapien hiljaa tai helisten kuin päältä ehjä hehkulamppu. Se särö tekee minusta minut. Se […]
Edellinen sivu Seuraava sivu