menu Menu
Heikki Kännö: Mehiläistie
Kännö Heikki, Kotimainen kaunokirjallisuus, Sammakko, Suomi 04/03/2019 4 kommenttia
Maggie Nelson: Argonautit Edellinen Helen Macdonald: H is for Hawk Seuraava

Kuinka selittää taidetta kuolleelle jänikselle.

”Selitän taidetta kuolleelle jänikselle, koska ei huvita selittää ihmisille.”

Klaus ja Paul tiirikoivat itsensä galleria Schmelaan ja ripottelevat joka puolelle mikrofoneja. Pistorasioihin, katkaisimiin, lamppuihin. He irrottavat listoja ja kätkevät piuhoja. He poraavat reikiä seiniin. He siivoavat jälkensä maalin ja kipsin avulla. Esitys taltioidaan kolmella kameralla, joista kaksi on avoimesti esillä ikkunan takana, josta myös yleisö seuraa esitystä, ja yksi piilossa valaisimessa.

Gallerian seinät täyttyvät Beyusin piirustuksista. Hän kulkee näyttelyn halki sylissään kuollut jänis, jonka korviin hän supattaa selityksen jokaisesta valitsemastaan teoksesta. Herra jänis saa kuulla kaiken ja muut pelkkää hiljaisuutta, sillä yleisön ja taiteilijan välissä on ikkunalasi, ja puhe on niin hiljaista kuiskailua, etteivät mikrofonit taltioi mitään.

Heikki Kännö: Mehiläistie

Heikki Kännön tiiliskivi Sömnö kolahti päähäni niin suurella voimalla hiljattain, että valitsin sen Blogistanian Finlandia -äänetyksessä ehdolle viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi. Blogistanian voittoa ei nyt Sömnölle tullut, mutta Runeberg-palkinto tuli. Tätä kirjoittaessani olen juuri tullut Keskustakirjasto Oodista suunnittelemasta Blogistanian kirjallisuuspalkintojen jakotilaisuutta (joka järjestetään Oodin Kirjataivaassa ke 13.3. klo 18) ja siellä oli juuri vieraana kukapa muukaan kuin Heikki Kännö. Suunnittelupalaverin lomassa tuijotin kirjailijan takaraivoa intensiivisesti ja yritin päästä hänen päänsä sisään selvittämään, mistä ihmeellisestä mielikuvitussammiosta hän näitä mahtavia tarinoitaan ammentaa. Valitettavasti minulla ei ole sellaisia henkisiä kykyjä kuin Kännön romaanien sankareilla, joten intensiivinen tuijotus ei tuottanut tulosta.

Viimein pääsin lukemaan myös Kännön esikoisromaanin Mehiläistie, joka oli ilmestymisvuonnaan 2017 mm. Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaana ja Tulenkantaja-palkintoehdokkaana. Sömnö-romaania Kännö kirjoitti 11 vuotta ja Mehiläistie syntyi siinä välissä ikään kuin välipalana ja harjoituskappaleena. Aikamoinen välipala! Mehiläistien jäljiltä pää todellakin surisee. Tämän kirjan juonta en osaisi selittää edes kuolleelle jänikselle, jolle taiteilija Joseph Beyus kuiskuttelee yllä olevassa lainauksessa. Tuo lainaus on muuten kohdasta, jossa taisin nauraa jopa ääneen silkasta lukemisen ilosta ja hämmästyksestä kirjailijan villinä pulppuavan mielikuvituksen äärellä.

Mehiläistie siis punoutuu taiteen, erityisesti saksalaisen modernin taiteen suurnimen Joseph Beyusin (1921-1986) ja 60-luvulla kukoistaneen Fluxus-taiteen ympärille. Yhdistetään tähän joukko okkultismiin ja sadismiin viehtyneitä natseja, Rudolf Steinerin antroposofiaa, Goethen filosofiaa sekä aivot sopivasti sekoittava annos aikamatkailua, niin saadaan älykäs ja riemastuttavan sekopäinen keitos hotkittavaksi. Mahtavinta tässä on taas se, että mitä hullummalta joku asia kirjassa tuntuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä juuri se asia perustuu oikeaan ihmiseen tai tapahtumaan. Totuus on tarua ihmeellisempää ja Kännö osaa valjastaa hulluimmat totuudet tarinansa polttoaineeksi.

Joseph Beyus palveli toisessa maailmansodassa Wehrmachtin sotilaslentäjänä ja joutui tekemään pakkolaskun Krimin vuoristoon. Paikallinen tataariheimo pelasti Beyusin mm. käärimällä tämän rasvaan ja huopiin. Näitä materiaaleja hän myöhemmin hyödynsi taiteessaan ja ritualistisissa julkisissa esiintymisissään, joissa hänestä itsestään tuli elävä taideteos. Kännö on vienyt Beyusin taiteen voiman astetta pidemmälle ja lisännyt siihen aika-avaruutta rikkovia ominaisuuksia. Beyusin sanoma oli, että taiteen ja ajattelun tulisi korvata väkivalta ja sotiminen. Romaanissa hän kuitenkin saa peräänsä juuri sadistisimmat natsit, jotka janoavat hänen voimiaan. Näiden julmureiden edesottamuksia on kuvattu niin kylmäävällä tavalla, että lukeminen on paikoin ahdistavaa. Mehiläistie onkin tunnelmaltaan astetta kylmempi ja sitä kautta lukukokemuksena etäännyttävämpi kuin Sömnö. Huimaa tarinankerrontaa silti molemmissa ja jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Kännöltä on nimittäin luvassa tähän sarjaan vielä kaksi taiteen, tieteen ja mystiikan teemojen ympärille punoutuvaa romaania.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5 – Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Heikki Kännö: Mehiläistie
Sammakko 2017
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Jokken kirjanurkka
Kirja vieköön!
Mummo matkalla

Heikki Kännö: Mehiläistie

esikoiskirja Heikki Kännö helmethaaste Joseph Beyus Mehiläistie Sammakko taide toinen maailmansota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Kyllä olisikin kiintoisaa kurkata Kännön aivoihin ja nähdä kuinka siellä surraa 🙂 Meidän äänestyksillä Sömnö sai 6 pistettä – ei huono!

  2. Luin kirjat samassa käänteisessä järjestyksessä kuin Sinäkin ja vaikka todella päässä surisi, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla Kännön tarinaniskennän + faktojen yhdistelytaitoa!

    Tuo alkulause kuolleelle jänikselle selittämisetä iski täysillä mielihyvä- ja nauruhermoon, niin Kännöä kuin olla voi! Jatkoa mielenkiinnolla varroten…

keyboard_arrow_up