Malla käy pitkäkseen varvikkoon. Kaskipellon laitaan on vain muutama metri, ja puolukoiden ja mustikoiden lehdet ovat kärventyneet tulen hehkussa. Hän painaa posken varpujen sekaan, haistelee mietoa käryä ja mittailee pohjatonta taivasta, metsänharjaa ja kaskea. Hän yrittää kuvitella näkymään karhunkin, ja hyvin se siihen sopii, ruskea kyttyräselkä rukiinhujoppien sekaan. Hetken siristeltyään hän näkee karhun oikeastikin, samaan tapaan kuin ruovikossa lymyävän kaulushaikaran: näkee, koska haluaa nähdä ja osaa katsoa.

Naistenviikkohaasteessa on esittelyssä tänään kotimainen helmi. Anni Kytömäen kehuttu esikoisteos Kultarinta on ollut pitkään lukulistallani ja nyt tähdet olivat oikeassa asennossa sen lukemiseksi. Kesänviettopaikkamme saaristoluonnon keskellä oli oivallinen ympäristö sukeltaa tähän suomalaisesta luonnosta kumpuavaan tarinaan ja 1900-luvun alkupuoliskolle sijoittuva kirja sopii hyvin Suomen juhlavuodelle. Halusin myös lukea kirjan ennen syksyä, sillä Kytömäeltä on ilmestymässä pian toinen romaani nimeltään Kivitasku. Odotukset sen suhteen nousivat nyt todella korkealle, sillä Kultarinta oli minulle täydellinen lukukokemus.

Kultarinta on tarina isästä, tyttärestä ja metsästä. Metsänomistajan poika Erik kasvaa vauraassa kodissa vaikutusvaltaisen isän ja hauraan äitinsä kanssa. Isä toivoo tietysti pojasta jatkajaa metsäbisnekseen, mutta Erikiä metsä kutsuu ihan muulla tavalla. Luonnontieteen opinnot vaihtuvat ihmisen anatomiasta eläin- ja kasvitieteeseen. Keväällä 1917 Erik törmää metsätorpasta kaupunkiin muuttaneeseen Lidiaan, joka osoittautuu lapsuuden kesien tutuksi metsänpeikoksi. Työväenaate kutsuu Lidiaa, metsä ja linnut Erikiä. Historian mylly pyörii ja heittelee mukanaan Erikiä ja Lidiaa, tuoden heitä yhteen ja repien erilleen. Syntyy Malla, josta tulee yhtä lailla metsän tyttö. Kirjan toisessa osassa seurataan Mallaa, joka pikkutyttönä repäistään irti juuriltaan ja sijoitetaan vieraaseen kotiin. Kaipuu isän luo ei hellitä. Onneksi Malla on oppinut isältään, että ollakseen vapaa, ihminen ei tarvitse kuin saappaat, joilla astua metsään.

Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen itsenäistymisen aikaan ja sitä seuranneeseen sisällissotaan, sodan pauhujen sijasta kirjassa soi kevätpurojen solina, lintujen laulu ja lumen narske korpimetsässä. Suomikin itsenäistyy kuin varkain Erikin ollessa talven yli metsänvartijana Lapin erämaassa. Toki poliittisella kuohunnalla on vaikutuksensa kirjan henkilöihin, etenkin kansan jakautumisessa punakaartilaisiin ja suojeluskuntiin. Romaanin paino on kuitenkin muualla, näissä orvoissa ja eksyneissä, Erikissä, Mallassa, punaorpo Joelissa ja hänen kontioveljessään. Kytömäki saa lukijan elämään sankareidensa mukana, pelkäämään pahinta ja toivomaan parasta. Yli 600 sivuista romaania ei olisi halunnut laskea käsistään.

Kultarinta on on ylistys suomalaiselle metsäluonnolle. Metsä on turvapaikka, mutta myös pelottava elävä olento, joka saattaa eksyttää ja jonka salat eivät koskaan täysin aukene ihmiselle. Ihmiset tulevat ja menevät, ikihongat ja siirtolohkareet vain jatkavat hiljaista tarkkailuaan. Kirjan kuvaileva kieli on niin kaunista, että se pakahduttaa. Täällä saaressa oli erityisen helppo eläytyä Kytömäen vavahduttavaan luontokuvaukseen. Linnut, peurat ja metsäjänikset tuntuivat hyppivän kirjan sivuilta pihallemme ja taas takaisin kirjaan. Onneksi sentään karhu ei tallustanut kirjan sivuilta pihaamme, vaikka siitäkin on saaressa tehty näköhavaintoja tänä vuonna. Kytömäki on koulutukseltaan luontokartoittaja ja se näkyy aistivoimaisena luontokuvauksena, joka sai minussa aikaan kaipuun erityisesti sydäntäni lähellä oleviin Kainuun honkametsiin.

Anni Kytömäki: Kultarinta
Gummerus 2014
Kirjastolaina

Kultarinnasta on kirjoitettu lukuisissa blogeissa. Kirjailijan veljen blogissa on kattava listaus kirjoituksista: Poplaari

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

6 Kommenttia

  1. Mai Laakso says:

    20/07/17 @ 15:55 

    Onhan tämä huikea luontokuvausteos. Voisin lukea uudestaan.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      21/07/17 @ 15:51 

      Ja Kivitaskukin jo saapui kauppoihin. En malta odottaa..

      Vastaa
  2. Kirsi Ranin / Kirsin Book Club says:

    22/07/17 @ 11:49 

    Olen tavannut Anni Kytömäen Blogistanian palkintojenjaossa ja jo silloin päätin, että luen Kultarinnan. Kaikki bloggarithan olivat jo sitä suitsuttaneet ja Anni oli niin hurmaava.
    Tässä ollaan, Kivitasku on ulkona ja Kultarinta lukematta. Jostain syystä blogijuttusi teki tarinasta kiinnostavan, tähän mennessä olen ajatellut, että se on vain luontoa, mutta nyt mukaan tuli vuoden 1918 tapahtumat, joihin olen uppoutunut tänä vuonna. Eli Kultarinta pysyy vahvasti lukulistalla!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      23/07/17 @ 20:46 

      Minäkin ehdin nipin napin lukea ennen Kivitaskua. Nyt kyllä sormet syyhyää päästä hypistelemään uutuutta. Onneksi on jotain mitä odottaa sitten kun joutuu palaamaan saaristosta kaupunkiin 🙂
      Luonto on kyllä keskeinen elementti tässä kirjassa, mutta on siinä paljon muutakin. Todella lumoava kirja!

      Vastaa
  3. Tuijata says:

    23/07/17 @ 10:17 

    Sormet syyhyää Kivitaskuun, sillä Kultarinta oli kerrassaan lumoavaa kerrontaa. Hienon fiiliksen sait jutullasi!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      23/07/17 @ 20:49 

      No sormet todella syyhyää. Kuten tuossa Kirsillekin mainitsin, ihana että on jotain odotettavaa kun joutuu jossain vaiheessa palaamaan saaresta kaupungin arkeen. Nyt olen ollut kesäpaikkakunnan kirjaston varassa ja ihania löytöjä olen kyllä tehnyt. Pääosin ruotsinkielisellä paikkakunnalla on yllättävän hyvä suomenkielisen kirjallisuuden valikoima ja hyllystä löytyy usein sellaisiakin, joita Helsingissä joutuu jonottamaan.

      Vastaa