menu Menu
Katriina Ranne: Miten valo putoaa
Gummerus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Ranne Katriina, Suomi 27/09/2017 4 kommenttia
Eka Kurniawan: Kauneus on kirous Edellinen Anni Kytömäki: Kivitasku Seuraava

Oikeissa olosuhteissa fotonit voivat muuttua materiaksi. Samalla syntyy aina antimateriaa, mutta meidän maailmassamme se tuhoutuu heti. Aaro ajatteli antimaterian olevan kuin ne muistikuvat jotka katoavat ennen kuin niistä saa kunnolla kiinni, ne muistinvälähdykset jotka eivät koskaan palaa. Ehkä jossakin on maailma, jossa kaikki tämän maailman muistot ovat unohtuneet ja täällä unohdetut muistetaan – ehkä kuoleman jälkeen. Aaro toivoi silti, ettei milloinkaan unohtaisi kaikkea sitä valoa, jonka hän vaimostaan muisti. Ja kuten valosta voi syntyä materiaa, materiasta voi syntyä valoa. Kuten naisen valkoiset puuvilla-alushousut kantoivat naisen tuoksua, joka toi takaisin rakkauden vaimoon.

Aaro ja Lala ovat kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä Lontoossa. Lala on jättänyt kotimaansa Bulgarian taakseen 80-luvulla ja kerää vaatimattoman toimeentulonsa pääosin siivoustöillä, mutta myös omaa kekseliäisyyttään hyödyntäen. Ystävän mielestä Lala tulee liian vähällä toimeen, mutta Lalan mielestä ihminen saattaa elää ihmeen pitkään ilman ruokaa mutta ilman kauneutta pysyy korkeintaan hengissä. Lala etsii täydellistä valoa, jonka vangita kamerallaan. Aaro taas on eläkkeellä oleva suomalainen fyysikko, joka yrittää tallettaa mieleensä kaiken sen valon, jonka hän edesmenneestä vaimostaan muistaa. Valoa tutkinut Aaro tietää, että valonnopeudessa aika pysähtyy. Hän on kokenut sen sekä rakkauden huumassa että sen kipeimpinä hetkinä.

Katriina Ranteen romaani Miten valo putoaa tuo nämä kaksi yksinäistä sielua yhteen kirjeenvaihdon kautta, tosin postissa kulkee myös jotain erikoisempaa. Vaikka kirjan tarina perustuu kahden henkilön kirjeenvaihtoon, kyseessä ei ole perinteinen kirjeromaani. Itse kirjeitä ei ole kirjoitettu auki vaan luvuissa seurataan vuoroin Aaroa ja vuoroin Lalaa ja käydään läpi niitä tapahtumia ja ajatuksia, jotka suurin piirtein ovat päätyneet heidän toisilleen kirjoittamiinsa kirjeisiin. Mielestäni oivallinen ratkaisu, sillä kirjeromaaneissa on muuten todella haastavaa tavoittaa oikeanlainen sävy ja uskottavuus. Nyt päästään myös tarkastelemaan niitä tunteita ja ajatuksia, jotka jäävät ilmaisematta itse kirjeissä.

Ranne kirjoittaa elegantisti ja hallitusti, ja Laura Noposen suunnittelema kaunis kansi kuvaa hyvin kirjan esteettistä tunnelmaa. Filosofinen pohdinta ja fysiikan ilmiöt ankkuroituvat luontevasti osaksi kerrontaa. Oli ihan virkistävää lukea tällaista tiivistettyä kerrontaa tiiliskivien lomassa, mutta johtuneeko lukutottumuksistani etten tässä 176 sivun ajassa ehtinyt kiintyä näihin hahmoihin. Jäin kaipaamaan jotain lisää. Mukava yllätys oli, että Aaro oli kotoisin Sodankylästä, josta äitinikin suku on kotoisin. Olisin mielelläni lukenut lisää Porttipahdan tekoaltaan alle jääneestä kodista ja lapsuudesta syrjäkylillä. Myös Lalan lapsuudesta Bulgariassa olisi lukenut mielellään enemmän. Kirjassa on paljon kauniita tuokiokuvia, mutta kirjan teemaa lainatakseni, valo pysähtyi näihin henkilöihin vain nopeina välähdyksinä. Tuntui etten ehtinyt nähdä heitä kunnolla.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Ranteen teos. Hänen esikoisromaaniaan Minä, sisareni ja runoteosta Ohikulkijan tuoksu on kovasti kehuttu myös kirjablogeissa ja se oli yksi syy miksi tästä kaunisnimisestä uutuusromaanista kiinnostuin. Vaikka tämä lukukokemus jäi vähän vaisumman puoleiseksi, aion ehdottomasti tutustua jossain välissä Ranteen muuhun tuotantoon. Ranne on myös julkaissut Suomen ensimmäisen afrikkalaisen runouden antologian Korallia ja suolakiteitä (2015), jonka runot on käännetty seitsemästä eri kielestä. Se kuulostaa myös valtavan kiinnostavalta.

Katriina Ranne: Miten valo putoaa
Gummerus 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjakirppu
Lumiomena

Gummerus Katriina Ranne Miten valo putoaa


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Onpa tosiaan samanlaisia ajatuksia. Ranne kirjoittaa kauniisti, tekstiä on ilo lukea. Minäkin jäin kaipaamaan jotain, mihin kiinnittyä kunnolla. Ja kirjeromaanina tämä on erittäin onnistunut juuri siksi, ettei tässä ole konkreettisia kirjeitä, vaan ajatukset virtaavat muuten.

    1. Juuri kesällä luin yhden romaanin, jossa oli hyödynnetty kirjeformaattia tosi epäuskottavasti. Häiritsi tosi paljon, vaikka teema olikin kiinnostava. Tässä ei onneksi ollut sitä ongelmaa, en vaan muuten saanut tästä niin hyvin kiinni kuin toivoin.

  2. Oi, tällaisia keveitä romaaneja kaipailen nyt. Tai ei välttämättä keveitä, mutta sivumäärältään maltillisia, olen lukenut muutaman tiiliskiven. Tästä Ranteen kirjasta olen kuullut hyvää, mutta nyt vasta tästä tekstistäsi selvisi paremmin mistä on kyse. Aiheensa puolesta kiinnostaa ja “aukikirjoitettu” kirjeromaani kuulostaa hyvältä!

    (oli pakko tulla kommentoimaan tänne, kun olen pitänyt itseäni Kivitasku-pimennossa, säästän sitä erikoistilanteeseen!)

    1. Mahtavaa, että sinulla on vielä Kivitasku-kokemus edessä 🙂 Tämä Ranteen kirja oli minullekin mukava välipala tiiliskivien välissä. Ei tosiaan kevyttä aiheeltaan, mutta ilmavaa kieleltään.

keyboard_arrow_up