menu Menu
Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani
Gummerus, Käännöskirjallisuus, Tallent Gabriel, Yhdysvallat 30/08/2019 0 kommenttia
Riitta Jalonen: Tanssikaa! Edellinen Pajtim Statovci: Bolla Seuraava

Aamulla Martin tulee huoneestaan farkkujaan vyöttäen, ja Turtle avaa jääkaapin ja ottaa paketin kananmunia ja oluen. Hän heittää oluen Martinille. Martin asettaa korkin tason reunaa vasten, paukauttaa sen irti ja juo seisten. Paljas rintakehä näkyy avoimen flanellipaidan alta. Vatsalihakset liikkuvat, kun hän juo. Turtle kopauttaa munat yksitellen tasoa vasten, nostaa ne ilmaan nyrkissään ja raottaa halkeamaa, pudottaa sisällön suuhunsa ja heittää kuoret isoon biojäteämpäriin.
”Ei tarvitse saattaa”, Turtle sanoo ja pyyhkäisee suunsa hihaan.
”Tiedän”, Martin sanoo.
”Ei tarvitse”, Turtle sanoo.
”Tiedän ettei tarvitse”, Martin sanoo.
Martin saattaa hänet bussille; isä ja tytär kävelevät metsätietä kumpikin omalla urallaan, välissään kaistale isoräpelöä. Tietä reunustavat piikkiohdakkeiden terttuina kasvavat mykeröt. Martin pitää olutta rintaansa vasten ja napittaa paitaansa toisella kädellään. He odottavat yhdessä sorapäällysteisellä levikkeellä, jonka ympärillä on soihtuliljoja ja amarylliksen talvehtivia sipuleita. Sorassa kasvaa tuliunikkoa. Turtle haistaa mätänevän levän rannalta, rinteen juuresta, ja jokisuun hedelmällisen lemun alle kahdenkymmenen metrin päästä. Buckhornin poukaman vesi on vaaleanvihreää, ja raukkien ympärillä on valkoiset vaahtoreunukset. Kauempana merellä väri liukuu kohti vaaleansinistä ja on yksi yhteen taivaan kanssa, ei taivaanrantaa eikä pilviä.

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani

Gabriel Tallentin esikoisromaani Minun ikioma kultani on ehkä kammottavinta ja samalla upeinta mitä olen lukenut pitkiin aikoihin. Olen sulatellut lukukokemusta nyt muutaman päivän ja edelleen tuntuu vaikealta tarttua tämän tekstin kirjoittamiseen. En ole oikein saanut kirjoitettua mistään muustakaan, vaikka olen lukenut tämän jälkeen jo kolme kirjaa. Jo ensimmäisiltä sivuilta Tallentin romaanin kieli ja maailma vie täysin mennessään eikä kirjaa pysty laskemaan käsistään, vaikka sen lukeminen tuntuu välillä fyysisenä etomisena. Siinä mielessä lukukokemus muistuttaa Hanya Yanagiharan romaania Pieni elämä, mutta ainakin minulle Tallentin kuvaus henkisestä, fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta aiheutti vielä enemmän puistatuksen tunteita. Tämä on romaani, joka varmasti jakaa lukijoitaan. Kaikesta ylitsepursuavasta rankkuudesta ja väkivallasta huolimatta minä pidin tästä kirjasta valtavasti. Herkille lukijoille en tätä kirjaa suosittele ja jos siitä tehdään joskus elokuva, sitä en aio katsoa. Oman mielen visualisointi riitti.

Minun ikioma kultani kertoo 14-vuotiaasta Juliasta, kutsumanimeltään Turtle, joka asuu kahdestaan isänsä Martinin kanssa Pohjois-Kaliforniassa. Äiti on kuollut ja survivalisti-isä on kasvattanut tyttärensä selviytyjäksi, mutta hyvin kyseenalaisin keinoin. Turtle tuntee 14-vuotiaana kotia ympäröivät metsät ja rannat kuin omat taskunsa, hän osaa nylkeä jäniksen, ampua maaliin ja käsitellä aseita ja tarpeen tullen avustaa vaikka sormen amputoinnissa. Koulussa hän on outolintu eikä tunnu löytävän paikkaansa. Opettaja aavistelee, ettei Turtlen kotona ole kaikki hyvin, mutta hänkään ei osaisi arvata kuinka huonosti asiat todella ovat ja antaa asian olla kun Turtle niin kiivaasti kieltää kaiken avuntarpeen. Todellisuudessa Turtle elää painajaisessa, jossa isä kontrolloi hänen mieltään ja kehoaan pelolla, väkivallalla ja niiden vastapainona kaikennielevällä rakkaudella.

Tallent selvästi provosoi käyttäessään insestisuhteen kuvaamisessa sanaa rakkaus. Kirjan alkuperäinen nimi My Absolute Darling tavoittaa mielestäni hyvin tämän kieroutuneen isä-tytär-suhteen ytimen. Martinin ”rakkaus” Turtlea kohtaan on niin absoluuttista, että hänen on omistettava tyttö kokonaan. Turtlella ei saa olla omaa identiteettiä, ei unelmia, ei kodin ulkopuolista elämää. Martin käyttää Turtleen niin vahvaa manipulointia, henkistä ja fyysistä kuristusotetta, että tyttörukka ajattelee rakastavansa tätä sadistista tyrannia ja saavansa isältä vastarakkautta. Martinissa on selittämätöntä karismaa ja Turtlea hävettää, että isän vierailut makuuhuoneessa saattavat tuntua myös jollain tapaa hyvältä. Hän kuitenkin jollain tasolla ymmärtää, ettei se ole normaalia, mutta isän henkinen väkivalta on saanut aikaan sen, että Turtle ajattelee kaiken olevan hänen syytään. Että hän kerjää sitä olemalla sellainen likainen lunttu. Isän istuttama misogynia näkyy Turtlen suhtautumisessa muihin tyttöihin ja naisiin, joita hän kohtaa koulussa. Heihin Turtle suhtautuu avoimen vihamielisesti ja käyttäytyy karkeasti ja äijämäisesti heidän seurassaan.

Välillä Turtle tekee irtiottoja ja viettää aikaa metsässä, aina kuitenkin palaten lopulta isän luo. Yhdellä tällaisella metsäreissulla Turtle törmää kahteen lukiolaispoikaan, Jacobiin ja Brettiin, jotka ovat eksyneet omalla retkellään. Turtle auttaa poikia ja alkaa ystävyys, joka muuttaa Turtlen elämän. Nämä huolettomat hyväosaiset pojat avaavat Turtlelle maailman, joka on hänelle aivan vieras. Poikien perheet avaavat tytölle myös kotinsa ja sydämensä, ja vähitellen hän alkaa tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi. Etenkin Jacobista tulee Turtlelle läheinen. Samalla hän alkaa nähdä yhä selvemmin, että isän rakkaus on viallista. Hän ei kuitenkaan uskalla nousta isää vastaan, sillä tämä on uhannut tappaa kenet tahansa joka uskaltautuu viemään tytön häneltä. Jacobia suojellakseen Turtle torjuu pojan ja alistuu isän riepoteltavaksi. Lopullinen riuhtaisu irti isästä tapahtuu, kun suojeltavana on jonkun muun koskemattomuus ja henki.

Kirjan kansiliepeessä kerrotaan, että Gabriel Tallent on ammentanut esikoiskirjaansa vaikutteita klassikoista, pulp fictionista ja suhteestaan luontoon. Kaikki tämä onkin hyvin nähtävissä tässä romaanissa ja mielestäni Tallent leikittelee taitavasti niin klassikoiden kuin kioskikirjallisuuden lainalaisuuksilla. Kerronta on alleviivaavan liioiteltua: luontokuvaus suorastaan pursuu syliin, väkivaltaiset kuvaukset saavat kakomaan ja dialogi on vuoroin liioitellun karkeaa (Turtle ja Martin) tai nokkeluuksilla nokittelevaa (Jacob ja Brett). Turtlen ja Martinin viimeinen yhteenotto on kuin kohtaus jostain K-18 kauhu/toimintaelokuvasta yhdistettynä kreikkalaiseen tragediaan. Turtle on kuin väsymätön toimintasankari, joka jatkaa hamaan loppuun asti selviytymistaisteluaan.

Turtle ja toisaalta myös Martin ovat kirjallisia hahmoja, jotka varmasti muistan pitkään. Turtle, joka aamuisin heittää jääkaapista isälleen oluen ja rikkoo muutaman kananmunan suoraan suuhunsa. Martin, joka saattaa 14-vuotiaan tyttärensä joka aamu koulubussille, mutta illalla saattaa pakottaa tytön tekemään leukoja pitäen terävää veistä tytön haarojen välissä. Turtle, jonka Brett esittelee muille näin: tämä on se zenbuddhalainen kuningatar, joka tulevaisuudessa hallitsee postapokalyptista Amerikkaa moottorisahalla ja haulikolla. Martin, joka lukee Humen Tutkielmaa moraalin perusteista ja sen jälkeen raiskaa tyttärensä väkivalloin. Ja sitten vastapainona Jacob ja Brett, joiden huumori on aivan päättömän ihanaa höpöttelyä.

Olin aikeissa kuunnella tämän romaanin englanniksi sen ilmestyttyä pari vuotta sitten, mutta jostain syystä se silloin jäi. Olen tyytyväinen, että odotin suomennosta, sillä kirjan runsas luontokuvaus ja siihen liittyvä sanasto olisi saattanut jäädä etäiseksi alkukielellä. Teksti vilisee minulle tuntemattomia, kiehtovan kuuloisia kasveja: isoräpelö, tuoksusimake, tuliunikko, mahonia, piispanmänty, kontortamänty, härkylä, lännenhemlokki. Onkohan kirjan ansiokkaasti suomentanut Arto Schroderus saanut harmaita hiuksia kaikkien näiden luontotermien selvittämisessä? Richard Powersin Pulitzer-palkittua The Overstorya suomentava Sari Karhulahti varmaan hyötyisi Schroderuksen keräämästä sanastosta! Samoissa Pohjois-Kalifornian punapuumetsissä liikutaan ja luontokuvaus on yhtä aistivoimaista molemmissa romaaneissa. Tässä romaanissa luonto on sekä armoton että lohtua antava. Osana hidasta toipumistaan Turtle alkaa rakentaa puutarhaa, mutta sekään ei suju ilman ongelmia. Hän haluaisi vain, että saisi jotain kasvamaan, että puutarha toimisi. Voi Turtlea 💔

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani
My Absolute Darling (2017),
suom. Arto Schroderus
Gummerus 2019
Arvostelukappale

Gabriel Tallent Gummerus hyväksikäyttö luonto Minun ikioma kultani My Absolute Darling Pohjois-Kalifornia selviytymistarina väkivalta


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up