Kiinan yöt tuntuivat aina unilta. Vasta kun astuin Zhichunlulla ulos metroasemalta, tajusin mitä olin hetki sitten tehnyt.

Olin istunut alas. Metrossa.

Paikalliset eivät uskoneet monia juttuja Suomesta. Kuten sitä, että pimeällä ei melkein koskaan olisi lämmintä, tai että kulkuvälineissä sai useimmiten istua. Pekingissä ilma, lika ja roska olivat öisin lämpimämpiä kuin monet muut ainekset, ja ihmiset seisoivat jalat likaisina hehkuvien ravintoloiden ulkopuolella ja nauroivat. Pelasivat shakkia juustonmuotoisilla nappuloilla ja söivät katuruokaa. Ja parissa tunnissa se oli kaikki ohi. Varjot katosivat piilotetuille sivukujille yhdellä sivuaskeleella, ja jos sinä hetkenä käänsi edes päätään, se kaikki oli jo tapahtunut. Aivan kuin kaikki maailman ihmiset olisivat pyyhkiytyneet pois.

Silloin, ihan hetken ajan, metrot tekivät yhden tai pari kierrosta tyhjinä.

Oli olemassa sellainen tunti, joka piiloutui muiden alle, ja silloin Pekingissäkin saattoi levätä. Kun ulkona oli vain mustaa, sinistä, pienien ojien heijastuksia, ja metro oli hetken maanalainen kultasuoni.

Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin

Emma Kantasen esikoisromaani kertoo nuoresta suomalaisnaisesta, joka muuttaa Pekingiin aloittaakseen työt kiinalaisessa pelifirmassa. Suomalaisen perspektiivi kiinalaiseen kulttuuriin tuo mieleen Pasi Pekkolan romaanin Lohikäärmeen värit, joka myös perustuu kirjailijan omiin Kiinan kokemuksiin. Kantasen tarina ammentaa kuitenkin suoremmin hänen omasta elämästään, ja on sellaisena rohkea ja kirkasääninen autofiktiivinen teos. Omasta elämästäni ei saisi aikaan kovin kiinnostavaa autofiktiota, mutta Kantanen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt elää romaanin aineksiksi soveltuvaa elämää.

Kirjan kertoja on työskennellyt peligraafikkona Roviolla ja on nyt uuden haasteen edessä. Kiinalainen pelifirma on osoittanut kiinnostustaan ja hieman sekavin tuntein kertoja allekirjoittaa työsopimuksen, jossa sanotaan, että työntekijä saa itse irtisanoa työsopimuksensa, mikäli yritys pakottaa hänet työskentelemään väkivallalla, uhkailulla ja laittomalla vapaudenriistolla. Ihan näin kurja ei tilanne uudella työpaikalla ole, vaikkakin hyvin erilainen verrattuna kotimaiseen startup-maailmaan. Kiinalaisten suhde piratismiin on omintakeinen ja firmassa kehitellään omia versioita suosituista peleistä – tietysti piraattiohjelmistoilla. Työajat venyvät usein iltaan eikä lomia juuri ole. Pomon kanssa neuvottelu on sekin omanlaistaan pelaamista, jossa usein palataan lähtöruutuun. Pomo on kuitenkin ainoa työkaveri, joka puhuu englantia.

Opettaja kertoi, että itse sana “etunimi” koostuu kahdesta päällekkäin asetetusta osasta, joista ensimmäinen tarkoittaa kuunsirppiä ja toinen suuta. Siksi se on nimi, jolla kutsutaan öisin. Oma identiteetti on etsittävä uudelleen, kun nimikin on äkkiä vieras. Länsimainen nimi kun ei Pekingissä kelpaa, työpaikan sihteeri tempaisee hihasta uuden nimen Ai ma, jonka hanzit eivät meinaa iskostua päähän ja jonka merkitys tuntuu elävän päivästä ja toonista toiseen: kuningashevonen, rakkausmuurahainen, kääpiönumero, hämärähevonen. Kiinalainen todellisuus on ulkopuolelta tulevalle kuin surrealistinen uni, jossa omat ääriviivat vääristyvät ja muuttavat muotoaan.

Tutuksi tulee sekä Pekingin työ- että yöelämä, joissa molemmissa on omat koodistonsa. Pelien maailmaan tottuneelle uusien pelisääntöjen opettelu ihmissuhteiden saralla on omanlaisensa haaste, kiihottava ja vieraannuttava yhtä aikaa. Muiden ulkomaalaisten seura ei kiinnosta, mutta paikallisiin on vaikea tutustua ilman kielitaitoa. Vertaisryhmä löytyy salaperäisestä lala-yhteisöstä, pekingiläisten lesboalakulttuurista. Ensin tuntuu vapauttavalta löytää yhteinen vähemmistönimittäjä, joka ei liity kansallisuuteen tai ihonväriin. Vapaus muuttuu kuitenkin kyseenalaiseksi käsitteeksi, kun monimutkainen kirjainkoodisto määrittelee mikä on kenellekin sallittua käytöstä. Oletko T vai P, kaikki tivaavat. Jos poikkeaa normistosta, sen saa tuntea kirjaimellisesti nahoissaan.

Nimi jolla kutsutaan öisin on vangitsevaa luettavaa. Kuvaukset kulttuurien yhteentörmäyksistä kiehtovat ja kiinalaisessa kulttuurissa riittää ihmeteltävää näin länsimaisesta vinkkelistä. Ihailen kirjailijan rohkeutta heittäytyä yksin keskelle täysin vierasta kulttuuria ja kieliympäristöä. Työskentely kylki kyljessä ihmisten kanssa, joiden kanssa pystyy kommunikoimaan vain automaattikääntäjän kanssa, täytyy olla erikoinen kokemus. Hämmästyin kuitenkin eniten kirjan kuvaamaa naisten välistä väkivaltaa. Jäin miettimään onko se kiinalaisen lesbokulttuurin erityispiirre, yleinen käyttäytymismalli kiinalaisessa seurustelukulttuurissa vai silkkaa huonoa tuuria. Hätkähdyttävää luettavaa joka tapauksessa. Nimi jolla kutsutaan öisin on raikkaalla tavalla massasta erottuva esikoinen, jossa kaunis kerronta ja kiinnostava sisältö kietoutuvat vastustamattomaksi paketiksi.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 31 – Kirjassa kuljetaan metrolla.

Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin
Gummerus 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa

Sinua voisi myös kiinnostaa

Emma Kantanen: Jos sataa, älä tule

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Jean Kwok: Käännöksiä

Seuraa Kirjaluotsia

#elämäkertakaikkiaan Emma Kantanen Gummerus helmethaaste homoseksuaalisuus Kiina kulttuurien yhteentörmäys Nimi jolla kutsutaan öisin pelisuunnittelu