“Kun synnyit, lupasin pitää sinut turvassa ja huolehtia siitä, ettei kukaan voi koskaan tehdä sinulle pahaa. Ja…” Hengitän hitaasti, sillä olen päättänyt sanoa sanottavani itkemättä näyttääkseni Dylanille, että minäkin osaan olla urhea. “Ja olen niin pahoillani, etten pystynyt suojelemaan sinua sairaudelta, mutta minä pidän sinut turvassa nyt, kulta. Aion viedä pois kaiken kivun, kaikki putket ja letkut ja lääkkeet. Ja kun oikeuskäsittely on ohi ja sinä saat vaipua uneen, kaikki on ohi.”
Itken äänettömästi, ja kyyneleet vuotavat kasvoillani, kun nieleskelen ääniä, jotka voisivat paljastaa Dylanille, että olen poissa tolaltani. Poikani levätessä siinä lämpimänä käsivarsillani ja kylmän tuulenvireen suudellessa meidän kasvojamme taivaanranta värjäytyy pinkiksi ja kultaiseksi ja tuo kaupungin horisontin terävästi näkyviin, ja poikani näkee, kuinka aurinko nousee.

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen

Clare Mackintosh on kirjoittanut kolme psykologista menestystrilleriä ja hyppää nyt hieman erilaisiin tunnelmiin. Olen lukenut Mackintoshin kaikki kirjat, mutta täytyy sanoa, että innostukseni alkoi jo hiipua toisen romaanin kohdalla ja kolmannesta en oikein edes muista mitään. Ainoa, josta olen jaksanut jotain blogiin kirjoittaa, on esikoiskirja Annoin sinun mennä. Mutta nyt Mackintosh on tarttunut hyvin henkilökohtaiseen vaikeaan aiheeseen, pistänyt dekkaristihatun hetkeksi narikkaan ja vaihtanut tyylilajia astetta herkempään ja emotionaalisempaan suuntaan. Pidin tästä suunnanmuutoksesta, uudesta Mackintoshista, joka ei naamioi kipeitä kokemuksia nopeakäänteiseen trilleriformaattiin, vaan uskaltaa antaa päähenkilöidensä marinoitua surussa.

Max ja Pip ovat pariskunta, joka joutuu mahdottoman valinnan eteen: heidän on päätettävä vakavasti sairaan poikansa Dylanin elämästä ja kuolemasta. Siirrytäänkö saattohoitovaiheeseen ja lopetetaan pienen pojan kärsimykset vai yritetäänkö uudenlaisia syöpähoitoja Yhdysvalloissa, silläkin uhalla, että ne vain hetkellisesti pidentävät pojan elämää, mutta eivät koskaan paranna sairautta kokonaan. Syöpäleikkauksen aiheuttama aivovamma on halvaannuttanut lapsen niin, ettei hän luultavasti koskaan pystyisi kävelemään tai puhumaan. Valinta on siis äärimmäisen raastava. Vanhemmat päätyvät eri ratkaisuihin ja sairaala joutuu pyytämään oikeuden päätöstä ratkaistakseen tilanteen pojan edun mukaisesti. Ennen niin vahva ja rakastava aviopari syöksyy elämänsä kriisiin. Kriisin osapuoleksi joutuu myös Dylania hoitava lääkäri, pakistanilaissyntyinen Leila, joka joutuu myös pohtimaan omien päätöstensä vaikutuksia.

Mitä tapahtuu lopun jälkeen, se on Mackintoshin ydinkysymys ja myös juonellinen työkalu. Mackintosh on trillereissään tunnettu yllättävistä juonenkäänteistä, jotka kääntävät lukijan näkökulman päälaelleen. Tässä romaanissa hän antaa lukijalle mahdollisuuden kurkistaa kahteen erilaiseen todellisuuteen: mitä tapahtuu, jos Maxin kanta voittaa, ja mitä tapahtuu, jos Pip saa tahtonsa läpi. Suunnilleen kirjan puolesta välistä aletaan seurata vuorotellen näitä kahta eri skenaariota, toista Maxin ja toista Pipin kertomana. Ovelasti Mackintosh tuo esiin molempien skenaarioiden hyvät ja huonot puolet ja lopputulemat. Kirjan luettuani mietin pitkään, kumman tien olisin itse valinnut ja voin rehellisesti sanoa, etten todellakaan tiedä. Se on varmasti myös tämän kirjan tarkoitus, antaa kokemus siitä, että jotkut päätökset ovat vain mahdottomia tehdä ja valitsi miten tahansa, suru ja tuska on vain käytävä läpi. Koskaan ei myöskään voi tietää, mihin valittu polku johtaa.

Mackintosh itse on joutunut miehensä kanssa päättämään kriittisesti sairaan poikansa hoidosta: pidetäänkö poika hengissä vai irrotetaanko elämää ylläpitävistä laitteista ja annetaan kuolla. Valintatilanne, jonka eteen kukaan ei koskaan halua joutua. Jälkisanoissaan Mackintosh kertoo kyseenalaistavansa päätöksensä joka päivä. Kirjan kirjoittaminen on varmasti ollut hänelle terapeuttista, mutta sen lukeminen voi olla sitä myös muille vaikeiden päätösten edessä tuskaileville, liittyivät ne sitten vastaavaan tilanteeseen tai johonkin aivan muuhun elämää mullistavaan valintatilanteeseen. Harvemmin vuodatan kyyneleitä kirjaa lukiessa, mutta tuossa valitsemani lainauksen kohdassa kyyneleet valuivat pyytämättä ja yllättäen. Trilleristi onnistui koskettamaan.

Clare Mackintosh: Lopun jälkeen
After the End (2019),
suom. Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2019
Ennakkokappale

Sinua voisi myös kiinnostaa

Clare Mackintosh: Tummat vedet & Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

Erin Kelly: Älä jää pimeään

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Naistenviikkohaaste | A. J. Finn: Nainen ikkunassa

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Trilleritiistai: The Fire Child & Hyvä naapuri

Seuraa Kirjaluotsia

Clare Mackintosh Gummerus lapsen sairastuminen Lopun jälkeen suru vanhemmuus