Nyt kun kaikki oli kunnossa ja valmiina, Finn kulutti päivänsä kiertämällä kokemassa pyydyksiä, joissa ei ollut mitään vielä, ei vielä, ja piti sadetakkinsa taskussa kaiken varalta ilmapallopakettia. Lamput hän kävi läpi hämärissä juuri ennen auringonnousua tai heti auringonlaskun jälkeen, ja paristot kolisivat astiassa, joka oli veneen pohjalla hänen jaloissaan. Hän ei saanut olla merellä yöllä, mutta hän palasi aina rantaan ennen kuin tuli aivan pimeää – varmisti, että kaikki lamput paloivat, ja lähti sitten kotiin. Martha ei sanonut sanaakaan hänen puuhistaan, joten hänkään ei ottanut niitä puheeksi. Kerran viikossa hän souti pitkän matkan rouva Callaghanin luo, ja rouva Callahgan opetti häntä soittamaan kädestä pitäen ja laski tahtia yksi kaksi yksi kaksi, ja he joivat Kool-Aidia ja lauloivat sanattomia lauluja.
Ja iltaisin rouva Callaghan kertoi yhä uusia tarinoita mittaamattoman pimeyden halki.
Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Kanadalaisen Emma Hooperin esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James hurmasi minut täysin vuonna 2015 ja olen innolla odottanut lisää Hooperia. Nyt odotus palkittiin komeasti. Koti-ikävän laulut jatkaa esikoisesta tuttua omaperäistä ja hurmaavaa kerrontaa. Hooperin tyyli edustaa minulle ns. lohtukirjallisuutta. Sen lukeminen on kääriytymistä pehmeään peittoon, vierellä höyryävä tee ja pala mustikka-karhunvatukkapiirakkaa. Sellaista sydämellistä ja täyteläistä, maanpinnasta nostattavaa. Hooperin lisäksi lasken tähän kategoriaan esimerkiksi Sarah Winmanin romaanin Merenneidon vuosi ja Eowyn Iveyn romaanin Lumilapsi.
Koti-ikävän laulut kertoo Connorin perheestä, joka asuu autioituvassa kalastajakylässä Kanadan syrjäseuduilla Newfoundlandissa. Perheen ja koko kylän toimeentulo on uhattuna, kun kalojen häviäminen uhkaa kyläläisten perinteistä elinkeinoa. Perhe toisensa jälkeen joutuu muuttamaan pois työn perässä. Myös Aidan ja Martha Connor matkustavat vuorokuukausina töihin kauas pohjoiseen. Sillä välin heidän 11-vuotias poikansa Finn yrittää keksiä ratkaisua, jolla kalat ja ihmiset saataisiin palaamaan kotiin. Isosisko Cora taas unelmoi tavallisesta elämästä ja rakentelee hylättyihin taloihin muita maita ja maailmoja kirjastoveneestä löytämiensä matkaoppaiden avulla. Kun viimeinen talo – Atlantis – on valmis, hän katoaa. Finn haluaa jäädä, Cora haluaa lähteä, mutta silti he haluavat olla yhdessä. Molemmilla on oma strategia perheen pelastamiseksi.
Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa: vuodessa 1993, jolloin perhettä uhkaa häätö kodistaan, sekä 70-luvulla Marthan ja Aidanin nuoruusvuosissa. Nuori Martha kutoo verkkoja meren rannassa ja Aidan laulaa merellä laulujaan, kunnes myrsky tuo heidät yhteen. Vaikka Connoreihin ei tunnetusti voi luottaa, Martha heittäytyy rakkauden varaan. Mutta lähdöt ja katoamiset varjostavat onnea jo silloin. Moni läheinen katoaa merelle tai nousee lauttaan palaamatta koskaan. Connorit sinnittelevät, mutta onni tuntuu ajelehtivan yhä kauemmas vieden kalat ja ihmiset mennessään.
Vaikka kirjassa ei sitä kerrota, kirjan asetelma perustuu todellisuuteen. Newfoundlandissa kymmenet tuhannet ihmiset menettivät työpaikkansa turskakannan romahdettua täysin 90-luvun alussa ja valtion laitettua täyskiellon turskanpyynnille alueen vesillä. Pääsyynä turskan häviämiseen oli liikakalastus. Hooper on siis onnistunut luomaan säväyttävän romaanin teemasta, joka tuntuu olevan ikävän ajankohtainen yhä edelleen: ihmisen ahneus ja sen aiheuttamat vahingot ekosysteemille. Taas yksi koskettava esimerkki siitä, miten ihmiskunta sahaa jatkuvasti omaan nilkkaansa ahnehtiessaan luonnon resursseja.
Kirjan nuori sankari Finn on neuvokas pikkupoika, joka jaksaa uskoa tulevaisuuteen, vaikka on ainoa jäljellä oleva lapsi kylässä. Harmonikkaopettajaltaan rouva Callaghanilta hän kuulee värikkäitä tarinoita seudun historiasta ja niiden innoittamana kehittää suunnitelman kylän pelastamiseksi. Finnin määrätietoinen puuhastelu on liikuttavaa. Niin on myös rouva Callaghanin vaivihkainen huolenpito. Hän on saarensa viimeinen asukas eikä suostu sieltä enää poistumaan. Kaukoputkellaan hän seuraa hiipuvan kylän tapahtumia ja lohduttaa Finniä tarinoillaan ja koti-ikävän lauluillaan. Laulut ja musiikki soi läpi koko tämän tunnelmallisen tarinan. Merenneidot, merimiehet ja kalastajat laulavat koti-ikävän laulujaan ja harmonikka, viulu ja bodhrán soi. Ihana, ihana kirja!
Newfoundlandin autioituvista saarista kertoo myös Michael Crummeyin Sweetland. Vahva suositus sillekin.
Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2 – Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä. Tämä kirja sopii loistavasti tähän haastekohtaan, sillä romaanissa etsitään jatkuvasti jotain: myrskyssä kadonneita, maailmalle karanneita sekä niitä kadonneita kaloja.
Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Our Homesick Songs (2018),
suom. Sari Karhulahti
Gummerus 2019
Arvostelukappale
Emma Hooper Gummerus helmethaaste Kanada Koti-ikävän laulut lohtukirjallisuus Newfoundland
Enpä tiennytkään, että tarina perustuu todellisuuteen. Tuo tieto ehkä tekee romaanista vielä vavahduttavamman.
Etta ja Otto ja Russell ja James ei hurmannut ihan niin paljon kuin odotin. Tästä pidin paljon.
Harmi tosiaan, ettei tuo todellisuuspohja käy kirjasta ilmi. Ehkä joku jälkikirjoitus olisi voinut olla, jossa olisi avattu asiaa. Jos nuo autioituvat Newfoundlandin saaret kiinnostaa, kannattaa tutustua tuohon Michael Crummeyn romaaniin Sweetland.