menu Menu
Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin
Italia, Käännöskirjallisuus, Lahiri Jhumpa, Tammi 26/10/2020 0 kommenttia
Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä Edellinen Juha Hurme: Suomi Seuraava

Tänään saan rakastajaltani sarjan taskupuheluita. Hän painaa soittonäppäintä vahingossa, ja linja avautuu hänen tietämättään. Näyttöön ilmestyy hänen numeronsa, vastaan, ja hän puhuu innokkaasti, mutta ei minulle. Kuulen, kuinka hän lounastaa, pyytää ravintolassa päivän annoksen, kävelee kadulla, tekee töitä. Hänen vaelteleva äänensä kantautuu korvaani kaukaisena, mutta aina tunnistettavana, läsnä olevana, poissa olevana. Hän puhuu ja nauraa. Jakaa sen kaiken minun kanssani olematta siitä tietoinen.

Olen kotona, minulla ei ole sen kummempaa tekemistä. Minua on paleltanut koko päivän. On se aika syksystä, jolloin lämmitystä ei ole vielä kytketty, joten puen ylleni paksun villapaidan ja keitän tilkan teevettä melkein tunnin välein. Vuoteessakaan ei ole lämmin; minulla on täkki, mutta lakana tuntuu kivenkylmältä jalkojen alla.

Aina kun puhelin soi, vastaan ajatellen, että ehkä hän tällä kertaa tahtoo puhua kanssani oikeasti. Mutta hän ei soita minulle eikä kuule ääntäni, ei huomaa välillämme toistuvaa tahatonta yhteyttä.

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin

Jhumpa Lahirin pienoisromaanissa Missä milloinkin ollaan nimensä mukaisesti milloin missäkin: esimerkiksi kadulla, kirjakaupassa, baarissa, supermarketissa, keväällä, lomalla, talvella, muutaman askeleen päässä tai ei missään. Joka tapauksessa italialaisessa kaupungissa enimmän aikaa ja saman henkilön silmin katsottuna. Nelikymppinen yksin elävä nainen tarkkailee arkista elämäänsä ja kohtaamiaan ihmisiä, yrittää asemoida itseään suhteessa muihin ja maailmaan. Hän haaveilee ystävättärensä miehestä ja satunnainen rakastajakin hänellä on, mutta ainoa vakava suhde on päättynyt huonosti. Hän kokee, että yksinolosta on tullut hänelle ammatti, hän on hyvä siinä, mutta kärsii kuitenkin. Hän ei saa emotionaalista yhteyttä äitiinsä ja suhde edesmenneeseen isäänkin vaatii työstöä. Terapiaakin on tullut kokeiltua. Kaikesta huolimatta elämään mahtuu myös kauniita, yllättäviä hetkiä.

Lyhyistä tuokiokuvista koostuva romaani on kirkasta, pelkistettyä kerrontaa. Lahiria aiemmin lukeneille tyylin muutos saattaa olla yllätys. Intialaisia sukujuuria omaava, Yhdysvalloissa suurimman osan elämästään asunut Lahiri on aiemmassa tuotannossaan käsitellyt siirtolaisten kokemuksia. Esimerkiksi The Lowland (Tulvaniitty) on hyvin monikerroksinen, koskettava ja vuosikymmeniä kattava runsas romaani intialaisperheen elämästä Yhdysvalloissa. Sitten Lahiri päätti yhtäkkiä muuttaa Italiaan ja opetella italian kielen niin hyvin, että voisi jatkossa kirjoittaa italiaksi. Missä milloinkin on hänen ensimmäinen italiaksi kirjoittamansa romaani. Aiemmin hän on kirjoittanut italiaksi kirjan In Other Words, jossa hän yrittää selittää erityisen intensiivistä intohimoaan italian kieleen ja syytä näin dramaattiselle elämänmuutokselle. Olen lukenut tuon kiinnostavan kirjan, jossa italiankielisen tekstin rinnalla kulkee Ann Goldsteinin englanninnos. En siis ollut aivan puulla päähän lyöty tämän romaanin tyylistä, mutta onhan se toki aivan erilaista kuin mitä Lahirilta on totuttu odottamaan. Romaanin kirjoittaminen vieraalla kielellä varmasti vaatii myös ilmaisun tiivistämistä, vaikka kieltä jo hyvin osaisikin.

Missä milloinkin on viehättävän pelkistetty kirja, juuri oikea valinta lukea välipalana Juha Hurmeen rönsyilevän ja tiedosta pullistelevan Suomen jälkeen. Samalla Lahirin kirja toimi siltana Italiaan, jonne tämän kirjan jälkeen toden teolla sukelsin hartaasti odottamani uuden Ferranten myötä. Ferrantella ja Lahirilla on sama suomentajakin, Helinä Kangas, ja pieniä ferrantemaisia vivahteita tunsin myös Lahirin kirjaa lukiessa. Esimerkiksi akateemisesti koulutetun naisen tarkkaileva katse ja vaikea suhde äitiin tuntuivat tutuilta ja eräs rantakohtaus toi kaikuja Ferranten Tyttären varjosta. Lahiri on varmasti ferrantensa lukenut ja hän on myös kääntänyt englanniksi toisen italialaisen menestyskirjailijan Domenico Starnonen romaanin Trick (Kepponen).

Hieman jään kaipaamaan vanhaa Lahiria, mutta kelpaa tämä uusikin. Nautin näiden tiiviiden tunnelmapalojen lukemisesta ja tunnistin kertojan pohdinnoissa myös paljon samaistuttavaa. Lukemishetkellä samaistuin ainakin vahvasti tuohon yllä olevaan lainaukseen, jossa eletään tätä samaa loppusyksyn kylmyyttä. Nytkin kirjoitan tätä villasukat jalassa, villatakki päällä ja villainen kaulahuivi kaulassa. Onneksi on koronaneuleita syntynyt! Toinen samaistumisen aihe liittyykin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin, joita korona-aika on lisännyt. Olen muutenkin jo useamman vuoden ajan työskennellyt yksin kotoa käsin ja tänä poikkeusvuonna sosiaaliset kontaktit ovat jääneet minimiin myös vapaa-ajalla. Joskus päivisin ollessani yksin kotona koen juuri sellaista levottomuutta ja päättämättömyyttä, jota Lahiri hienosti kirjassa kuvaa: Ja tänään, kun valmistaudun kaikessa rauhassa aivan tavalliseen päivään, en saa itsestäni otetta, epäröin vaatekaapilla, vaikka en edes välitä, mitä puen ylleni.

Jhumpa Lahiri:
Missä milloinkin
Dove mi trovo (2018),
suom. Helinä Kangas
Tammi 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjapyykki
Kirja vieköön!
Kirjavinkit

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Italia Jhumpa Lahiri Keltainen kirjasto pienoisromaani yksinäisyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up