menu Menu
Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
Erpenbeck Jenny, Käännöskirjallisuus, Saksa, Tammi 30/04/2020 2 kommenttia
Kate Elizabeth Russell: My Dark Vanessa Edellinen Alex Schulman: Polta nämä kirjeet Seuraava

Nyt hän lähtee syli täynnä pyykkiä lastenhuoneesta ja ohittaa jakkaralla istuvan tyttärensä. Hän tietää hyvin, miksi on naittanut tyttärensä kristitylle. Isä oli eräänä päivänä lähtenyt eikä koskaan palannut, hän oli kertonut tyttärelleen, kun tämä oli alkanut kysellä. Miksi isä lähti? Minne? Palaako hän vielä joskus?

Kirjahyllyyn laitatettiin uudet lasit. Hän myi ghetossa sijaitsevan talonsa ja muutti kaupungin keskustaan, jatkoi miehensä kaupan pitämistä ja pani syrjään kaiken liikenevän tyttärensä kapioita varten. Hän on jo pitkään tiennyt sen, minkä hänen tyttärensä joutuu häthätää oppimaan: kun kuolema on kohdannut jotakuta ja päivä kulkee kohti päätöstään, se ei suinkaan vielä ole kaikkien päivien loppu.

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Voiko elämänsä kulkua valita vai onko kaikki pelkkää sattumaa tai ennalta määrättyä kohtaloa? Jälleen törmään tähän kysymykseen kirjallisuudessa. Viimeksi teemaa käsitteli viihteeseen kallistuen Saara Cantell esikoisromaanissaan Kesken jääneet hetket. Jenny Erpenbeck sukeltaa romaanissaan Päivien loppu paljon syvempiin vesiin ja leikittelee ajatuksella siitä, että pienen pieni valinta voi radikaalisti muuttaa tapahtumien kulkua ja olla jopa elämän ja kuoleman kysymys. Silti minulle vaikuttavin ja rakkain näistä vaihtoehtoisilla elämillä pelaavista romaaneista on Kate Atkinsonin Elämä elämältä. (Kuten minulle tuntuu usein tapahtuvan, jätän kirjoittamatta niistä kaikkein vaikuttavimmista kirjoista ja harmittelen sitä joka kerta kun tekee mieli viitata niihin.) Erpenbeckin kirja on onneksi toteutukseltaan ja tunnelmaltaan niin erilainen, että sitä voi huoleti lukea ilman jatkuvaa vertailua itselle tärkeään kirjaan.

Pidin valtavasti Erpenbeckin viime vuonna suomeksi ilmestyneestä romaanista Mennä, meni, mennyt, joka on hyvin ajankohtainen teos Euroopan pakolaiskriisistä. Nyt suomeksi julkaistu Päivien loppu on Erpenbeckin vanhempi teos vuodelta 2012 ja möyhii Euroopan historian käänteitä vähän laajemmassa mittakaavassa 1900-luvun alusta alkaen. Vuonna 1902 Itävalta-Unkariin kuuluvassa Wienissä syntyy tyttövauva, joka elää monta mahdollista elämää. Yksi päättyy jo vauvana, seuraavat elämät vanhempana erilaisin traagisin tavoin. Jokaisen kuoleman jälkeen seuraa intermezzo, jossa pienet valinnat ja sattumat napsautetaan uusiin entä jos -asentoihin ja elämä voi taas jatkua. Lopulta päästään vanhainkotiin asti ja 90-vuotiaaksi yltänyt, kokonaista vuosisataa käsivarsillaan kannatellut nukahtaa viimein ikuiseen uneen.

Romaani käy läpi monia 1900-luvun Euroopan poliittisia myllerryksiä ja kohtalonkysymyksiä yhden perheen kautta. Kirjan ensimmäisessä osassa juutalaisen äidin ja kristityn isän tytär menehtyy jo muutaman kuukauden ikäisenä ja pariskunnan elämää seurataan eteenpäin ilman tytärtä. Molemmat ovat surun murtamia, mutta isälle kaikki on liikaa ja hän häipyy siirtolaiseksi Amerikkaan. Mutta entä jos tyttö pelastuu? Seuraavissa mahdollisissa elämissä historia heittää eteen juutalaisvainoja, sotaa, keskitysleiriä, kommunismia, Stalinin vainoja, DDR:ää, kylmää sotaa ja lopulta muurin murtumisenkin. Kovin pieniltä tuntuvat yksilön mahdollisuudet valita kohtaloaan erilaisten aatteiden ja paineiden puristuksessa.

Erpenbeck kirjoittaa upeasti, mutta tarinan imuteho vaihtelee. Välillä sattumien kudelmia seuraa kuin hypnotisoituna, sitten taas huomio herpaantuu. Etenkin Neuvostoliittoon sijoittuva jakso yksityiskohtaisine poliittisine selontekoineen ja toveri-hokemineen sai ajatukset harhailemaan kirjan puolen välin paikkeilla. Onneksi loppua kohden tarina onnistuu taas vangitsemaan kaiken huomion ja lopussa Erpenbeck kuvaa muistisairaan maailmaa niin osuvasti, että sydämeen sattuu.

En tiedä, mistä ihmisen tunnistaa.
En tiedä, keneltä voin vaatia kaiken?
Tulevatko he meidän luoksemme vai tulevatko he meistä?
En tiedä, mitä on tulossa.
En tiedä mitään.
En tiedä, milloin on pieni ja milloin suuri.
En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.
En tiedä, missä olin kotonani.
En tiedä kovinkaan montaa asiaa.
En tiedä, mitä kaikkea tapahtuu.
Hitaasti se alkaa, ja hitaasti se myös lakkaa. En tiedä kumpi olisi minulle mieluisampaa.
En tiedä, lyökö sydämeni vielä uudelleen.
En tiedä suurta eroa.
En tiedä.
En tiedä enkä myöskään ymmärrä.
Tiedän, mitä tiedän – mutta se ei liity nimiin.
Luulen, että kaikki ei ole aivan totta.
Luulen, että näin se on.

Jenny Erpenbeck:
Päivien loppu
Aller tage abend (2012),
suom. Jukka-Pekka Pajunen
Tammi 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

1900-luku Eurooppa Jenny Erpenbeck Keltainen kirjasto kohtalo Päivien loppu sattuma Tammi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Olen lukenut tästä jo monta postausta ja kirja kiinnostaa yhä enemmän. Voi kun kirjastot aukeaisivat pian ja tämä palautuisi lainasta! 🙂

    1. Toivotaan todella, että kirjastot pian aukeavat. Jos ei, niin tämä kirja löytyy ainakin lukuaikapalveluista, sekä e-kirjana että äänikirjana.

keyboard_arrow_up