If you wanted to describe Mina in a few words, you might say she was an asthmatic girl who loved words and rode a pygmy hippopotamus. But if you wanted to distinguish her from everyone else in the world, you’d say that she was a girl who could strike a match more beautifully than anyone.

I’m not sure how she came to love matchboxes the way she did or why the adults around her never put a stop to her obsession, despite the danger involved. But by the time I arrived at the house inAshiya, it was clear that there was always a box of matches in Mina’s pocket and that it was her responsibility to light the gas burner to heat the bath, to light the oil lamp in the light-bath room, and to light the candles when the electricity went out or for a special dinner.

Before I met her, matches were nothing more than matches, in my view. But from the first time she produced a matchbox in my presence, I realized that they could become a kind of silent ritual, a devout prayer.

– Yōko Ogawa: Mina’s Matchbox

Tiedätkö sen tunteen, kun siivotessasi löydät vanhan esineen, joka vie sinut välittömästi takaisin menneeseen aikaan? Hetken elät uudelleen jotain, jonka luulit jo unohtaneesi, mutta samalla tunnet kaihoa ja haikeutta, kun ymmärrät, kuinka paljon aikaa on kulunut. Tämän tunteen Yōko Ogawa tavoittaa hienovaraisella herkkyydellä romaanissaan Mina’s Matchbox. Alun perin vuonna 2006 julkaistu romaani on ilmestynyt Stephen Snyderin englanniksi kääntämänä 2024. Suomessa Ogawaa on julkaissut Tammi. Viimeksi Keltaisessa kirjastossa vuonna 2021 ilmestyi Muistipoliisi, joka on alun perin kirjoitettu 1994. Ogawalla on laaja tuotanto ja hän on Japanissa voittanut kaikki tärkeimmät kirjallisuuspalkinnot. Toivottavasti häneltä saadaan lisää kirjoja suomeksi.

Viehättävä ja omaperäinen Mina’s Matchbox on romaani lapsuuden muistoista ja tarinoista, jotka kantavat aikuisuuteen asti. Romaani sijoittuu Japaniin vuoteen 1972, jolloin 12-vuotias Tomoko lähetetään vuodeksi asumaan varakkaan tätinsä perheeseen Ashiyan kaupunkiin. Samaan aikaan hänen yksinhuoltajaäitinsä opiskelee Tokiossa paremman työuran toivossa. Tomokon uusi koti on kuin toinen maailma: palatsimainen kartano täynnä antiikkihuonekaluja, kirjoja ja lemmikkinä kääpiövirtahepo Pochiko. Suvun saksalainen isoäiti Rosa, taloudenhoitaja Yoneda-san, puutarhuri Kobayashi-san ja paikallista limutehdasta johtava karismaattinen setä muodostavat oman pienoisuniversuminsa, jossa myös Tomokon vuotta nuorempi serkku Mina elää hauraan utuisessa tilassaan.

Aluksi Tomoko kokee saapuneensa kuin satuun. Mina-serkku ratsastaa kouluun söpösti kääpiövirtahepo Pochikon selässä, ottaa päivittäin valokylpyjä ja kulkee aina tulitikut mekon taskussa vienosti rapisten. Minalla on suuri kokoelma erilaisia tulitikkulaatikoita, ja hän säilyttää niitä toisissa rasioissa, joiden sisälle hän kirjoittaa mielikuvituksellisia tarinoita tulitikkulaatikoiden kuvien inspiroimana. Mina sairastaa astmaa ja joutuu välillä sairaalahoitoon. Tomoko saa tehtäväkseen käydä kirjastosta Minalle luettavaa ja paistattelee salaa kirjastonhoitajan ihailun lämmössä lainatessaan Yasunari Kawabataa ja muita aikuisten kirjoja. Hän ei saa sanottua, että itse asiassa kirjat menevät häntä vielä nuoremmalle ja lukeneemmalle tytölle. Talon suojissa aika tuntuu pysähtyvän, vaikka Japanin ulkopuolella maailma kuohuu. Tomoko ja Mina seuraavat innolla Japanin miesten lentopallojoukkueen menestystä Münchenin olympialaisissa, jossa Mustan syyskuun terrori-isku rikkoo urheiluidyllin. Myös nobelisti Kawabatan itsemurha järkyttää koko perhettä. Vähitellen myös perheen sisäiset jännitteet nousevat pintaan, ja Tomoko alkaa nähdä, että loistelias koti kätkee sisäänsä myös surua ja salaisuuksia.

Ogawan kerronta on arvoituksellista ja ilmavaa, sen tunnelma liikkuu unen ja todellisuuden rajamailla. Tarinan rakenne seuraa vuodenaikojen vaihtelua, kuvastaen elämän ohikiitävyyttä ja muistojen haurautta. Kirja ei ole dramaattinen tai suurieleinen, vaan sen voima piilee hetkissä: uusien kouluvaatteiden sovittamisessa, kirjastokortin hankkimisessa, kahden tytön vaiti jaettuina salaisuuksina. Lapsuuden haikeus ja nuoruuden ensikokemusten taika tuntuvat ajattomilta ja rajattomilta. Tomoko on paitsi tarinan kertoja, myös sillanrakentaja kahden aikakauden välillä: lapsen kokemus muuttuu aikuisen muistoksi, joka lopulta muovaa myös tulevaisuutta.

Mina’s Matchbox ei yritä ratkaista elämän arvoituksia, vaan se esittelee ne sellaisinaan, kauniina ja hauraina kuin vanhan tulitikkulaatikon kannet. Kirjan tunnelma on myös aavistuksen surrealistinen ja pahaenteinen. Se väreilee ja enteilee jotain järisyttävää käännettä tai katastrofia, mutta lopulta draama on hyvin arkista ja kuvaa enemmänkin teini-ikään kuuluvaa normaalia havahtumista aikuisten todellisuuteen ja ihmisten ristiriitaisiin motiiveihin. Tomokolle aika Ashiyan talossa merkitsee kasvamista kohti aikuisuutta, eikä tuo lapsuuden ja aikuisuuden välinen hauras aika koskaan haalene hänen mielessään. Minan tulitikkurasia pitää siitä huolen.

PS. Suunnittelin tämän jutun kuvituskuvaksi täydellisen tulitikkulaatikon Minalle.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 33 – Kirjassa ratsastetaan. (kääpiövirtahevolla!)

Yōko Ogawa:
Mina’s Matchbox
ミーナの行進 (2006),
englanniksi kääntänyt Stephen Snyder
Penguin Audio 2024
Äänikirjan lukija: Nanako Mizhushima

Sinua voisi myös kiinnostaa

Ruth Ozeki: The Book of Form and Emptiness

Yasunari Kawabata: Lumen maa

Min Jin Lee: Pachinko

Sayaka Murata: Earthlings

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Durian Sukegawa: Tokuen resepti

Toshikazu Kawaguchi: Before the Coffee Gets Cold

Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Seuraa Kirjaluotsia

1970-luku äänikirja englanninkielinen helmet2025 helmethaaste Japani kasvutarina lapsuus Mina's Matchbox nostalgia Yoko Ogawa