Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kaikki on menossa parempaan päin, mutta sitten ovikello jälleen soi. Sillä kertaa ovella on Pikku pilvi. Hänellä on paha mieli, olkapäätä särkee ja hänen pitää päästä istumaan keittiönpöydän ääreen jauhamaan miehistä jumalauta, jotta tulisi taas hyvä mieli.
Ja sitten me istumme pöydän ympärillä koko illan.
He toistavat sitä yhtä ja samaa vuorotellen, joskus naurun, joskus kyynelten kera.
Kun makaan sängyssäni, kuulen heidän vieläkin juttelevan keittiössä. Hamsterit juoksevat pyörässään ja äidit puhuvat miehistä jumalauta.
Heidän mantransa ahdistaa minua, minustahan tulee myös mies, ja tuntuu kuin äiti kuulisi ajatukseni, sillä tullessaan peittelemään hän sanoo, etten saa olla pahoillani.
”Ei sinusta mitään miehenpuolta tule”, hän sanoo. ”Sinulla on niin vahva naisellinen puoli.” Hänen tukkansa haisee huolimattomasti huuhdellulta hennalta ja kun hän istahtaa sänkyni laidalle, ikkunan takana loistavat katulamput luovat punaisen sädekehän hänen päänsä ympärille.
”Sinä olet herkkä”, hän sanoo. ”Melkein kuin tyttö pojan ruumiissa.”
Sanat ahdistavat vain entistä enemmän, sillä minä en missään tapauksessa halua olla tyttö pojan ruumiissa.
”Sinä olet meidän puolellamme”, Pikku pilvi huutaa keittiöstä.
Äidit nauravat. Hamsterit juoksevat. Tulee talvi.

– Andrev Walden: Miehenpuolet

Luin Andrev Waldenin August-palkitun esikoisromaanin Miehenpuolet heti sen jälkeen, kun olin kuunnellut kirjailijaa Helsinki Litin lavalla. Ja harvoin on kirjailijakuva ollut niin linjassa kirjan kanssa: sympaattinen, vilpitön, tarkka. Se sama tunne jatkui ensimmäisestä lauseesta viimeiseen pisteeseen. Miehenpuolet on omaelämäkerrallinen romaani, mutta ennen kaikkea se on kasvutarina, jossa lapsen logiikka kohtaa aikuisten maailman järjettömyyden. Kirjan minäkertoja on Andrev – poika, jolla on seitsemän vuoden aikana seitsemän eri isää. Kun äiti lipsauttaa, ettei tämänhetkinen isä olekaan hänen oikea isänsä, se ei järkytä – vaan lohduttaa. Kenties hänen oikea isänsä onkin intiaani. Kenties hän tulee pian noutamaan poikaa. Sen sijaan seuraa sarja toinen toistaan erikoisempia isäehdokkaita, joista Walden käyttää nimiä kuin suoraan kansansadusta: Kasvivelho, Taiteilija, Varas, Pappi, Murhaaja, Meloja ja Intiaani. Ja satumainenhan se luku seitsemän onkin, kuten kirjailija itse muistutti Helsinki Litin lavalla.

Kuten usein käy, satu kääntyy pian karnevalistiseksi painajaiseksi. Jokainen uusi isä tuo mukanaan toivoa – ja sen perään pettymyksen. Murhaaja on mustasukkainen ja kontrolloiva, hyvittelee raivonpuuskiaan ostamalla pojalle akvaarion – ja heittää sen sitten ikkunasta ulos. Varas on heroiiniriippuvainen, joka yrittää hukuttaa äidin kylpyammeeseen. Kasvivelho on kuvioissa pisimpään, koska hänen kanssaan äidillä on myös yhteisiä lapsia. Hän on huomionkipeä hippi, joka esiintyy mielellään suurena kasvattajana, vaikka lapset saavat usein todistaa vuoroin nyrkin ja sängyn heiluntaa.

Poika kasvaa maailmassa, jossa miehet näyttäytyvät väkivaltaisina, arvaamattomina ja itsekkäinä. Hän pelkää, että tulee itse samanlaiseksi – ja pelkää myös, ettei hänestä tule mitään. Hän ei ole erityisen vahva, eikä hän osaa soittaa pianoa. Hän ei koe olevansa hyvä missään. Hän odottaa taikavoimia, niin kuin ne lapset elokuvissa ja kirjoissa, jotka eivät sovi joukkoon mutta joilla on sisällään jokin salainen kyky. Mutta niitä ei tunnu ilmaantuvan.

Walden ei kuitenkaan kirjoita synkkää selviytymistarinaa. Hän kirjoittaa hersyvän, omaperäisen ja lämminhenkisen romaanin, jossa huumori toimii porttina tunteisiin – kuten hän itse totesi Helsinki Litissä. Nauru pehmentää tietä, ja sitten tragedia osuu vieläkin syvemmälle. Mutta tässä on tärkeä nyanssi: Miehenpuolet ei manipuloi, ei väännä lukijan tunteita väkisin. Se vain kertoo, tarkasti ja hellästi, mitä tapahtui. Walden kirjoittaa mustaa huumoria suurella sydämellä – ei etäännyttäen, vaan häpeilemättömästi läsnäollen. Kirjan kieli on hiottua, mutta ei siloteltua. Waldenin ääni on persoonallinen, aito ja kirkas. Harvoin esikoisromaani tuntuu näin valmiilta – tai näin elävältä.

Miehenpuolet on kertomus miehistä – tai oikeastaan miehenkuvista – joita poika kohtaa kasvaessaan. Jokainen isä tuo mukanaan uudenlaisen tavan olla mies, ja jokainen jättää jälkensä. Yksi kirjan herkullisimmista yksityiskohdista on tapa, jolla Andrev kuvaa värejä sienien avulla. Ensimmäiseltä isäpuolelta, Kasvivelholta, tarttuu mukaan kyky nähdä maailma sävykkäämmin: keltainen ei ole vain keltainen, vaan lehtikuusentatin keltainen. Näin kasvaa myös pojan kirjoittajan katse – tarkka, kuvallinen, syvä. Ehkä se onkin hänen taikavoimansa.

Kun Helmet-haasteessa valitsin kirjalle kohdan “Kirjasta tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja”, huomasin pian, että sellainen on jo tekeillä. Tietysti on. Tämä on tarina, jossa on kaikki draaman ainekset: koukuttava rakenne, tunnistettava mutta ainutlaatuinen päähenkilö, yllättäviä käänteitä ja lopulta toivoa. Miehenpuolet on huikea esikoisteos – viisas, hauska ja hauras yhtä aikaa. Se saa miettimään, millaisia kuvia meille opetetaan mieheydestä, ja miten paljon rohkeutta vaatii rakentaa itsensä toisin.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 20 – Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.

Andrev Walden:
Miehenpuolet
Jävla karlar (2023),
suom. Jaana Nikula
Gummerus 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Soili Pohjalainen: Perätilassa

Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Jonas Hassen Khemiri: Siskokset

Karin Smirnoff: Sokerikäärme

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2025 Andrev Walden esikoisromaani helmet2025 helmethaaste kasvutarina Miehenpuolet perhe