menu Menu
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Bazar, Brockmole Jessica, Käännöskirjallisuus, Yhdysvallat 18/06/2015 0 kommenttia
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet Edellinen Tarquin Hall: Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus Seuraava

Kirjeromaaneissa on jo lähtökohtaisesti jotain hyvin romanttista ja nostalgista. Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta sopiikin hyvin juhannuksen romanttiseen tunnelmaan. Ottaen huomioon, että vietän juhannuksen saaressa sadesäässä, tämän lukeminen olisi varmaan kannattanut säästää sitä varten. No ehkä joku muu ehtii vielä napata vinkin ja pääsee nauttimaan tämän ihastuttavan kirjan tunnelmasta sateen ropistessa ikkunaan.

Se on sodan aikaansaannosta. Minä tiedän, olen nähnyt sen. Miehet lähtevät matkaan voittamattomina, varmoina siitä, että tulevaisuus on kultalampi heidän edessään, sinne vain sukeltamaan. Ja sitten tapahtuu jotain – pommi, ranteen nuljahdus, luoti, joka viuhahtaa ohi kiusallisen läheltä – ja äkkiä he hamuavat mitä ikinä käsiinsä saavat. Kultalampi velloo heidän ympärillään, ja heitä pelottaa, että he saattavat hukkua, elleivät pidä varaansa. He pitävät tiukasti kiinni ja lupaavat mitä mieleen juolahtaa. Mihinkään, mitä sota-aikaan sanotaan, ei voi uskoa. Tunnetilat kaikkoavat yhtä herkästi kuin yön rauha.

Vuonna 1912 nuori runoilija nimeltään Elspeth Dunn asuu Skotlannissa jylhän kauniilla Skyen saarella, jolta ei vedenpelkonsa takia ole koskaan poistunut. Elspeth saa yllättäen ihailijapostia Amerikasta yliopisto-opiskelija Daveyltä, ja alkaa tiivis kirjeenvaihto, joka vähitellen muodostuu syväksi ystävyydeksi ja rakkaudeksi nuorten välille. Vuonna 1940 Elspethin tytär Margaret on rakastunut ilmavoimien lentäjään eikä ymmärrä miksi äiti niin kiihkeästi varoittaa rakastumasta sodan aikana. Margaret ei tunne isäänsä ja äidinkin elämä ennen tyttären syntymää on Margaretilta hämärän peitossa. Kun pommi tuhoaa osan heidän Edinburghissa sijaitsevasta kodistaan ja äiti katoaa, Margaret alkaa selvittää menneisyyden salaisuuksia apunaan vain kodin raunioista löytynyt kirje. Kirje johdattaa hänet Skyen saarelle, jossa äidin kirjoittamat runot ja uudelleen löydetyt sukulaiset avaavat hänelle uuden maailman.

Kävellessäni tällä saarella muistin sen runon. Seison kukkuloilla merelle katsellen ja huudan kaikki säkeet tuuleen. Tuuli pieksee mekon jalkojeni väliin, pärskii paljaille käsivarsilleni, nostaa suolanmaun huulilleni. Ja minä tiedän, mitä se runo tarkoittaa.

Oi niitä aikoja kun vielä kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä (pitkä huokaus). Nykyajan viestittelystä olisi vaikea saada vastaavaa romantiikkaa revittyä, chattiviestit kun eivät oikein taivu tähän tyylilajiin. Tämän romaanin kirjeet vievät lukijan kahdelle aikakaudelle ja mantereelle: vuoroin käydään läpi Elspethin ja Daveyn kirjeenvaihtoa ensimmäisen maailmansodan aikana ja välillä Margarethin kirjeenvaihtoa pääasiassa rakastettunsa Paulin kanssa toisen maailmansodan keskellä. Vaikka osa tarinasta olikin ennalta-arvattavaa, se ei oikeastaan haitannut. Kirjeet imaisivat mukaansa ja janosin lisää. Erityisesti pidin Elspethin ja Daveyn alkuaikojen hilpeitä nokkeluuksia ja lempeää ironiaa henkivistä kirjeistä. Huomasin ihastuvani ja kiintyväni henkilöihin koko ajan enemmän ja enemmän, samaan tahtiin kuin hekin toisiinsa. Minua ilahdutti myös runsaat viitaukset muuhun kirjallisuuteen, sillä yksi kirjeenvaihtoystäviä yhdistävä tekijä oli rakkaus kirjallisuuteen.

Kirjassa on läsnä laaja tunteiden kirjo: haikeutta, surua, katkeruutta, pettymystä, mutta myös kauneutta, iloa ja suurta rakkautta. Sota erottaa rakastavaisia ja perheenjäseniä toisistaan monella tavalla, ja jatkuva menettämisen pelko soi arkistenkin kuulumisten taustanauhana. Skyen saaren tarunomaisuus, pauhaavan meren syleilyssä elävä keijuihin uskova kansa ja jokapuolelle levittäytyvät lampaat virittävät romanttisen tunnelman huippuunsa. En halua tätä kirjaa enempää avata, antaa kirjeiden puhua puolestaan. Tämä seuraava katkelma voisi hyvin olla muisto vaikka suomalaisesta juhannuksenvietosta.

Eilen illalla näin mitä kauneimman auringonlaskun. Mieleeni muistui, miten me ajoimme raitiovaunulla Portobelloon katselemaan rannalta auringonlaskua. Vaikka vesi oli jääkylmää, sinä usutit minut käärimään housunlahkeet ja kahlaamaan veteen. Sitten istuit minun sylissäni ja hautasit varpaasi hiekkaan, ja me jaoimme sinun tekemäsi aivan kaamean piirakan. Kaamea tai ei, olisipa minulla nyt se piirakka. Ja hiekka. Ja auringonlasku. Mutta kaikkein eniten toivon, että minulla olisi sinut.
Davey

Jessica Brockmole: Kirjeitä saareltaJessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Letters from Skye (2013), suom. Marja Helanen.
Bazar Kustannus 2015.

Jessica Brockmole Kirjeitä saarelta kirjeromaani rakkausromaani Skotlanti sota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up