menu Menu
John Irving: Viimeinen tuolihissi
Irving John, Käännöskirjallisuus, Tammi, Yhdysvallat 22/02/2024 2 kommenttia
Chung Serang: Sisunin maailma Edellinen Trent Dalton: Lola in the Mirror Seuraava

En olisi osannut Exeteristä lähtiessäni aavistaa, että tulisin kaipaamaan kotiin, mutta niin vain kävi. Kaipasin lumikenkäilijää – kaipasin äitiä ja Mollya, Dottieta ja isoäitiä. Minulla täytyi olla kova koti-ikävä, sillä kaipasin myös emeristussikiön haamua.

Mitä minä silloin kirjoitin? Ennen kaikkea kirjoitin kirjeitä Elliot Barlow’lle. Kyselin, oliko hänellä kaikki hyvin – toisin sanoen oliko hän yhä mies. Yritin kirjoittaa tarinoita, mutta yksikään niistä ei valmistunut. Kirjoitin pitkiä katkelmia isommista kokonaisuuksista – minulla oli työn alla monta eri tekstiä. Silloin aloin aavistella, ettei lyhyt muoto sopinut minulle. Olin jo Exeterissä aloittanut pitkiä kertomuksia – jotka olivat kuitenkin jääneet kesken.

Kun lumikenkäilijä kirjoitti minulle Pittsburghiin, hän oli sitä mieltä, että yksinäisyyteni oli toista lajia kuin koti-ikävä. En tajunnut, miksi herra Barlow siteerasi minulle Rilkeä. “Taideteokset syntyvät pohjattomasta yksinäisyydestä”, Rilke oli kirjoittanut. En ymmärtänyt, miten lause liittyi minuun. Halusiko lumikenkäilijä sanoa, että olin yksinäinen, koska yritin ruveta kirjailijaksi? Minua huoletti enemmän hänen pukeutumisensa.

John Irving: Viimeinen tuolihissi

John Irving on nuoruuden suosikkikirjailijani ja kulkenut matkassa mukana siitä lähtien. Olen lukenut hänen kaikki romaaninsa. Huomaan, että viime vuosina olen alkanut suhtautua häneen kuin rakkaaseen mutta vähän höpsähtäneeseen sukulaiseen. Annan hänelle anteeksi sen, että hän yhä uudelleen palaa samoihin teemoihin, vaikka ne iänikuiset painijutut alkavat jo kieltämättä kyllästyttää. Olen myös hyväksynyt sen, ettei hän osaa tiivistää sanomaansa, vaan rönsyilee kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Eihän se ole Irvingin romaani, jos sen lukemisesta ei joku paikka kipeydy (tässä romaanissa on 1236 sivua). Siedän myös hänen omituisuuksiaan ja hyväntahtoisesti hymähtelen vanhan miehen tarpeelle kirjoittaa niin paljon seksistä. Tässä romaanissa on jopa ehkä hieman itseironisesti luku, jonka nimi on Kaikki liittyy seksiin. Luulenpa, että Irvingin kustantaja ja kustannustoimittaja sallivat hänelle myös paljon asioita, sillä totta puhuen tässä romaanissa olisi ollut reippaasti tiivistämisen varaa. Sen tiivistäminen ei olisi edes ollut vaikeaa, sillä mukana on paljon toistoa ja turhia sivupolkuja. Silti annoin “sukulaissedän” viihdyttää ihan sydämensä kyllyydestä, sillä sydäntä hänen tarinoinnistaan aina löytää.

Viimeinen tuolihissi on läpileikkaus kuvitteellisen kirjailijan Adam Brewsterin elämästä ja erilaisista perhesiteistä. Normiperheitä Irvingin romaaneista on turha etsiä. Tässäkin romaanissa päähenkilö Adam on lapsuudenperheensä ainoa hetero. Adamin äiti Rachel “Ray” Brewster on entinen alppihiihtäjä ja nykyinen hiihdonopettaja. Äidin työn vuoksi talvikaudet Adamia hoitaa isoäiti, joka lukee hänelle Melvillen Moby Dick -romaania. Adam tietää saaneensa alkunsa Aspenin hiihtokeskuksessa ja viettää suurimman osan elämästään selvittäen isänsä henkilöllisyyteen liittyvää mysteeriä. Todellisen läsnäolevan isän hän saa pienestä lumikenkäilijästä eli äidinkielenopettajastaan herra Barlow’sta, jonka kanssa äiti menee naimisiin. Hääyönä 14-vuotias Adam kylläkin löytää äidin sängystä rinnehoitaja-Mollyn kanssa ja saa näin myös toisen äidin. Tavallaan kolmaskin äiti ilmaantuu, kun herra Barlow vaihtaa myöhemmin sukupuolta. Läheiset tosin kutsuvat häntä edelleen herra Barlow’ksi tai lumikenkäilijäksi hänen rakkaan harrastuksensa vuoksi.

Adamin suhde äitiinsä on hyvin läheinen, fyysisesti ehkä liiankin läheinen, sillä vielä aikuisenakin hän saattaa nukkua äitinsä kanssa ja äiti kietoo jalkansa hänen ympärilleen. Äiti tykkää kyllä kosketella kaikkia ja näyttää helposti kiintymyksensä. Hän ja pienikokoinen herra Barlow kantelevat toisiaan usein reppuselässä tai kävelevät käsi kädessä. Adamia ja äitiä yhdistää myös kyky nähdä haamuja. Isoäidin talon ullakolla haamuna tulee ja menee isoisä, joka viimeisinä vuosinaan kulki vaipoissa ja luuli olevansa läheisen koulun rehtori. Adamin ensimmäiset seksikokemukset ullakkohuoneessa ovat erityisen kömpelöitä, kun kesken toimituksen höperö ukko ilmaantuu sängyn viereen vaipoissaan. Näköjään osa tyttöystävistäkin pystyy näkemään haamuja eikä unohda näkyä koskaan. Isoäiti, äiti ja Molly saavat vuorollaan paikata Adamin seksikumppanien erilaisia vammoja ja traumoja.

Muita tärkeitä ihmisiä Adamin elämässä ovat esimerkiksi hänen serkkunsa Nora ja tämän tyttöystävä Em, jotka muodostavat yhdessä Yksiääninen lepakkoduo -nimisen stand up -tiimin. Em on lakannut teininä puhumasta, joten niin esityksessä kuin lavan ulkopuolella Nora tulkkaa hänen miimejään, jotka voivat olla varsin värikkäitä. Komediallisessa esityksessään he ottavat räväkästi kantaa maailman menoon, mm. Vietnamin sotaan ja Reaganin AIDS-politiikkaan. Adam liikkuu sulavasti seksuaalivähemmistöjen maailmassa, mutta tuntee myös ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä. Hänen tragediansa on myös rakastua Emiin, joka on vannonut, ettei koskaan halua penistä vaginaansa. Emistä tulee kuitenkin keskeinen ja pysyvä henkilö hänen elämässään. Heitä yhdistää myös rakkaus kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen ja heidän kirjeenvaihtonsa on molemmille tärkeää.

Lopulta Adamin uteliaisuus biologista isäänsä kohtaan saa hänet matkustamaan Aspeniin ja Hotel Jeromeen, jossa hänen äitinsä vietti aikaa ollessaan 19-vuotias. Siellä Adam kohtaa kaikki unissaan näkemänsä haamut ja myös isänsä. Hän tekee myöhemmin vielä toisen matkan Aspeniin, silloin vaimonsa ja poikansa kanssa. Molemmat vierailut päättyvät traagisesti. Nämä Aspen-osuudet Irving on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksen muotoon. Adam on silloin jo julkaissut romaaneja ja kirjoittanut käsikirjoituksia, jotka eivät ole päätyneet elokuviksi. Koska kaikki Aspenissa tapahtunut tuntuu muutenkin niin elokuvalliselta, hän päättää kirjoittaa ne käsikirjoituksen muotoon. Vaikka käsikirjoituksia on yleensä jokseenkin ärsyttävä lukea, nämä osiot saivat ainakin sivut etenemään vauhdikkaammin. Käsikirjoitusmuoto antoi myös Irvingille mahdollisuuden lisätä kaikkea absurdia ja yliluonnollista sekaan.

Inhosin ensin kirjan kansikuvaa, mutta kirjan luettuani tajuan miten täydellinen Timo Mänttärin piirtämä kansikuva on. Sehän kiteyttää hienosti koko romaanin ja siitä oli hauska bongailla kirjan henkilöitä, joista lempparini herra Barlow kävelee lumikenkineen kirjan selkämyksessä. Mänttäri on selvästi lukenut romaanin ajatuksella. Tosin sitä en ymmärrä, miksi Tarzan on saanut niin keskeisen paikan kannesta. Tarzania näytellyt Lex Barker on kirjassa aivan sivuroolissa, vaikka loppupuolella palaakin haamuna hengailemaan Hotel Jeromen porealtaaseen. Ehkä Tarzanin hahmo oli vain niin herkullinen piirtää ja tässä romaanissa on muutenkin niin paljon henkilöitä, ettei heitä kaikkia pysty kansikuvaan änkeämään. Tarzanin olisin vaihtanut Emiin, jolla on mielestäni kirjassa erittäin keskeinen rooli.

Ihailen Irvingin kykyä puhaltaa elämää henkilöihinsä ja saada lukija välittämään näistä oikukkaista ja epätäydellisistä ihmisistä. Hän kohtelee lämmöllä ja hyväntahtoisella huumorilla henkilöitään, ja samalla nostaa heidän avullaan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja eriarvoisuutta hyvin suorasukaisesti. Romaanin henkilöiden pyrkimys suojata toisiaan julmaa maailmaa vastaan lämmittää sydäntä: yhtä pidetään loppuun asti ja viimeisen tuolihissin mentyä jäljelle jää rakkaus. Viimeinen tuolihissi on täsmälukemista kaikille, jotka jo ennestään rakastavat John Irvingia. Ja jos et ole koskaan lukenut Irvingia, laskettelun maailmaan ja talvisiin maisemiin sijoittuva kirja on ainakin täsmälukemista kaikille talvilomaa viettäville. Eikä tarvitse ottaa kuin yksi kirja reissuun mukaan!

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39 – Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö.

John Irving:
Viimeinen tuolihissi
The Last Chairlift (2022),
suom. Aleksi Milonoff
Tammi 2023

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat
Kirjakko ruispellossa
Tarukirja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

helmet2024 helmethaaste identiteetti John Irving kasvutarina Keltainen kirjasto perheet seksuaalisuus seksuaalivähemmistöt Viimeinen tuolihissi


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Meillä on ihan samanlaiset ajatukset Irvingista ja tästä kirjasta. Onhan se liian pitkä, mutta…

keyboard_arrow_up