Dreams edit themselves; dreams are ruthless with details. Common sense does not dictate what remains, or is not included, in a dream. A two-minute dream can feel like forever.

Pitkässä parisuhteessa toisen maneerit saattavat välillä ärsyttää vietävästi ja samanaikaisesti ne ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät tästä kyseisestä persoonasta sydämesi valitun. Tämä aika pitkälle kuvaa suhdettani kirjailija John Irvingiin, joka on kulkenut uskollisesti mukanani teinivuosistani lähtien jo 14 romaanin verran. Ei tulisi kysymykseenkään, että jättäisin lukematta Irvingin kirjan. Irvingin uutuusromaania Avenue of Mysteries lukiessani suhteemme oli alkuun koetuksella ja ehdin jo ärsyyntyneenä ajatella, että meidän on varmaan parempi lähteä eri suuntiin. Onneksi päätin uskollisuudesta pitkälle kumppanuudelle antaa Irvingille vielä mahdollisuuden. Kirjan edetessä aloin taas muistaa miksi häntä niin rakastan ja itseltänikin salaa nautin kun eteen marssitettiin joukko niin tutunoloisia hahmoja, neurooseja ja symboleja. John Irving on tarinankertojana täysin omaa luokkaansa ja minun puolestani pitäköön maneerinsa. Kyllä jokaiseen tarinaan aina pari sirkuseläintä, prostituoitua, transvestiittia, akateemikkoa ja orpoa mahtuu!

Irvingin romaanin juonen tiivistäminen on aina yhtä haastava tehtävä. Kun tällä kertaa soppaan on heitetty myös maagista realismia ja lääkkeiden aiheuttamaa sekavuutta, tehtävä on entistäkin kinkkisempi. Yritetään kuitenkin. Juan Diego Guerrero on meksikolais-amerikkalainen menestynyt kirjailija, joka 54-vuotiaana lähtee Filippiineille toteuttamaan lupausta, jonka on 40 vuotta aiemmin antanut asepalvelusta pakoilleelle hipille Meksikossa. Juan Diego on mies, jonka menneisyys ja muistot ovat elävämpiä ja voimakkaampia kuin nykyhetki. Teini-iässä koettu trauma heittää varjonsa koko loppuelämään ja pitää otteessaan hamaan loppuun saakka. Muistojaan kun ei voi valita. Beetasalpaaja- ja Viagra-reseptiensä kanssa kohtalokkaasti leikkivä Juan Diego luisuu vähän joka välissä unimaailmaan, lapsuutensa tapahtumiin Oaxacassa Meksikossa. Valveilla ollessaan hän enimmäkseen harrastaa seksiä Miriamin tai Dorothyn kanssa. He ovat pomottava mutta vastustamaton parivaljakko, jonka Juan Diego tapasi heti matkansa alussa. He väittävät olevansa äiti ja tytär, mutta moni epäilee heidän sukulaisuuttaan, jopa sitä ovatko he edes todellisia ihmisiä. Heitä ei näy valokuvissa ja he katoavat ja ilmestyvät kuin taikaiskusta. Ovatko he aaveita, henkiä vai kenties Juan Diegon omia kuolemanenkeleitä?

Viagravoittoisten Filippiini-jaksojen sijasta nautin enemmän Meksikon muisteluista. Meksikon Oaxacassa 1970-luvulla 14-vuotias Juan Diego ja hänen vuotta nuorempi siskonsa Lupe asuvat lähellä kaatopaikkaa, jossa he pelastavat tavaraa kaatopaikan jatkuvasti palavista tulista. Juan Diego ja Lupe eivät ole tavallisia kaatopaikan lapsia, un niños de la basura. Juan Diego on itse opetellut lukemaan kaatopaikalta pelastamistaan kirjoista. Hän toimii myös tulkkina siskolleen, jonka omituisesta puheesta ainoastaan hän saa selvää. Ja mitä puhetta tämä pippurinen ajatustenlukija ja selvännäkijä suoltaakaan! Juan Diego joutuu välillä suodattamaan siskonsa suorasukaisimpia julistuksia. Sisarukset asuvat kaatopaikan pomon kanssa, joka on tai ei ole Juan Diegon isä. Kun tämä ajaa vahingossa autolla Juan Diegon jalan yli rampauttaen tämän loppuiäksi, lapset siirretään asumaan jesuiittojen ylläpitämään orpokotiin. Orpoja he eivät varsinaisesti ole, sillä heidän äitinsä on samaisen kirkon siivooja, joskin iltaisin työskentelee kaduilla prostituoituna.

Seuraa lisää erikoisia hahmoja. Iowalainen jesuiittaopiskelija Edward, joka hylkää selibaatin ja ankaran itseruoskinnan rakastuttuaan tulisesti Floriin, joka sattuu olemaan transvestiitti. Näillä kahdella on tärkeä rooli Juan Diegon tulevaisuudessa. Lasten hyvinvoinnista välittävät myös jesuiittaveli Pepe sekä lääkäri Vargas, jolla on myös omat traumansa ja aaveensa ristinään. Lasten tie vie tietysti vielä orpokodista sirkukseen, jossa leijonilla ja leijonankesyttäjä Ignaciolla on oma roolinsa Juan Diegon elämän keikauttavassa tragediassa. Henkilögalleriaan voisi lisäksi nostaa vielä pari neitsytpatsasta, joilta lapset peräänkuuluttavat vuorollaan ihmettä tapahtuvaksi. Aluksi lapset tukeutuvat Guadalupen neitsyeen inhokkinsa Neitsyt Marian sijasta, mutta lopulta “Mary Monster” saa ihmeen tapahtumaan. Niin ja sisältyyhän tarinaan myös paljon koiria.

Kaikesta näistä erikoisista käänteistä huolimatta Irvingiltä on useasti haastatteluissa tivattu ovatko hänen kirjansa omaelämäkerrallisia. Sitkeästi ja ihanan rauhalliseen tapaansa hän on toistuvasti vastannut, etteivät hänen romaaninsa tai romaanihenkilönsä pohjaudu hänen omaan elämäänsä (hän on omien sanojensa mukaan elänyt hyvin tylsän ja tavallisen elämän), mutta ne kyllä kertovat jotain hänestä itsestään – nimittäin hänen peloistaan. Irving kertoo ensin käyttävänsä paljon aikaa sympaattisen hahmon luomiseen ja sen jälkeen ajattelee mikä olisi pahinta mitä tälle rakastettavalle hahmolle voisi tapahtua. Näistä pahimmista peloista hän kutoo tarinoita, jotka koskettavat ja saavat välillä haukkomaan henkeä. Avenue of Mysteries lähestyy tragediaa myös yllättävän hykerryttävällä huumorilla. Jos pienen toivomuksen voisin Mr. Irvingille lähettää, niin vähän vähemmän Viagraa ensi kerralla, kiitos!

Kirja ilmestyy toukokuussa suomeksi Tammen kustantamana ja Kristiina Rikmanin suomentamana nimellä Ihmeiden tie.

John Irving: Avenue of Mysteries
Simon & Schuster 2015

Avenue of Mysteries englanninkielinen Filippiinit Ihmeiden tie John Irving Meksiko