menu Menu
Jeffrey Eugenides: Middlesex
Eugenides Jeffrey, Käännöskirjallisuus, Otava, Yhdysvallat 06/08/2017 7 kommenttia
Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär Edellinen Pauliina Lindholm: Komendantti Seuraava

Nyt lähestytään kovaa vauhtia totuuden hetkeä, jolloin paljastuin itse itselleni, sain selville jotain jonka olin tiennyt koko ajan enkä sittenkään ollut tiennyt, hetkeä jolloin puolisokealle tohtori Philobosian-raukalle valkeni, että häneltä oli minun syntyessäni jäänyt huomaamatta, jotakin, jota hän ei ollut huomannut myöskään vuosittaisissa lääkärintarkastuksissa – ja samalla hetkellä, jolloin vanhemmilleni selvisi millaisen lapsen he loppujen lopuksi olivat synnyttäneet (vastaus: sama lapsi, mutta erilainen kuin ennen), ja viimein: hetkeä, jolloin suvussamme kaksisataaviisikymmentä vuotta uinunut geenimutaatio paljastui odoteltuaan kaikessa rauhassa Atatürkin hyökkäystä, Hajienestisin muuttumista lasiksi ja klarinetin viekoittelevaa soittoa takaikkunassa, kunnes se oli kohdannut resessiivisen parinsa ja käynnistänyt tapahtumaketjun, joka johti minuun, joka kirjoitan tätä Berliinissä.

Tutkin jokin aika sitten Literature-Map-sivustoa, jossa voi tutkia miten omat lempikirjailijat sijoittuvat kirjallisella kartalla. Kirjailijan nimellä hakiessa avautuu nimipilvi, jossa keskellä on hakemasi kirjailija ja ympärillä näkyy mistä muista kirjailijoista kyseistä kirjailijaa lukeneet ovat pitäneet. Taisin aloittaa John Irvingistä ja siitä klikkaillessani eteenpäin, huomasin toistuvasti kartalla erityisesti kaksi nimeä, joita en ollut vielä lukenut. Päätin heti korjata asian ja lukuun pääsivät Jeffrey Eugenidesin Middlesex ja Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär. Molemmat tiiliskiviä, tietenkin! Jotain perää kartassa on, sillä pidin molemmista kirjoista valtavasti. On aina mahtavaa löytää uusia innostavia kirjailijoita ja varsinkin Oatesilla on niin laaja tuotanto, ettei heti lopu kesken. Kirjoitan Oatesin kirjasta myöhemmin oman postauksen.

Calliope Stephanides syntyy Detroitissa vuonna 1960 kreikkalaistaustaisen perheen toisena lapsena. Vanhemmat ovat kovasti toivoneet tyttöä, mutta aina tähän asti ennustuksissaan oikeaan osunut isoäiti Desdemona ilmoittaa, että poika siitä tulee. Vanhempien iloksi ja yllätykseksi syntyvä lapsi on kuitenkin tyttö ja tyttönä hänet kasvatetaan. Perhelääkäri Philobosianilta on kuitenkin jäänyt jotain oleellista huomaamatta ja jää huomaamatta vielä pitkän aikaa. Callie on hermafrodiitti, jolla on harvinaisen kromosomivirheen vuoksi molempien sukupuolten ulkoiset merkit hieman poikkeavassa muodossa. Lukija tietää tämän alusta saakka, Callielle se selviää lopullisesti murrosiässä kun kehitys naiseksi ei tapahdukaan samassa tahdissa muiden ikätovereiden kanssa. Mitä tapahtuu kun herkässä iässä oma identiteetti saa kovan kolauksen? Vai onko se vain vahvistus jollekin, jonka on aina sisimmässään tiennyt? Callie, joka nykyään elää Cal-nimisenä diplomaattimiehenä Berliinissä, vie lukijan läpi isovanhempiensa ja vanhempiensa tarinan selittääkseen miten geenimuunnos on kulkenut hänen sukunsa mukana vuosikymmenten ja merten yli johtaen lopulta hänen erityiseen sukupuoli-identiteettiinsä.

On siis palattava alkuun, Vähä-Aasiaan 1920-luvulla, ja isoäiti Desdemonan ja isoisä Leftyn erityiseen rakkaustarinaan. On kuljettava pitkä matka ennen kuin päästään takaisin Callien/ Calin omaan tarinaan ja kokemuksiin intersukupuolisena ihmisenä. Ensin harmittaa, että minut tällä tavalla singotaan menneeseen, mutta tarina ui äkkiä ihon alle ja hurmiossa kääntelen sivuja ja ihastelen taidokasta tekstiä, mieleenpainuvia henkilöitä ja mukaansatempaavaa tarinaa. Tämä runsaudensarvi vilisee kiinnostavia teemoja ja sivupolkuja. Lukija saa tutustua esimerkiksi Kreikan ja Turkin välisiin kahinoihin, silkkiperhosten toukkien viljelyyn (siitä tuo erikoinen kuvavalinta), siirtolaisten haasteisiin Yhdysvalloissa, Detroitin kasvuun ja tuhoon, Henry Fordin autotehtaisiin, viinan salakuljetukseen, salakapakoihin, rotumellakoihin ja amerikkalaiseen unelmaan. Ja tietysti siihen miltä tuntuu olla poika, joka on koko lapsuutensa elänyt tyttönä.

Eugenides kirjoittaa nautittavaa tekstiä. Hymähtelen ihastuneena, kun hän esittelee henkilöt nokkelin anekdootein. Callien/Calin lakonisella mutta lämpimällä kertojaäänellä hän piirtää käsinkosketeltavan kuvan tapahtumista ja henkilöistä. Näin hän esimerkiksi kuvaa vähitellen fossiiliksi muuttuvaa, yli kahdeksankymppistä perhelääkäriä: “Philobosian haisi vanhalta sohvalta, hiusvoiteelta, läikkyneeltä keitolta ja kesken päivää otetuilta nokkaunilta. Hänen lääkärindiplominsa näytti siltä kuin se olisi kirjoitettu pergamentille. En olisi yhtään hämmästynyt, vaikka hän olisi määrännyt kuumelääkkeeksi iilimatoja.”

Middlesex on juuri sellaista kirjallisuutta, jota rakastan: ajatuksia herättävää, viihdyttävää, sivistävää, yllättävää, koskettavaa, lukuhurmiota aiheuttavaa. Ja sukupolvitarinat ovat aina niin kiehtovia. Täällä blogin kommenteissakin on toistuvasti käynyt ilmi, että moni kaihtaa paksujen kirjojen lukemista. Välillä ihmettelen sitä. Jos jaksaa lukea useamman keskinkertaisen parisataasivuisen, miksei jaksaisi uppoutua 700-sivuiseen, jonka lukeminen on yhtä nautintoa? Eikä siihen tarvitse loppuelämää käyttää, näin kesälomahotkimisena tämä meni kolmessa päivässä. Eugenides voitti teoksellaan Pulitzer-palkinnon vuonna 2003, eikä ihme! Siis lukekaa, lukekaa ihmeessä!

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Middlesex (2002), suom. Juhani Lindholm
Otava 2012, 2. painos
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Lukuisa
Lukutuulia
Lumiomena
Mitä luimme kerran
Sabinan knalli
Ullan luetut kirjat

intersukupuolisuus Jeffrey Eugenides Middlesex Otava sukupolvitarina


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Voih, tätä postausta lukiessa tuli niin ikävä Middlesexiä! En muista milloin luin sen, muutamia vuosia sitten, mutta se oli rakkautta. Eikä pituus tässä tapauksessa haitannut lainkaan, kirja oli niin tasaisen hyvä alusta loppuun. (Minulle tiiliskivet ovat joskus ongelma…)
    Kirjassa on sitä ihanaa sukupolvitarinaa, historiaa, erilaisia kulttuureja, maahanmuuttoa, omituisia ihmisiä, kasvutarinaa… Kaikki on kohdallaan! Melkoinen täytekakku <3

  2. Rrrrrrrrakastan tätä kirjaa, aivan mahdottomasti vieläpä. Yksi parhaita blogiaikana lukemistani kirjoista ja nimenomaan sellainen, joka muistuttaa, miksi kirjallisuus ja lukeminen ovat niin mahtavia juttuja. Tarina on runsas, monisäikeinen, ilkikurinen, vähän surullinenkin… Sanalla sanoen täydellinen. Mahtavaa, että löysit Eugenidesin!

    1. Ymmärrän rakkautesi tätä kirjaa kohtaan. Tämä oli ehdottomasti kesäni kohokohtia. Oletko lukenut Eugenidesilta muuta? Marriage Plot (suomeksi kamala nimi Naimapuuhia) on ilmeisesti saanut vähän ristiriitaisemman vastaanoton.

      1. Olen lukenut Naimapuuhia, ja pidin siitäkin, mutta näin upea se ei lähellekään ole. Kannattaa kuitenkin mielestäni lukea, ehdottomasti. Eugenidesin tyyli on persoonallinen. Virgin Suicidesin olen muistaakseni lukenut joskus kaaaaaauan sitten, mutta en ole varma. Voisi ottaa uudelle kierrokselle.

  3. Sekä Middlesex että Haudankaivajan tytär ovat olleet minullekin varsinaisia kukunautintoja. Middlsexiä mietin juuri tänään, kun aloitin Arundhati Royn uuden kirjan Äärimmäisen onnen ministeriön lukemisen. Siinäkin on interaukupuolinen henkilö. Pitääkin kokeilla tätä mainitsemaasi Litterature Map -palvelua. Kiitos vinkistä!

    1. Minäkin aloitin Royn kirjan eilen ja hämmästyin että taas oli intersukupuolisuus teemana. Hyvältä, mutta vähän sekavalta vaikuttaa tähän mennessä.

keyboard_arrow_up