menu Menu
Michael Mortimer: Fossiilivaltiatar
Bazar, Käännöskirjallisuus, Mortimer Michael, Ruotsi 09/10/2015 0 kommenttia
Jean Kwok: Käännöksiä Edellinen Kent Haruf: Jo ilta on Seuraava

Ihmiskunta menehtyy luonnostaan. Niin käy kaikille liian suurille populaatioille. Ihminen on lajina täysin merkityksetön ja suorastaan tyhmänrohkea. Muut ihmisapinat elävät ekologisessa tasapainossa muiden lajien kanssa. Vain me olemme aivan liian lyhytnäköisiä ottaaksemme huomioon luonnon, jota vain riistämme.

Viime vuonna etsiessäni kirjastosta jotain koukuttavaa välipalaviihdettä käsiini osui Michael Mortimerin Neitsytkivi. Tietämättä kirjasta mitään etukäteen, sukelsin päätä pahkaa tähän nopeatempoiseen tarinaan mukaan ja olin aivan pyörällä päästäni. Juostuani tiiliskiven lähes loppuun ja kun mysteeri vaan mutkistui ilman mitään vastauksia, hämmennys oli suuri. Tarinahan jää täysin kesken! Sitten vasta huomasin, että kyseessä on kuusiosainen jatkokertomus, jonka seuraavia osia ei ole edes vielä olemassa. Miten turhauttavaa! Kuka ihme tämä Mortimer oikein on? Enpä ollut hoksannut kurkata takakannen sisälievettä, jossa yhden miehen tilalla poseeraakin kaksi sälliä. Michael Mortimer on salanimi, jonka taakse kätkeytyy kirjailijakaksikko Daniel Sjölin ja Jerker Virdborg. Ilmeisesti miehet eivät ole luottaneet pohjoismaisen dekkariperinteen auraan, vaan yrittäneet pukeutua angloviittaan. Monelle onkin tullut tyylistä mieleen Dan Brown tai Indiana Jones -seikkailut.

Vaikka Neitsytkivi lähinnä jätti päällimmäisenä mieleen hämmennyksen tunteen, pakko oli tarttua myös jatko-osaan. Kai kyse on samasta ongelmasta kuin leffojen kanssa, jos jonkun aloitan, se on pakko katsoa loppuun oli kuinka huono tahansa. Leffasta sentään selviää parissa tunnissa, mutta kuusiosainen kirjasarja onkin vähän isompi kakku. En kuitenkaan kadu tämän kirjasarjan aloittamista, sillä sen käsittelemät teemat ovat kiinnostavia. Kirjasarjan lähtökohta on kunnianhimoinen: kyseenalaistaa koko luonnonjärjestys ja evoluutio ja pukea tämä kaikki vauhdikkaan jännitys/seikkailuromaanin muotoon. Pohjimmiltaan kirjasarja esittää kysymyksen: Millä oikeudella ihminen on asettanut itsensä luomakunnan huipulle ja alistaa muut luontokappaleet valtaansa?

Neitsytkivi ja Fossiilivaltiatar ovat kuin mielenkiintoisten historian tapahtumien, henkilöiden ja luonnontieteiden katalogeja, josta voi valita sen itseään eniten kiinnostavan ja perehtyä siihen ihan jostain muusta lähteestä. Jopa kirjailijat itse tuntuvat olevan sitä mieltä, sillä vauhdikkaan takaa-ajon lomaan on ripoteltu infopätkiä suoraan Wikipediasta ja eri kirjalähteistä. Ja teemojahan löytyy vaikka millä mitalla! Fossiilivaltiatar yksinään sivuaa mm. näitä aiheita ja henkilöitä: evoluutio, fossiilit, solve ja coagula, Daniel Solander, Carl von Linné, Kreml, Stalin, Tšernobyl, Tunguskan räjähdys, tutkimukset sotavangeilla, Oleg Kuznetsov, Johann Wolfgang von Goethe, Chagasin tauti, Rooman katakombit, Laokoon-ryhmä, paavimobiili. Tietolähteistä huolimatta välillä oli vaikea erottaa, mitkä asiat pohjautuvat tositapahtumiin ja mitkä olivat kirjailijoiden mielikuvituksen tuotetta. Itse kiinnostuin kirjan ansiosta mm. Tšernobylin tapahtumista ja sen johdosta lukulistalle nousee juuri eilen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylista nousee rukous.

Olen aina ihmetellyt, miten romaanin kirjoittaminen yhdessä onnistuu. Ainakin tällä kertaa pojilla on lähtenyt homma lapasesta.  Tuntuu, että kirjoittajat ovat yrittäneet nokitella toisiaan uuvuksiin asti. ”Minäpä heitän vielä soppaan Stalinin vaimon kuoleman, katsotaan miten tästä selviät.” ”Katson ja korotan murtautumisella Vatikaanin museoon.” Tulee mieleen lapsena automatkoilla harrastamamme jatkokertomukset, joissa jokainen lisäsi tarinaan lauseen kerrallaan. Niistä muodostui joskus aikamoisia sillisalaatteja, mutta ei mitään näin mielikuvituksellista kuin Sjölin ja Virdborg ovat saaneet aikaan. En tiedä onko kirjailijoiden omat pokerinaamat pettäneet välillä, minä ainakin hymähtelin monta kertaa käsittämättömille juonenkäänteille. Paljon epäuskottavaa mahtuu joukkoon. Aikamoisia jonglöörejä ja voimamiehiä kirjan henkilöiden ainakin täytyy olla, sen verran uskomattomalta suoritukselta tuntuu mm. 14 koiraa ja 11 kissaa sisältävien häkkien kantaminen katakombeista kapeita kierreportaita pitkin ylös.

”Vähemmän on enemmän” -periaate olisi tehnyt tälle kirjalle hyvää. Knoppitiedolla on myös brassailtu riittävästi, kun hengästyttävän takaa-ajon huiskinassa päähenkilö, biologian opiskelija Ida, ehtii aina välillä kerrata kasvien latinalaisia nimiä. Ehkä erikoisin ratkaisu on kirjan kuvitus. Sinänsä virkistävää hyödyntää kuvia tällaisessa romaanissa, mutta näiden kuvien tarkoitus jäi kyllä täysin epäselväksi. Jos tekstissä puhutaan muurahaisista, vieressä on sivun kokoinen rakeinen kuva muurahaisesta. Henkilöt on esitelty hyvin yksipuolisesti, päähenkilö Ida on lähes koko kirjan ajan kiukkuinen ja äksyilevä. Myös dialogi on puisevaa. Kaikista näistä puutteista ja käsittämättömyyksistä huolimatta jollain kierolla tavalla odotan seuraavan osan lukemista. En kyllä yhtään osaa sanoa miksi.

Michael Mortimer: FossiilivaltiatarMichael Mortimer: Fossiilivaltiatar
Fossildrottningen (2014), suom. Susanna Paarma.
Bazar 2015.

Bazar Fossiilivaltiatar jännitys kirjasarja luonnontiede Michael Mortimer seikkailu


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up