Teimme uunin edessä kaiken mahdollisen: läksyt, pyykkien viikkauksen, pukeutumisen ja työt tehtaalta tuomiemme vaatesäkkien parissa. Emme pysyneet tehtaan edellyttämässä tahdissa, joten monena iltana äiti lähetti minut kotiin ja jäi itse töihin niin pitkäksi aikaa kuin pystyi. Aina kun se oli mahdollista, äiti kantoi vaatteita kotiin muovisäkeissä. Vaikka olisin valvonut kuinka myöhään tekemässä kotitehtäviä, äiti meni hyvin harvoin nukkumaan ennen minua. Hänen laiha hahmonsa istui aina vaatteiden ylle kumartuneena, välillä hän nuokahti ja heräsi taas jatkamaan. Jos vaate-erän lähtöpäivä oli lähellä, jouduimme olemaan tehtaalla kunnes työ oli valmis, vaikka siihen olisi mennyt koko yö.

 

Uunin lämpö ei koskaan yltänyt seiniin, lattiaan tai huonekaluihin saakka. Kylmyys kimposi kaikkialta takaisin ruumiisiimme, jotka olivat hiirten ohella ainoa lämmönlähde siinä kuolleessa rakennuksessa. Jopa aivan uunin edessä uloimmat ruumiinjäseneni, kuten sormenpäät, olivat aina tunnottomat, ja ne oli vaikea pitää notkeina. Se tuotti erityisiä hankaluuksia, koska usein teimme sorminäppäryyttä vaativia viimeistelytöitä: piti esimerkiksi kääntää vyönauhoja oikein päin tai napittaa jakkuja. Äiti soitti minulle viulua mahdollisimman usein, mutta pian kylmyys teki sen mahdottomaksi. Äidin musiikin täytyi jäädä odottamaan kevättä.

Lähikirjastossamme on hylly, johon henkilökunta poimii suosituksia hiljattain palautetun aineiston joukosta. Tuota hyllyä tutkiessa voi usein huomata mitkä teemat ihmisiä puhuttavat sillä hetkellä. Eipä siis ihme, että tällä kertaa hylly oli täynnä maahanmuuttoon, siirtolaisuuteen, pakolaisuuteen ja islamiin liittyvää romaanikirjallisuutta. Siitä hyllystä löytyi myös Jean Kwokin ravisuttava esikoisromaani Käännöksiä, joka kertoo hongkongilaisen Kimberlyn kasvutarinan, joka takakannen mukaan perustuu osittain kirjailijan omiin kokemuksiin. Vasta 11-vuotias Kimberly joutuu aikuistumaan liian varhain, kun hän muuttaa äitinsä kanssa siirtolaisena New Yorkiin. Amerikkalainen unelma murenee pian karun todellisuuden edessä. Rahanahneet sukulaiset majoittavat äidin ja tyttären torakoita ja rottia kuhisevaan asumiskelvottomaan murjuun ja teettävät surkealla urakkapalkalla raskaita töitä omassa vaatetehtaassaan. Kimberly oppii laskemaan tavaroiden kalleutta sillä, kuinka monta hametta he joutuvat viimeistelemään summan eteen. Jopa ystävyyttä hän joutuu mittamaan hameissa, sillä ystävälle on joskus ostettava joulu- ja syntymäpäivälahjoja, jotka maksavat ainakin muutama sata hametta.

Kimberly päättää järjestää äidilleen ja itselleen paremmat elinolot. Hänellä on käytössään yksi oljenkorsi, oma älykkyytensä. Tytön älykkyys pysyy aluksi piilossa kielivaikeuksien vuoksi, mutta nopeasti englannin kielen omaksuva Kimberly loistaa pian erityisesti matematiikan ja luonnontieteiden osaamisellaan. Huippulahjakkuutensa ja sinnikkyytensä avulla Kimberly alkaa raivata tietä kohti valoisampaa tulevaisuutta. Valittu tie vaan on kovin yksinäinen, raskas ja kivikkoja täynnä. Koulupäivien jälkeen Kimberly auttaa äitiään tehtaalla ja tekee läksyjä jääkylmän asunnon uunin lämmössä. Opittuaan englantia hän saa huolehtia myös ummikkoäitinsä asioista. Normaali lapsuus on ikuisesti menetetty. Kimberly saa koulusta yhden ystävän, mutta joutuu salaamaan tältä ahdinkonsa, sillä heillä ei ole varaa riskeerata ainoaa toimeentuloaan paljastamalla tilanteensa. Kimberly joutuu elämään  kaksoiselämää: salaamaan koulussa taloudellisen tilanteensa ja samaan aikaan koulumenestyksensä kateellisilta sukulaisiltaan.

Romaani esittelee kouriintuntuvasti toisaalta siirtolaisten ahdinkoa, toisaalta menestymisen mahdollisuuksia Yhdysvalloissa. Lahjakkaat ja sinnikkäät pärjäävät, heikommat jyrätään maan rakoon. Kirjan kerronta on hyvin yksinkertaista, mutta joukossa on pari nokkelaa tyylikikkaa. Vieraan kielen opettelun tuoma hämmennys on tuotu kiinnostavalla tavalla esiin muuttamalla joidenkin sanojen kirjoitusasua, ikään kuin sellaiseksi jona Kimberly sen kuulee. Kieli- ja kulttuurisekaannukset tuovat myös kaivattua komiikkaa ja keveyttä tarinaan. Hupaisa on esimerkiksi tämä kohtaus, jossa Kimberly on ensimmäistä kertaa kylässä ystävänsä periamerikkalaisessa kodissa. Ja en siis ole huolimattomuuttani tehnyt noita kirjoitusvirheitä, vaan ne kuvaavat keskustelua niin kuin Kimberly sen ymmärtää.

Annetten päälle loikkasi valkoinen chow chow. Portaita oli laskeutunut myös suuri harmaa tiikeriraitainen kissa, jonka hännänpää oli valkoinen, ja se puski nyt Annetten veljen jalkaa.

“Älä pelkää”, rouva Avery sanoi minulle. “Ne saattavat vaikuttaa tuhkaavilta, jos ei ole tottunut eläimiin, mutta ne eivät hyökkää kinkkuusi.”

Annetten veli oli nostanut kissan syliinsä ja hieroi poskeaan sen paksuun turkkiin. Annette kikatti kuin mielenvikainen koiran nuollessa hänen kasvojaan. En saattanut uskoa, että rouva Avery salli sellaista. Eläimillähän oli pöpöjä, ja niitä riivasi suuri halu purra ihmisiä.

Rouva Avery kumartui silmieni tasalle. “Minä näytän, kuinka sinun pitää toimia: Ojita kätesi näin.” Hän ojensi kätensä kissaa kohti. “Tule Tommy, Ne haluavat tulla ensin haistamaan ja sitten olettekin jo kavereita.”

Rohkaisin mieleni ja esitin kysymyksen. Vilkaisin Annettea, joka istui lattialla edelleen päällysvaatteissaan ja puski koiraa rintaan. “Ovatko niissä..?” En tiennyt, miksi niitä sanottiin, joten olin raapivinani itseäni.

“Ai! Ei, niissä ei ole korppuja eikä pukkeja. Näetkö tämän?” Tommy-niminen kissa oli tullut nuuhkimaan rouva Averyn kättä. Hän pujotti sormensa kissan ohuen kaulapannan alle. “Tämä pitää pukit poissa.”

Näytin varmasti hämmentyneeltä, koska seuraavaksi rouva Avery oli raapivinaan kainaloitaan kuin apina. En ollut koskaan nähnyt aikuisen, saati hienon naisen, käyttäytyvän niin karkeasti. “Ei korppuja”, hän sanoi ja laski kätensä. “Kaikki hyvin.”

Toinen tyyliseikka on etenkin Kimberlyn äidin viljelemät kiinalaiset sanonnat, jotka kyllä aivan turhaan selitetään heti seuraavassa lauseessa. Luulenpa, että ainakin suurimman osan olisi ymmärtänyt asiayhteydestäkin, kuten tässä: “Olin väärässä Wun pojan suhteen. Hän on muutakin kuin komea, hänellä on myös ihmisen sydän.” Sillä äiti tarkoitti myötätuntoa ja syvällisyyttä. Loppua kohden kirja alkaa mielestäni muuttua turhan siirappiseksi Kimberlyn kasvaessa ja romanssien astuessa kuvaan. Tarina olisi ollut tarpeeksi kiinnostava ilman rakkausdraamaakin. Kirjan viimeinen osa hyppää ajassa 12 vuotta eteenpäin ja antaa vilauksen Kimberlyn kovalla työllä saavuttamasta elämästä. Vaikea sanoa, onko se onnellinen. Ainakin suuria uhrauksia hän on joutunut tekemään sen saavuttaaksen. Minä olisin ehkä pitänyt kirjasta vielä enemmän ilman tuota viimeistä osaa. Se antoi mielestäni Kimberlystä liian kylmän ja kovan vaikutelman.

Kirja sai pohtimaan kuinka tärkeää maahanmuuttajien on oppia uuden maansa kieli, ja kuinka helposti kielitaidon puute saa lahjakkaan henkilön vaikuttamaan tyhmemmältä kuin onkaan. Surullista ajatella kuinka monen Suomeen saapuneen maahanmuuttajan lahjat jäävät pimentoon kielihaasteiden vuoksi.

Jean Kwok: KäännöksiäJean Kwok: Käännöksiä
Girl in Translation (2010), suom. Ulla Lempinen
Bazar 2011.

Chinatownin kaduilla Kimberlyn mukana ovat kulkeneet mm. myös:
Lumiomena
Nenä kirjassa
Kirjainten virrassa
Järjellä ja tunteella
Kirjoihin kadonnut

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

Jätä vastaus.