Kun olin collegessa, yksi vuosikurssini tytöistä keksi kerran, miten internetiin pääsee. Se oli hyvin vaikeaa, mutta hän oli hyvin fiksu, ja vaikka muutama muukin tyttö oli halunnut nähdä, millaista siellä oli, minä en halunnut. Tiesin totta kai mikä internet oli, vaikka olin liian nuori muistamaan sitä: olin vasta kolme, kun siitä tuli laitonta. En ollut edes varma, ymmärsinkö tarkalleen, miten se toimi. Kerran teini-iässä pyysin isoisää selittämään, ja hän oli ollut pitkään hiljaa ja sitten lopulta sanonut, että se oli tapa viestiä valtavien etäisyyksien yli. “Sen kanssa ongelmana oli”, hän sanoi, “että ihmiset saattoivat usein käyttää sitä huonon informaation levittämiseen – epätosien asioiden, vaarallisten asioiden. Ja kun niin kävi, seuraukset olivat vakavia.” Isoisä sanoi, että kun se kiellettiin, asiat muuttuivat turvallisemmiksi, koska kun kaikki saivat saman informaation samalla kertaa, asioiden sekoittuminen ei ollut niin todennäköistä. Se vaikutti minusta hyvältä syyltä. Kun ne internetiä katsoneet neljä tyttöä myöhemmin katosivat, useimmat ajattelivat, että valtio oli vienyt heidät. Mutta minä muistin mitä isoisä oli sanonut ja mietin, olivatko internetin ihmiset ottaneet heihin yhteyttä ja antaneet heille vaarallista informaatiota, ja oliko heille sitten tapahtunut jotain pahaa. Tarkoitan vain, että on turhaa miettiä, millaista olisi tehdä asioita tai mennä paikkoihin, joihin en ikinä voi mennä. En ajatellut internetin löytämistä, enkä ajatellut muihin maihin menemistä. Jotkut ajattelivat mutta minä en.

Hanya Yanagihara: Paratiisiin

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Hanya Yanagiharan esikoisromaani Pieni elämä oli kaikkea muuta kuin pieni lukuelämys ja suurin odotuksin tartuin myös tähän Yanagiharan uuteen möhkäleromaaniin Paratiisiin. Tiedän, että moni vieroksuu tiiliskivikirjoja, mutta vakuutan, että uppoutuminen tämän romaanin maailmaan tai maailmoihin kannattaa. Yanagihara kirjoittaa ahmittavan soljuvaa tekstiä eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään – muuta kuin lepuuttaakseen yli 900-sivuisen kirjan pitelystä puutuneita käsiä. Paratiisiin on jaettu kolmeen osaan ja vaikka niissä yhtymäkohtia onkin, niihin voi suhtautua myös erillisinä romaaneina. Tämä kirja tarjoaa siis kolme kirjallista maailmaa yhden hinnalla. Ensimmäinen niistä sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan vuonna 1893, toinen vuoteen 1993 ja viimeinen dystooppiseen tulevaisuuteen vuonna 2093. Osat esittelevät kolme erilaista versiota amerikkalaisesta yhteiskunnasta, joissa muutaman henkilön kautta tarkastellaan perhettä, luokkaeroja, sukupuolta, rotua, sairautta, valtaa ja kaipuuta maanpäälliseen paratiisiin.

Tällaisen suurromaanin tiivistäminen on mahdotonta, mutta kuvaan osien ideat pääpiirteissään. Ensimmäinen tarina tosiaan sijoittuu spekulatiiviseen vaihtoehtomaailmaan, joka muistuttaa monella tapaa tuttua New Yorkia. Kirjan New York kuuluu Vapaisiin osavaltioihin, jossa homot avioituvat vapaasti, tosin yleensä järjestettyjen avioliittojen kautta. Tarinassa nuori David elää isoisänsä kanssa hulppeassa Washington Squaren talossa. David on kärsinyt toistuvista masennuskausista ja hänen ajatellaan olevan naimakelvoton. Isoisä löytää kuitenkin hänelle vakavaraisen sulhasehdokkaan, lempeän mutta tylsähkön Charlesin. Kun David rakastuukin intohimoisesti köyhään pianonsoitonopettajaan Edwardiin, tilanne mutkistuu. Isoisä onkii Edwardista esiin huolestuttavia asioita ja David joutuu valinnan eteen: uhmaako hän isoisän tahtoa ja uskoo Edwardin rakkauteen vai tyytyykö intohimottomaan avioliittoon Charlesin kanssa. 

Aluksi tuntui melkein väkivaltaiselta riuhtaista itsensä irti ensimmäisen osan maailmasta ja siirtyä sata vuotta eteenpäin. Ei tarvinnut lukea kuin pari sivua toista osaa, niin oli taas uusien henkilöiden pauloissa. Toinen kirja jakautuu kahteen osaan, joista toisessa ollaan New Yorkissa vuonna 1993 ja toisessa Havaijilla. Jälleen eräs David kamppailee rakkauden kanssa. Havaijilta kotoisin oleva David elää itseään huomattavasti vanhemman, äveriään kumppaninsa Charlesin kanssa Manhattanilla. Eletään AIDS-epidemian aikaa ja pariskunta saa hyvästellä monta ystävää viimeiselle matkalle. David on pyrkinyt häivyttämään oman taustansa, mutta menneisyys pyrkii pintaan kirjeen muodossa. Kirje on isältä, joka on suljettuna havaijilaiseen mielisairaalaan. Tämän tarinan toinen osa kertookin sitten isän tarinan. Isä – David hänkin – on Havaijin syrjäytetyn kuningashuoneen suora jälkeläinen, jonka Edward-ystävä saa hurahtamaan kansallisaatteeseen. Edward houkuttelee Davidin elämään alkeellista elämää pienelle rantatontille. Tarkoituksena on elää alkuperäisten havaijilaisten tapaan ja kieltäytyä modernin maailman mukavuuksista. Edwardista tulee yhä kontrolloivampi ja David ajautuu kohti hulluutta. Tämän osan lukeminen olisi ollut varmasti antoisampaa, jos todellisen Havaijin ja sen kuningashuoneen historia olisi paremmin hallussa. Nyt oli hieman hankala päätellä, mikä oli totta ja mikä kuviteltua. Kolonialismia ja sen vaikutuksia Yanagihara kuvaa koskettavasti.

Siirtymä toisesta osasta kolmanteen sujui taas hämmästyttävän helposti, vaikka nyt mennäänkin pitkälle tulevaisuuteen. Vuonna 2093 Yhdysvallat on pandemioiden ja ilmastonmuutoksen riivaama ja New Yorkissa eletään totalitaristisessa ja atwoodimaisessa painajaisessa, jossa ihmisiä valvotaan, toisinajattelijoita teloitetaan julkisesti ja ihmiset on jaettu steriileihin ja hedelmällisiin. Tarinan minäkertoja on selvinnyt yhdestä rajusta pandemiasta, mutta sairaus on jättänyt jälkensä. Hän on steriili ja mieleltään tylsä. Hänen naiivit havaintonsa ympäristöstään ja elämästään luovat omanlaisensa tunnelman kerrontaan. Isoisä tekee kaikkensa yrittäessään luoda lapsenlapselleen turvallisen elinympäristön – myös tulevaisuudessa.

Yanagihara hämmentää lukijaa käyttämällä samoja henkilöiden nimiä kaikissa kirjan osissa. David Bingham, Charles Griffith sekä Edward, Nathaniel ja monet muut seikkailevat eri vuosisadoilla ja usein vielä samassa Washington Squaren talossa. Kyseessä ei kuitenkaan ole sukusaaga, vaan sarja rinnakkaistodellisuuksia. On itse asiassa hämmentävää, miten lukiessa väkisinkin yrittää yhdistää nimiä toisiinsa ja etsiä niistä jotain kaavaa ja jatkuvuutta: onko Charlesin ja Davidin suhde aina samanlainen, onko Edwardissa jotain kapinallista, onko Adams aina osa palveluskuntaa. Viimeisen osan minäkertojan sukupuolta saa arvuutella pitkään ja kun Yanagihara viimein antaa henkilölle nimen, se ei auta tippaakaan määrittelyssä: Charlie jälleen kerran. Lopulta sukupuoli selviää ja on toisaalta myös oleellinen tieto käsiteltävien teemojen kannalta.

Jos kaipaa selkeästi paketoituja loppuratkaisuja, ei kannata käyttää aikaansa tähän kirjaan. Kaikki tarinat jäävät kesken ja vielä niin jännittävässä kohdassa, että hetki menee toipuessa siitä ajatuksesta, ettei koskaan tule tietämään miten näiden henkilöiden lopulta käy. Yanagihara härnää lukijaa vielä viimeisessä osassa viitatessaan ensimmäisen osan henkilöihin. Heidän rakkaustarinansa kertoo tarinankertoja, jota viimeisen osan päähenkilö käy kuuntelemassa. Tarinankertoja pysäyttää tarinansa samaan kohtaan johon päädyttiin tämän kirjan ensimmäisessä osassa ja sanoo jatkavansa sitä seuraavalla kerralla. Seuraavalla kerralla paikalla onkin toinen tarinankertoja ja niin tarina jää taas kesken. Lukija saakoon siis itse päättää, tavoittavatko näiden tarinoiden henkilöt oman henkilökohtaisen paratiisinsa vai eivät. Ainakin kirjan kuvaama maailma etenee kohti dystopiaa, ei utopiaa. Keveyttä tai huumoria on tästä romaanista turha etsiä, mutta kauniisti soljuva kieli ja henkilöiden maailmoihin täydellisesti upottava kerronta tekevät lukukokemuksesta nostattavan. Arto Schroderuksen suomennos ansaitsee myös kehuja.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2 – Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta.

Hanya Yanagihara:
Paratiisiin
To Paradise (2022),
suom. Arto Schroderus
Tammi 2022

Muissa blogeissa:
Kotona kirjassa
Kulttuuri kukoistaa
Mustetta paperilla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility

Ian McEwan: Lessons

Louise Erdrich: The Sentence

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Don DeLillo: The Silence

Rebecca Makkai: The Great Believers

Margaret Atwood: Orjattaresi

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia Hanya Yanagihara Havaiji helmet2023 helmethaaste homoseksuaalisuus Keltainen kirjasto New York pandemia Paratiisiin rakkaus vaihtoehtohistoria Yhdysvallat