Si je n’étais pas allée à Paris le mardi 22 juin mais le vendredi 18 comme prévu. Si mon frère n’avait pas été en panne de garage. Si les Mercier n’avaient pas cédé à mon désir d’acheter leur maison. Si nous n’avions pas eu les clés à l’avance. Si ma mère n’avait pas appelé mon frère. Si je n’avais pas décliné la proposition de mon frère d’emmener notre fils en vacances. Si j’avais téléphoné depuis Paris pour dire à Claude de ne pas aller chercher notre fils à l’école. Si Claude n’avait pas pris la moto de mon frère. S’il avait écouté Coldplay et non Death in Vegas. Si Tadao Baba n’avait pas existé. Si les accords de libre-échange entre le Japon et l’Union européenne n’avaient pas été signés. S’il n’avait pas fait si beau. Si Denis R. n’avait pas ramené la 2CV à son père. Si le feu n’était pas passé au rouge. Pas, pas, pas, pas, pas, pas, pas.

Brigitte Giraud: Vivre vite

Vieraalla kielellä lukeminen on taianomaista. Vaikka arvostan suomentajia yli kaiken, mielelläni luen alkuperäiskielellä sellaiset teokset, jotka pystyn. Silloin tunnen olevani lähempänä kirjailijan luomaa maailmaa, vaikka en edes kaikkia sanoja ymmärtäisikään. Ja tietysti kielitaito avaa valtavasti mahdollisuuksia tutustua sellaiseen kirjallisuuteen, jota ei suomeksi ole saatavilla. Englanniksi luen eniten, espanja tulee sen jälkeen ja ranskaksi tulee luettua noin yksi kirja vuodessa. Nyt on sen yhden ranskalaisen vuoro. Huomasin syksyllä pienen lehtijutun, jossa kerrottiin Ranskan arvostetun Goncourt-palkinnon menneen vuonna 2022 Brigitte Giraud’n romaanille Vivre vite. Koska olin juuri ihastunut sitä edeltävän Goncourt-palkitun Mohamed Mbougar Sarrin romaaniin Miesten syvimmät salaisuudet, halusin heti tutustua tähän tuoreeseen palkittuun. Päätöstä auttoi se, että kirja on maltilliset 206 sivua pitkä. Tästä ehkä selviäisin.

Brigitte Giraud (1960-) on syntynyt Algeriassa ja asuu nykyään Lyonissa. Giraud voitti Goncourt-novellipalkinnon vuonna 2007 kokoelmallaan L’amour est très surestimé. Hänen teoksiaan ei ole toistaiseksi suomennettu. Vivre vite on autofiktiota ja kertoo Giraud’n elämän mullistaneesta asiasta, hänen aviomiehensä tapaturmaisesta kuolemasta moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 1999. Kutsun kirjaa jossitteluromaaniksi, sillä Giraud käy siinä läpi kaikki vaihtoehtoiset tapahtumakulut, jotka olisivat saattaneet estää onnettomuuden: jos he eivät olisi juuri ostaneet uutta kotia, jos he eivät olisi saaneet kodin avaimia etuajassa, jos uudessa kodissa ei olisi ollut autotallia, jos veli ei olisi tarvinnut säilytyspaikkaa moottoripyörälleen, jos äiti ei olisi vihjannut autotallista veljelle, jos hän olisi mennyt Pariisiin suunnitellusti, jos hän olisi soittanut miehelleen ettei poikaa tarvitse hakea koulusta, jos sää olisi ollut huonompi ja niin edelleen. Jossiteltavaa riittää ja tuollaisessa tilanteessa on inhimillistä kelata, mikä olisi voinut mennä toisin. Kirjan luvut on nimetty noiden jos-lauseiden mukaan ja Giraud avaa tarkemmin jokaista väitettään.

Jossitteluista erikoisin on ehkä tämä: jos Stephen King olisi kuollut onnettomuudessa kolme päivää aikaisemmin. King oli tosiaan onnettomuudessa 19.6.1999, kolme päivää ennen Giraud’n miehen kuolemaa. Hän oli kävelyllä, kun ohi ajava auto törmäsi häneen. King loukkaantui vakavasti, mutta Giraud uskoo, että jos tämä olisi kuollut, hänen miehensä olisi ollut varovaisempi liikenteessä eikä olisi kokeillut lankonsa ärhäkkää moottoripyörää lainkaan. Toinen erikoisempi jossittelu liittyy musiikkiin: jos mies olisi kuunnellut ennen töistä lähtöä Coldplayn Don’t Panic sen sijaan, että kuunteli Death in Vegasin biisin Dirge. Tämä ei liity siihen, että Coldplayn rauhallisemmat melodiat olisivat estäneet kaahailemasta, vaan syy on proosallisempi – Dirge on kaksi minuuttia pidempi biisi, joten miehellä ehti tulla kiire hakea poika koulusta.

Romaania on helppo lukea ruostuneellakin ranskan taidolla ja itse asiassa kirja sopisi hyvin kielen opiskelun tueksi. Jossittelun kieli eli konditionaalin mennyt muoto tulee ainakin kerrattua, kun sitä toistetaan joka luvussa useaan kertaan. Muutenkin kerronta on hyvin pelkistettyä. Giraud itsekin toteaa kirjassa kerrontansa muistuttavan peruskoulun kieliharjoitusta: Mon frère gare sa moto au garage. Sujet, verbe, compléments. Siinä missä Mbougar Sarrin romaani oli kielellistä ilotulitusta ja erilaisten kerrontatapojen kerrostumaa, Giraud riisuu omasta kerronnastaan kaiken kuorrutuksen. Hän analysoi onnettomuuteen johtavia osatekijöitä niin kliinisellä tarkkuudella, että välillä meinaa unohtua, että tässä puhuu sureva leski eikä ulkopuolinen onnettomuustutkija. Silti tämä kaikki on surutyötä ja kuvaa hyvin sellaista yksityiskohtiin takertuvaa ajattelua, jota yllättävän menetyksen kohdatessa voi ihmismieli harrastaa. Lopulta Giraud päästää irti jossittelusta ja antaa itsensä surra. Kirja loppuu haikeankauniiseen tilanteeseen, jossa Giraud on vanhempiensa luona seuraamassa auringonpimennystä, vain pari kuukautta miehensä kuoleman jälkeen. Millaista on seurata niin ainutkertaista tapahtumaa, kun oma rakas ei ole sitä enää vieressä kokemassa? Vivre vite on koskettava kuvaus äkillisestä menetyksestä, johon kenelläkään ei ole mahdollisuutta valmistautua.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 26 – Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä.

Brigitte Giraud:
Vivre vite
Flammarion 2022

Sinua voisi myös kiinnostaa

Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Delphine de Vigan: Gratitude

Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Seuraa Kirjaluotsia

Brigitte Giraud Goncourt helmet2023 helmethaaste menetys omaelämäkerrallinen onnettomuus Ranska ranskan kieli suru Vivre vite