menu Menu
Ian McEwan: Lessons
Iso-Britannia, Jonathan Cape, McEwan Ian, Ulkomainen kaunokirjallisuus 09/12/2022 2 kommenttia
Fernanda Trías: La azotea Edellinen Alejandro Zambra: Poeta chileno Seuraava

He had never contemplated his own death. He was certain that the usual associations – dark, cold, silent, decay – were irrelevant. These could all be felt and understood. Death lay on the far side of darkness, beyond even nothing. Like all his friends he was dismissive of the afterlife. They sat through the compulsory Sunday evening service in contempt of the earnest visiting vicars and their wheedling and beseeching of a non-existent god. It was a point of honor with them never to utter the responses or close their eyes, bow heads or say ’amen’ or sing the hymns, although they stood to open the hymnal at a random page out of a residual sense of courtesy. At fourteen they were newly launched on splendid truculent revolt. It was liberating to be or feel loutish. Satire, parody, mockery were their modes, ludicrous renderings of authority’s voice and stock phrases. They were scathing, merciless with each other too, even as they were loyal. All of this, all of them, soon to be vaporised. He did not see how the Russians could afford to back down when the whole world was watching. The two sides, protesting that they stood for peace, would, for pride and honour’s sake, stumble into war. One small exchange, one ship sunk for another, would become a lunatic conflagration. Schoolboys knew that this was how the First World War began. They had written essays on the subject. Each country said it didn’t want war, and then they all joined in with a ferocity the world was still discussing and trying to understand. This time there would be no one left to try.

Then what of that first encounter, that beautiful dangerous mountain range? Blown away with the rest. As he lay waiting for sleep he remembered his friend’s question: what if you died before you had it? It.

Ian McEwan: Lessons

Olen lukenut kaikki Ian McEwanin 17 romaania, suurimman osan ennen blogiaikaa. Suurimman vaikutuksen on tehnyt romaani Atonement (Sovitus), jonka pohjalta on myös tehty hieno elokuva. McEwanin uusimman romaanin Lessons on sanottu olevan sukua tuolle McEwan-klassikolle ja siksi tartuin erityisellä innolla tähän teokseen. Kirja ilmestyi syksyllä myös suomeksi nimellä Opetukset (Otava 2022, suom. Juhani Lindholm). Lessons on muhkea elämäkertaromaani, joka sitoo päähenkilönsä elämänvaiheet osaksi Euroopan ja maailman lähihistoriaa. Roland Bainesin henkilökohtaisen elämän käännekohdat limittyvät Suezin kriisiin, Kuuban ohjuskriisiin, Tšernobylin onnettomuuteen, Berliinin muurin murtumiseen ja lopulta Brexitiin ja covid-pandemiaan. Kaikilla näillä historian tapahtumilla on suora tai välillinen vaikutus Rolandin elämän kulkuun ja vanhempien menneisyyden kautta myös aiemmat historialliset myllerrykset vaikuttavat taustalla. Roland ajelehtii vuosikymmenten läpi kohtalon virrassa. Mitkä ovat hänen elämänsä suurimmat opetukset?

Historialliset kriisit todella tuntuvat ohjailevan Roland Bainesin elämää. Ensin Suezin kriisi ajaa perheen kotiin Egyptistä, jossa isä on ollut komennuksella. Roland lähetetään sisäoppilaitokseen, jossa pianonsoitonopettaja Miriam Cornell kiinnittää erityistä huomiota nuoreen pianistilupaukseen. Kuuban ohjuskriisi sysää 14-vuotiaan Rolandin opettajansa helmoihin. Roland palaa vielä koko aikuiselämänsä tähän hämmentävään kokemukseen. Seuraava kriisiytyminen osuu Tšernobylin onnettomuuden aikoihin, kun Rolandin vaimo Alissa jättää miehensä ja muutaman kuukauden ikäisen poikansa ja häipyy synnyinmaahansa Saksaan kirjoittamaan upeita romaaneja. Berliinin muurin murtuessa Roland kohtaa Alissan ja joutuu toteamaan, että tämä on ainakin toteuttanut tinkimättömästi sen, mistä haaveili. Roland sen sijaan elättää itseään hotellin aulapianistina, onnittelukorttien tekstien kirjoittajana ja tennisopettajana, vaikka hänellä olisi ollut rahkeita johonkin suurempaankin.

Lessons on melko rönsyilevä romaani, mutta kokenut tarinankertoja pitää langat ja lukijan hyppysissään. Lukukokemusta sävytti tietynlainen ailahtelevuus. Aina kirjaan tarttuessa lukeminen edistyi ensin hitaasti ja jopa hieman vastahakoisesti, kunnes taas huomasi humpsahtaneensa tarinan vietäväksi. Noin viisisataasivuisessa kirjassa on vain kaksitoista pitkää lukua, niitä jaksoi illassa lukea yhdestä kahteen. Romaanissa on varmasti paljon aineksia McEwanin omasta elämästä, vähintään ikääntyvän kirjailijan pohdintoja maailmasta, sen historiasta ja tulevaisuuden näkymistä. Sivujuonteena kirjassa on myös aikuisena löytynyt veli, josta McEwanilla on myös omakohtainen kokemus.

Lopulta sekä Rolandin että ex-vaimo Alissan elämänvalinnat kilpistyvät kysymykseen: oliko vörttiä? Alissa on tehnyt merkittävän kirjallisen uran, mutta hänenkin joskus raikkaasta feminismistään on kadonnut se kirkkain terä ja ajattelemattomat lausahdukset saavat cancelointihaukat terottamaan kynsiään. Rajut valinnat ovat johtaneet yksinäiseen ja vaivojen täyttämään vanhuuteen. Roland taas on onnistunut ihmissuhderintamalla paremmin: hänellä on kyky ylläpitää lämpimiä suhteita niin bonuslapsiin kuin bonussisaruksiin ja ystäväpiirissä on jopa useita entisiä rakastajia. Vaikka hänestä ei tullut maankuulua konserttipianistia tai runoilijaa, ainakin onni löytyy lapsenlapsen pehmeästä kädestä. Mikä siis on McEwanin Opetukset-romaanin opetus? Ehkäpä se, että kannattaa huolehtia läheisistä ihmissuhteista – ilman niitä menestyskään ei tunnu miltään.

Ian McEwan: 
Lessons
Jonathan Cape 2022

Muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Tainan ja Tommin aarrearkku

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

elämänkaari historialliset tapahtumat hylkääminen Ian McEwan ihmissuhteet kehitysromaani Lessons Opetukset perhe


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Onpa vivahteikasta ja vähän vaikeaakin kieltä, ei lähtisi minulta alkukielellä. 😀 Tuossa sitaatissa jo on valtavasti vieraita sanoja.

    Olen McEwanilta lukenut muinoin Sementtipuutarhan, ja se ei kyllä ollut minun juttuni. Siitä pitäen olen miehen kirjoja vältellyt, vaikka voisihan niistä joku muu sopia paremmin. Sovituksen olen nähnyt elokuvana joskus ja oli kyllä hieno.

    1. McEwanin kieli on tosiaan rikasta. Onneksi McEwania on suomennettu paljon, jopa tämä uusin romaani julkaistiin heti tuoreeltaan suomeksi. Juhani Lindholm on suomentanut suurimman osan teoksista.

      Tuo Sementtipuutarha on McEwanin esikoisromaani ja siitä ei minulla ole totta puhuen hirveästi muistikuvia. Ehkä kannattaa antaa mahdollisuus vielä kirjailijan kypsemmälle tuotannolle. Minä ihastuin McEwaniin 90-luvulla, kun luin romaanin Enduring Love (Ikuinen rakkaus). Se oli sitten ikuista rakkautta sen jälkeen 😉 (Siitäkin on muuten tehty hyvä elokuva, jossa pääosissa Daniel Craig ja Rhys Ifans.) Sen perään ilmestyi Amsterdam ja sitten Sovitus putsasi pöydän. Nuo 2000-luvun vaihteen romaanit ovat tehneet minuun suurimman vaikutuksen, mutta voi toki olla, että seassa on omaa nostalgiaa. Olin niitä lukiessani parikymppinen rakastunut opiskelija. ☺️

keyboard_arrow_up