In the second silence all heads turn toward Martin.
He speaks of satellites in orbit that are able to see everything. The street where we live, the building we work in, the socks we are wearing. A rain of asteroids. The sky thick with them. Could happen anytime. Asteroids that become meteorites as they approach a planet. Entire exoplanets blown away.

Why not us. Why not now.

“All we have to do is consider our situation,” he says. “Whatever is out there, we are still people, the human slivers of a civilization.”

He lets the phrase linger. The human slivers.

Don DeLillo: The Silence

Don DeLilloa äänikirjana. Ajatus tuntui vieraalta, mutta oli kokeilemisen arvoinen. DeLillon uusimmassa pienoisromaanissa The Silence on sivuja vähän päälle sata ja äänikirjana sen kuuntelee alle kahdessa tunnissa. Kuuden lukijan tulkitsemana se on kuin katsoisi leffan ilman kuvaa. Ja hyvin elokuvallinen tämä vuoteen 2022 sijoittuva tarina onkin – ainakin alkuasetelmaltaan. Kirjassa nimittäin asetutaan juuri katsomaan Super Bowlia eli amerikkalaisen jalkapallon loppuottelua, kun yhtäkkiä kaikki ruudut pimenevät. New Yorkin Manhattanilla pimenevien ruutujen ääressä ovat eläkkeellä oleva pariskunta Max ja Diane sekä fysiikan professorina uransa tehneen Dianen entinen oppilas Martin. He odottavat Super Bowl -illalliselleen myös Jimiä ja Tessaa, jotka ovat lentämässä Pariisista New Yorkiin, ja joiden pitäisi saapua suoraan lentokentältä ystäviensä luo. Lento muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun myös lentokoneen tekniikka pimenee juuri ennen laskua. Mitä on meneillään?

DeLillo on kirjoittanut romaanin juuri ennen koronapandemiaa ja sen aiheuttamaa eristystä. Siksi on tietysti erityisen hiuksianostattavaa, että romaani kertoo poikkeusoloista, jotka tyhjentävät kadut ja pakottavat ihmiset asuntoihinsa eristyksiin. Vähän eri syistä vaan. Kirjan tunnelma on hyvin painostava ja apokalyptinen, mutta henkilöt käyttäytyvät tilanteeseen nähden erikoisen rauhallisesti, turvautuen filosofointiin sen sijasta että ottaisivat kunnolla selvää mitä on meneillään. Paniikkia ei tunnu syntyvän ainakaan suljetun asunnon sisällä, jonne lopulta myös Jim ja Tessa saapuvat pakkolaskussa loukkaantuneina. Päällimmäinen tunne kaikilla näyttää olevan tylsistyminen. Martin höpöttää lakkaamatta ajatuksiaan liittyen Einsteinin suhteellisuusteoriaan. Max on pettynyt, kun ei näekään Super Bowlia, ja alkaa yhtäkkiä selostaa peliä mustan ruudun edessä. Muut ovat hämmästyneitä hänen esityksestään, hän imitoi selostajia ja joka välissä tuutattavia mainoksiakin uskottavasti. Sitten kaikki taas vajoavat tylsyyteen. Voi olla, että kolmas maailmansota on syttynyt, mutta ilman nettiä kukaan ei enää saa sitä selville. Teknologian kyllästämillä individualisteilla ei ole enää kosketuspintaa maailman menoon. Kollektiivinen mieli on poissa ja jäljellä on vain hiljaisuus.

Romaani toimii äänikirjana yllättävän hyvin, uskallan väittää, että ehkä jopa paremmin kuin itse luettuna. Monet kohdat varmaan itse luettuna vain silmäilisi sen enempää pysähtymättä. Esimerkiksi alun sekava keskustelu lentokoneessa, jossa Jim joka välissä lausuu ranskaksi istuimen näytössä pyöriviä etäisyyksiä ja saapumisaikoja kohteeseen ja Tessa pohtii sanan “scone” ääntämistä. Koska lukijoita on kolme (Jim, Tessa ja kertoja), erikoista keskusteluntapaista oli helppo seurata. Kirjan keskustelut limittyvät, katkeilevat ja alkavat taas uudelleen, usein ne ovat enemmän yksinpuhelua kuin todellista keskustelua. DeLillon ollessa kyseessä, tuntuu että jokainen sana ja virke on tarkkaan harkittu, mutta lukijan on joskus vaikea päästä samalle taajuudelle. Teemaa jatkaen voisi sanoa, että välillä kirkas lähetys keskeytyy kohinaan. Mitään selityksiä tapahtumille ei anneta, mutta nykyihmiseen median avulla istutettu katastrofikuvasto takaa sen, että pahimmat skenaariot vilisevät mielessä niin lukijalla kuin kirjan henkilöillä. Mielikuvitus täyttää hiljaisuuden.

Cyberattacks, digital intrusions, biological aggressions. Anthrax, smallpox, pathogens. The dead and disabled. Starvation, plague and what else?
Power grids collapsing. Our personal perceptions sinking into quantum dominance.
Are the oceans rising rapidly? Is the air getting warmer, hour by hour, minute by minute? 
[…]
“Nobody wants to call it World War III but this is what it is,” Martin says.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 47.-48. – Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Toinen tähän haastekohtaan lukemani kirja on Susan Allottin The Silence.

Don DeLillo:
The Silence
Picador 2020
Äänikirjan lukijat: Jay O. Sanders, Robin Miles, Marin Ireland, Jeremy Bobb, Laurie Anderson, Michael Stuhlbarg
Kuunneltu Storytelista

Sinua voisi myös kiinnostaa

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän

Jesse Ball: The Divers’ Game

Ian McEwan: Machines Like Me

Don DeLillo: Nolla Kelviniä

Don DeLillo: Omegapiste

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Don DeLillo dystopia englanninkielinen helmethaaste New York pienoisromaani The Silence