“Minusta tuntuu yhäkkiä, että Peter on suunnitellut kaiken etukäteen. Että hän otti minut ja pani Skotlantiin, jotta pojilla olisi paikka jonne vetäytyä. Aina kun pojat tulevat koulusta lomalle, esitämme eräänlaista perhenäytelmää. Joskus se tuntuu vilpittömän hyvältä. Nyt sitten mietin, onko Peterin mieli ollut koko ajan muualla.”

“Voi tyttökulta, tyttökulta, miesten mieli on aina muualla, niin se vain on. Miehet on veistetty eri puusta, he haluavat eri asioita. Jos tahtoo nauttia elämästä, täytyy vain hyväksyä tietyt asiat. Ei se ole itsepetosta, siihen en suostu – se on asioiden näkemistä sellaisena kuin ne ovat. Täytyy vain sinnitellä, kunnes kaikki lopulta selkiintyy ja huomaa elävänsä antoisaa elämää osittain miehen kanssa ja osittain itsekseen. Ja mikä parasta, melkein aina mies kuolee ensin.”

Ruth ajatteli hiekkadyyneille vievää polkua, tuulta, mustia tervamöykkyjä, jotka tarttuivat kenkiin kävelyllä, neuleensa hihoja, joista tuli märkiä ja hiekkaisia, kun hän kurkotteli vuorovesilammikoihin. Taloa, joka huokaisi hiljaa kun hän tuli kotiin, näki ja haistoi sen. Vaaran tuntua vedessä. Bettyn keittiönpöytää ja sen historiaa. Tupakkahetkiä takapihalla. Ehkä talo oli livahtanut hänen luihinsa ja muuttunut kodiksi hänen huomaamattaan.

Evie Wyld: Me olemme susia

Luin Evie Wyldin edellisen suomeksi julkaistun romaanin Kaikki laulavat linnut vuonna 2016 ja muistan sen olleen vahva lukukokemus. Paljoa sen enempää en siitä muista, sillä olen silloin ollut vielä laiska bloggaaja. Vuoden 2016 luettujen listasta näen, että olen lukenut Wyldin kirjan elokuussa ja näköjään kaikki elokuussa luetut 10 kirjaa on vailla bloggausta. Samassa kuussa olen lukenut myös Minna Rytisalon Lempin ja etenkin sen kohdalla kirjoittamisen laiskuus harmittaa. Itse asiassa tuota listaa katsellessa sattuu sydämeen monen kirjan kohdalla: Elizabeth Stroutin My name is Lucy Barton, Linn Ullmannin Rauhattomat, Peter Høegin kaksi romaania! Miten olen voinut olla kirjoittamatta näistä! Nykyään kirjoitan lähes jokaisesta lukemastani kirjasta ja jokainen väliin jäänyt kirja aiheuttaa piston sydämessä. Joskus on vaan oltava itselleen armollinen, kaikkea ei ehdi.

Mutta siis Wyldin kirjaan. Uusin suomennos Me olemme susia on päässyt mukaan Tammen Keltaiseen kirjastoon ja istuukin sarjaan loistavasti. Naisten ja lasten kohtaamaa väkivaltaa raivoisasti kuvaava romaani muistuttaa teemoiltaan Keltaisessa kirjastossa hiljattain ilmestynyttä Sara Stridsbergin upeaa romaania Rakkauden Antarktis (Josta näköjään olen jättänyt kirjoittamatta tänä vuonna. Mikä minua vaivaa!). Wyld kirjoittaa kuitenkin hyvin omanlaistaan kerrontaa: kolmessa aikatasossa risteilevä romaani sisältää goottilaista mystistä tunnelmaa ja rivien välissä lepattavaa levottomuutta. Romaani vetää vahvasti puoleensa, vaikka sen kuvaamat asiat ovatkin raskaita ja raivoa täynnä. Toksisen maskuliinisuuden myrkky tahraa näiden naisten elämää vuosisadoista toiseen.

Me olemme susia kertoo niistä lukuisista tavoista, joilla naisia on aikojen saatossa alistettu, vähätelty, hiljennetty ja hyväksikäytetty – on fyysistä, emotionaalista, psykologista ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa, murhiakin. Esiin nousevat myös tavat hiljentää naisten vastarinta, syytökset noituudesta ja myöhemmin mielenterveysongelmiin vetoaminen. Myös lapsiin kohdistuva hyväksikäyttö tuodaan esiin, erityisesti Englannissa vasta viime vuosina esiin nousseet väärinkäytökset sisäoppilaitoksissa. Näin rajuista aineksista Wyld on luonut vetävän romaanin, joka kietoo lukijan väkivahvaan tunnelmaansa ja saa kääntelemään sivuja kuin hypnotisoituna.

Kirjan alkuperäinen nimi The Bass Rock tulee Skotlannin rannikolla nököttävästä kalliosaaresta (näkyy oheisessa kuvassa), jonka läheisyydessä North Berwickin rannikkokylässä romaanin keskeinen tapahtumapaikka sijaitsee. Tapaamme siellä ensin 2000-luvulla Vivianen, joka saapuu Lontoosta auttamaan sukunsa talon myyntikuntoon laittamisessa. Samaisessa talossa tavataan 1950-luvulla Ruth, joka on muuttanut sinne sotien jälkeen miehensä Peterin ja tämän kahden pienen pojan kanssa. Poikien äiti on kuollut ja lapseton Ruth yrittää parhaansa olla hyvä äiti pojille ja rakastava vaimo miehelleen. Samalla hän suree sodassa kaatunutta veljeään ja potee yksinäisyyttä, jota tutustuminen paikalliseen väkeen ei juurikaan helpota. Ilmapiiri on jotenkin vino, ja on ollut sitä ilmeisesti jo ammoisista ajoista. Kolmannessa aikatasossa ollaan seudulla 1700-luvulla, jolloin noituudesta syytetty Sarah joutuu pakenemaan vainoajiaan metsään. Apunaan hänellä on paikallinen pappi ja tämän poika, jotka molemmat osoittautuvat hyvää tarkoittavan kuorensa alla vaarallisen omistushaluisiksi.

Eri aikatasojen tarinat limittyvät toisiinsa monimutkaisilla tavoilla, eikä ihan kaikkia yhteyksiä ehkä hoksaakaan, ainakaan ensimmäisellä lukukerralla. Lukemista helpottaa se, että eri aikatasot on numeroitu, joten heti luvun alussa tietää, kuka minäkertoja on kyseessä. Kirja koostuu seitsemästä osasta, joiden sisällä vaihdellaan eri kertojien välillä. Osan lopussa on aina irrallinen kohtaus jonkun naisen kohtaamasta väkivallasta. Nämä osiot ovat kirjan raskainta luettavaa ja sisältävät usein hyvin graafisia kuvauksia väkivallasta. Aikatasoista etäisimmäksi jää 1700-luvun osuus. Sen yhteyksiä muihin aikatasoihin oli vaikeampi löytää ja varmasti erilaiseen lukukokemukseen vaikutti myös se, että tässä aikatasossa näkökulma oli miehen eikä noidaksi syytetyn Sarahin.

Vivianen ja Ruthin tarinat ovat tasavahvasti kiinnostavia, vaikka hyvin erilaisissa tunnelmissa ollaankin. Wyld osaa totisesti kirjoittaa monisävyisesti, Vivianen osuudessa on mukana myös koomisempaa otetta. Vivianella on myös paljon setvimistä omassa elämässään. Hän suree isänsä kuolemaa ja etsii helpotusta masennukseen vääristä paikoista: juomisesta, vääristä miehistä ja repimällä ihottumaansa verille. Skotlannissa Viviane tutustuu maaniseen mutta lumovoimaiseen Maggieen, joka luennoi hänelle lakkaamatta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Maggie merkitsee kartalle seudulta löytyneiden tapettujen naisten kuolinpaikkoja. Hän ei ylläty, kun kuulee Vivianen nähneen talossa kummittelevan nuoren tytön. Saman tytön on nähnyt myös talossa asunut Ruth, joka on sodan jälkeen asettunut sinne Peterin ja poikien kanssa. Ruthilla on täysi työ täyttää miehensä edesmenneen vaimon saappaat, Elspeth tuntui olevan niin täydellinen vaimo ja äiti. Peter on yhä enemmän poissa, sanojensa mukaan työn takia, ja pojat ovat enimmän aikaa sisäoppilaitoksessa. Loma-aikoina sitten esitetään onnellista perhenäytelmää, joka alkaa kerta kerralta tuntua enemmän esittämiseltä kuin aidolta onnelta. Ruth on kovin yksinäinen, mutta ei löydä paikkakunnalta ihmisiä, joiden kanssa haluaisi viettää aikaa. Varsinkin paikallinen pappi vaikuttaa todella epäilyttävältä. Kun Ruth syyttää miestään pettämisestä, Peter vihjailee Ruthin olevan parantolan tarpeessa. Ei ihme, että Ruthille alkaa viski maistua päivisin.

Me olemme susia on hurjan hieno ja vahvatunnelmainen romaani, mutta ehkä liiankin kunnianhimoisesti rakennettu. Vaikka yleensä nautin tarinoista, joissa solmuja jätetään sitomatta, tästä romaanista jäi vähän sekava olo. Toisaalta houkuttelisi lukea romaani heti uudelleen, jospa silloin onnistuisi hoksaamaan lisää yhteyksiä kolmen aikatason välillä. Mutta eihän sitä malta, kun on niin paljon muutakin kiinnostavaa odottamassa lukupinossa. Jäin myös miettimään, miksi suomennoksessa oli jätetty suurin osa romaanin osien nimistä kääntämättä. Seitsemästä osasta vain viimeinen oli suomeksi: Luola. Miksei esimerkiksi osaa nimeltä The Sisters ollut käännetty suomeksi. Mielestäni tuo kuitenkin viittasi ihan siskoksiin eikä johonkin erisnimeen. Ovatko nimet jääneet vahingossa kääntämättä vai onko asiaan joku muu syy, jota en nyt hoksannut. Vai onko vain saamani arvostelukappale viallinen. Mene ja tiedä.. Toisaalta romaanissa oli paljon muutakin arvoituksellista, joten ehkä tämä epäselvyys tyylillisesti jatkaa samaa linjaa. Me olemme susia on lievästä sekavuudestaan huolimatta magneettista luettavaa ja nostaa odotuksia Wyldin tulevia teoksia kohtaan.

Evie Wyld:
Me olemme susia
The Bass Rock (2020),
suom. Aleksi Milonoff
Tammi 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Kirjojen keskellä
Mitä luimme kerran

Sinua voisi myös kiinnostaa

Sarah Moss: Ghost Wall

Édouard Louis: Väkivallan historia

Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat

Kate Elizabeth Russell: My Dark Vanessa

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana

Sadie Jones: Käärmeet

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Oyinkan Braithwaite: My Sister, the Serial Killer

Seuraa Kirjaluotsia

Evie Wyld naisen asema noitavainot perheväkivalta Skotlanti The Bass Rock väkivalta