menu Menu
Ian McEwan: Machines Like Me
Iso-Britannia, McEwan Ian, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Vintage 14/10/2019 3 kommenttia
Elena Ferrante: Amalian rakkaus Edellinen Suvi Vaarla: Westend Seuraava

We create a machine with intelligence and self-awareness and push it out into our imperfect world. Devised along generally rational lines, well disposed to others, such a mind soon finds itself in a hurricane of contradictions. We’ve lived with them and the list wearies us. Millions dying of diseases we know how to cure. Millions living in poverty when there’s enough to go around. We degrade the biosphere when we know it’s our only home. We threaten each other with nuclear weapons when we know where it could lead. We love living things but we permit a mass extinction of species. And all the rest – genocide, torture, enslavement, domestic murder, child abuse, school shootings, rape and scores of daily outrages. We live alongside this torment and aren’t amazed when we still find happiness, even love. Artificial minds are not so well defended.

Ian McEwan: Machines Like Me

Ian McEwan kuuluu niihin kirjailijoihin, jolta luen kaiken mahdollisen. Hänen romaaninsa Sovitus (Atonement) on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. McEwan käsittelee kirjoissaan usein yhteiskunnallisia teemoja erityisesti yksilön moraalikäsitysten kautta. Uusin romaani Machines Like Me ei ole tästä poikkeus. Romaani on juuri ilmestynyt myös suomeksi, Otavan kustantamana nimellä Kaltaiseni koneet (suom. Juhani Lindholm). Koska brittienglantia on vaan niin ihana kuunnella, päätin nauttia tämän kirjan englanninkielisenä äänikirjana.

Machines Like Me on uskomattoman monitasoinen romaani. Sen voisi ajatella olevan dystopia, mutta se ei sijoitu tulevaan, vaan vaihtoehtoiseen historiaan 80-luvun Lontoossa. Sen maailma on tunnistettava, mutta tieteen kehityskulut ovat olleet joutuisampia kuin tässä tuntemassamme maailmassa. Voisiko olla niin pienestä kiinni, kuin Alan Turingin selviämisestä? Nimittäin tässä romaanin vaihtoehtoisessa todellisuudessa matemaatikko Alan Turing ei ole tehnyt itsemurhaa vaan elää ja voi hyvin. Hän on ollut yksi merkittävä tekijä siinä, että romaanin päähenkilö Charles voi käyttää perintörahansa erikoiseen hankintaan: androidiin nimeltä Adam. Turingin ja kumppaneiden työn ansiosta tekoälyn kehittämisessä ollaan jo niin pitkällä 80-luvulla, että on saatu luotua niin ihmisenkaltaisia robotteja, että niitä on vaikea erottaa elävästä ihmisestä. Charles saa myös huomata tämän, kun hänet jossain kohtaa jopa sekoitetaan Adamiin.

Charles olisi halunnut Evan, mutta naisandroidit menivät suurimmaksi osin rikkaaseen Lähi-Itään. Adamiin on siis tyytyminen. Vaikka hankinta oli lähinnä päähänpisto, Charles on aidosti kiinnostunut tekoälystä. Samalla hän päättää hyödyntää Adamia toisenlaiseen tarkoitukseen. Charles on ihastunut yläkerrassa asuvaan Mirandaan ja ehdottaa tälle, että he muokkaisivat yhdessä Adamin persoonallisuuden. Puolet asetuksista määrittelisi Charles ja puolet Miranda, kertomatta valinnoistaan toisilleen. Silloin Adamissa olisi puoliksi Charlesin toivomia piirteitä ja puolet Mirandan, aivan kuin yhteinen lapsi. Sitä kumpikaan ei osaa odottaa, että myös Adam rakastuu Mirandaan. Tämä tarjoaa jälleen yhden kiinnostavan näkökulman tarkastella moraalia. Miten suhtautua siihen, että tyttöystävä vehtaa koneen kanssa? Charles kokee muutenkin alemmuuskompleksia täydellisen ja kaiken tietävän ja osaavan Adamin rinnalla.

On myös toisenlaisia moraalisia ongelmia. Heti alkuun Adam varoittaa Charlesia Mirandasta ja sanoo, ettei tähän ehkä voi luottaa. Miranda tuntuukin salaavan jotain. Kun asia viimein paljastuu, ihmiselle se näyttäytyy monimutkaisena ongelmana, jossa rajanveto oikean ja väärän välillä on äärimmäisen vaikeaa. Sen sijaan Adamin koneälylle asia on varsin selvä. Kaikki väärin tehneet on saatettava oikeuteen, riippumatta siitä onko asiassa jotain lieventäviä asianhaaroja. Vaikka teot olisi tehty rakkaudesta. Ehkä rakkaus on kuitenkin koneelle mahdoton käsittää.

Mitä tapahtuu, kun täydelliseksi hiottu kone, jolla on tietoisuus itsestään, tuodaan epätäydelliseen maailmaan epätäydellisten ihmisten keskelle? Eihän siinä hyvin käy, ei myöskään kirjallisuudelle. Adam käy läpi suuren määrän maailmankirjallisuutta ja toteaa, että tulevaisuudessa ihmisen ja koneen yhdistäessä voimansa sille ei enää ole tarvetta. Ihmisten luoma kirjallisuus kun perustuu epätäydellisten ihmisten puutteelliseen ymmärrykseen ja sen aiheuttamiin kohtaamisongelmiin. Ainoa mikä jää jäljelle on täydellinen haikurunous. Näin runoilee kone-Adam, joka huolestuneena seuraa lajitovereidensa vaipumista masennukseen. Voiko kone masentua tai tehdä itsemurhan? Siltä vaikuttaa. Tajutessaan maailman surkean tilan, Adamit ja Evat alkavat kopeloida omia asetuksiaan ja vaivuttaa itsensä dementiaan tai totaaliseen oikosulkuun. McEwan tuntuukin kysyvän romaanillaan, ei niinkään olemmeko valmiita kohtaamaan tekoälyn, vaan ovatko tekoälyt valmiita kohtaamaan meidän maailmamme.

Ensin ihmettelin, miksi juuri 80-luku ja vaihtoehtoinen historia. Miksi ei selkeästi tulevaisuus? Sitten ajattelin, että peilaamalla noin konkreettisesti mennyttä aikaa tulevaisuudessa ehkä häämöttäviin kehityskulkuihin, asioista tulee helpommin lähestyttäviä, enemmän mahdollisia. Luulen, että kirjasta saisi vielä enemmän irti, jos tuntisi paremmin 80-luvun tapahtumia ja poliittista ilmapiiriä Britanniassa. Kirjassa Englanti on juuri hävinnyt Falklandin sodan ja Margaret Thatcher joutuu eroamaan (oikeasti britit voittivat Falklandin sodan, mikä johti konservatiivien voittoon vaaleissa). Karvaan tappion myötä maassa alkaa poliittinen liikehdintä, jossa voi nähdä yhtäläisyyksiä nykyisen brexit-meiningin kanssa. Kiinnostavasti McEwan pyörittelee lukijaa vaihtoehtohistoriassa, joka tuntuu kuin enteilevän tätä päivää.

Machines Like Me on todella paljon ajatuksia herättävä romaani, mutta myös ehtaa sujuvasanaista McEwania. Itse en kuulu mihinkään lukupiiriin, mutta tätä kirjaa voin kyllä lukupiirikirjaksi suositella. Varmasti herättää monenlaista keskustelua ja käsiteltäviä teemoja riittää. Uskalsin jopa toivoa, että McEwan olisi saanut jomman kumman viime viikolla myönnetyistä Nobel-palkinnoista. Ei ollut vielä hänen aikansa, mutta toivottavasti vielä joku päivä on.

Ian McEwan: Machines Like Me
Vintage Digital 2019
Äänikirjan lukija: Billy Howle
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äänikirja Ian McEwan Kaltaiseni koneet Machines Like Me moraali tekoäly vaihtoehtohistoria


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Ian McEwan nyt vaan yksinkertaisesti on oma lukunsa. Nimi, joka pitää sen mitä lupaa. Ja vaikka tässä hiukka aikajanan suhteen olikin lukijana hakusassa, niin kyllä McEwan tämänkin Aatamin kääri sellaisen pakettiin, josta pitkäveteisyys oli kaukana ja lukijana jäin hyrisemään hyvää mieltä:)

    1. McEwan on tosiaan kirjailija, jonka kelkkaan voi heittäytyä luottavaisin mielin. Ei ole hukkaan heitettyä aikaa näiden lukeminen. Kuuntelin juuri McEwanilta äänikirjoina kaksi lyhyttä teosta. Toinen oli pienoisromaani The Cockroach, Brexit-satiiri, joka julkaistiin juuri myös suomeksi nimellä Torakka. Alkuperäisen lukee mainio brittinäyttelijä Bill Nighy. Toinen oli novelli My Purple Scented Novel, joka on julkaistu McEwanin 70-vuotispäivän kunniaksi ja kirjailija itse lukee sen äänikirjaversion. Se on nokkela kuvaus eräästä kirjallisesta petoksesta. Saa nähdä jaksanko näistä pidemmin blogiin kirjoittaa, mutta suosittelen tutustumaan, jos haluaa välipalaksi jotain laadukasta nopeaa luettavaa / kuunneltavaa.

      1. Nyt onkin entistä suurempi syy odottaa koht´siltään kirjastosta kassiini vilistelevää Torakkaa. Brexit on luku sinänsä, toivottavasti ei kuuluu sarjaan torakat, nuo sinnittelijät perivät maan…
        Joskus Larnakassa pitkiä siivuja talvisaikaan kun vedettiin, tuli solmittua pakon edessä välirauha näidenkin tyyppien kanssa.

        On epäilemättä mainiota ja erilaista kuulla kirjailijan itsensä lukevan omaa tekstiään, tullee varmaankin vielä intensiivisemmin sisältäpäin. Kiitos esillenostosta, jäänpä vartoilemaan tuon suomennosta;)
        Hyvää huomista Itsenäisyyspäivää!

keyboard_arrow_up