menu Menu
Jesse Ball: The Divers' Game
Ball Jesse, Ecco, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Yhdysvallat 04/08/2020 0 kommenttia
Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat Edellinen Agatha Christie: The Mysterious Affair at Styles | Klassikkohaaste 11 Seuraava

My revulsion at this place of our lives – this society of which we are a part – seems not to immediately admit an obvious truth: the people who are ground to bits by our horrific thoughtlessness, selfishness, greed, though they may not know in each case why it has happened, they do not need to know. These things have happened so often that it becomes clear: a man like this did not die because of what he did but because of what he was. We are the ones who have the privilege of having things happen to us because of what we do. Not everyone is so lucky.

Jesse Ball: The Divers’ Game

Mies toi tämän kirjan joskus tuliaisena työreissulta, veikkaan että sukeltajana valitsi kirjan nimen perusteella. Jesse Ballin The Divers’ Game ei kuitenkaan ole seikkailukertomus sukellusretkestä, vaan jotain aivan muuta. Toki erikoinen kansikuvakin herättää epäilyksiä, ei tuo aivan perussukelluspuvulta vaikuta 😉 Kansikuva ja kirjan nimi viittaavatkin kahteen erilliseen tarinaan, joita kirjassa on yhteensä neljä. Kaikki neljä kertomusta tai näkökulmaa avaavat kurkistusikkunan maailmaan, jota määrittää kaiken läpäisevä väkivalta. The Divers’ Game on kylmäävä dystopia, jonka kerronnassa on hämäävää ilmavuutta ja kauneuttakin.

Kirjan maailmassa maahanmuutto-ongelma on ratkaistu radikaalein tavoin. Maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä on suljettu omille vartioiduille alueilleen (quadrants), jonka mukaan heitä kutsutaan nimellä quads. Tavallisista kansalaisista, joita kutsutaan myös nimityksellä pats, heidät erottaa myös kahdesta fyysisestä merkistä: poskeen poltetusta punaisesta hatun kuvasta ja toisen käden puuttuvasta peukalosta. Patsit opetetaan lapsesta asti ajattelemaan, etteivät quadsit oikeastaan ole ihmisiä ollenkaan ja siksi väkivalta heitä kohtaan ei oikeastaan ole väkivaltaa, vaan jotain tarpeellista ja kaunista. Jokainen pats on velvoitettu kantamaan mukanaan kaasunaamaria sekä valikoimaa erilaisia kaasukanistereita. Quadseilla maskeja ei tietenkään ole. Patsilla on oikeus milloin tahansa asettaa kaasumaski kasvoilleen ja avata kuolettava kanisteri. Syyksi riittää pienikin epäilys quadsin huonoista aikeista.

Kirjan ensimmäisessä osassa seurataan kahta patseihin kuuluvaa teinityttöä. Lethe ja Lois katsovat koulussa historian tunnilla filmipätkää, jossa näytetään miten quadseilta ensimmäisen kerran poistettiin peukalot. Tämä käytäntö tuli voimaan kun joku sai nerokkaan idean tyhjentää maan vankilat quadrantseihin ja tarvittiin vielä joku polttomerkkiä järeämpi merkki erottamaan epäihmiset ihmisistä. Opettaja kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, miten tällainen järjestelmällisyys ja tehokkuus luo turvaa. Tytöt katsovat kammottavaa filmiä kliinisesti, lähes tylsistyneinä. Propagandan avulla viha ja pelko on juurrutettu syvään eikä ystävällisyys tai empatia kuulu heidän maailmaansa. Tytöt saavat mahdollisuuden lähteä retkelle erään opettajansa kanssa. Lois pääsee tutustumaan vanhaan eläintarhaan, jossa on elossa enää yksi eläin. Ikivanha kani on ainoa laatuaan ja sen pian koittavan kuoleman jälkeen eläintarha suljetaan lopullisesti. Ilmastonmuutos on tehnyt tehtävänsä.

Tyttöjen tarinassa ollaan valmistautumassa patsien festivaaliin, Ogian päivään, jota on viimeksi vietetty viisikymmentä vuotta sitten. Ogian päivänä kaikkien patsien velat annetaan anteeksi. Monelle tuntuu olevan epäselvää, koskeeko mitätöinti myös muita sopimuksia, kuten avioliitto- tai työsopimusta. Joka tapauksessa kyse on kuin uudesta alusta, jolla valtio tasapäistää kaikki samalle viivalle. Paitsi quadsit tietenkin. Quadsit viettävät samaan aikaan omaa juhlaansa, Infantan päivää. Toisessa osassa seurataankin quadseihin kuuluvaa pikkutyttöä, joka on valittu Infantaksi, valituksi lapseksi, jolla on oikeus Infantan päivän aikana tuomita quadsien riitoja haluamallaan tavalla. Infantaa kuljetetaan röyhelökauluksineen ympäri aluetta ja valtaistuimeltaan hän määrää rangaistuksia mielivaltaisesti. Valta tietysti nousee päähän ja vihamielisessä ympäristössä eläneenä hänellä ei ole mallia hyväntahtoisiin tekoihin. Festivaalin kulkuun kuuluu, että villiintynyttä kansanjoukkoa hillitään lopuksi heittämällä heille Infantan nukkekopio revittäväksi. Joskus tämäkään ei riitä, vaan riehuvan kansan käsiin päätyy itse Infanta. Kuten muissakin tarinoissa, Ball jättää tässäkin lopputuleman lukijan kuviteltavaksi.

Kirja on saanut nimensä kolmannesta tarinasta. Siinä eräs quadseihin kuuluva poika on kadoksissa ja toista poikaa kuulustellaan katoamiseen liittyen. Käy ilmi, että nuoret ovat viettäneet aikaa suositun peli parissa. Quadsien alueen puistossa on kaksi vierekkäistä lampea, joita yhdistää syvällä kapea luola. Nuoret haastavat toisiaan sukeltamaan luolan läpi lammesta toiseen. Kadonnutta poikaa on kiusattu siitä, ettei tämä uskalla suorittaa testiä, ja kovan painostuksen alla tämä on sukeltanut lampeen nousematta koskaan pintaan. Ei siis riitä, että quadseja vaanii aina uhka kaasutetuksi joutumisesta, myös omien parissa voi tukehtua kuoliaaksi. Ehkä nuoret hakevat vaarallisella peliään tunnetta voittamattomuudesta, ehkä pääseminen lammesta toiseen symboloi heille toivoa paremmasta.

Viimeisessä tarinassa patseihin kuuluva nainen kirjoittaa kirjettä miehelleen. Heti käy ilmi, että kyseessä on itsemurhakirje. Nainen on kävelyllä ollessaan kohdannut miehen, jota on jostain syystä pelästynyt. Hätäpäissään hän on pukenut maskin ja avannut kaasukanisterin, mutta tajunnut heti sen tehtyään, ettei miehessä ollutkaan mitään pelottavaa. Katsottuaan tappamansa miehen tuskallista kuolemaa, hän on tajunnut miten väkivallan syövyttämässä maailmassa hän elää. Hän kirjoittaa miehelleen: We are maintained by a violence so complete, it is like air. And because of that, I would rather die than anything, rather die than be alive. I’m sorry. Kertoo paljon tämän kirjan synkkyydestä, että tällainen itsemurhakirje on ehkä eniten toivoa antava asia koko romaanissa. Että edes joku on tajunnut miten järkyttävälle tolalle ihmiset ovat maailman saattaneet ja päättänyt poistaa itsensä siitä yhtälöstä.

Kaikesta järkyttävyydestään huolimatta The Divers’ Game on kiehtovaa luettavaa. Ball osaa tiivistää synkän sanomansa elegantiksi ja arvoitukselliseksi proosaksi. Isolla rivivälillä on myös oma osansa kerronnassa, se tuo tarvittavaa ilmavuutta myrkkykaasulla kyllästettyyn kerrontaan. Ball osaa myös jättää solmuja auki ja luottaa siihen, että lukijan synkkä mielikuvitus kyllä täydentää tarinat mahdollisimman karmivaan lopputulemaan. Olisin kuitenkin toivonut enemmän ristikkäissidoksia tarinoiden välille. Infantan kulkue kyllä vilahti ohi sukeltajapoikien tarinassa, mutta muuten tarinat ja niiden henkilöt pysyivät erillään toisistaan. The Divers’ Game on Ballin uusin romaani ja ensimmäinen jonka olen häneltä lukenut. Kiinnostus heräsi kyllä lukea lisääkin ja valinnanvaraa löytyy. Vuonna 1978 syntynyt Ball on julkaissut jo 15 kirjaa ja ollut useiden palkintojen ehdokaslistalla. Granta noteerasi hänet myös vuonna 2017 Best Young American Novelists -listallaan.

Jesse Ball:
The Divers’ Game
Ecco 2019
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia ilmastonmuutos Jesse Ball maahanmuutto The Divers Game Yhdysvallat


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up