menu Menu
Kirjaluotsi

Ajatuksia mieltä avartavista kirjoista ja tarinoista.

Tuuli Salminen: Rannalla poika Edellinen Claudie Gallay: Tyrskyt Seuraava

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2018

Kirjabloggaajat äänestävät tänään vuoden 2018 parhaista kirjoista. Blogistanian kirjallisuuspalkinnot valitaan neljässä eri kategoriassa: Blogistanian FinlandiaBlogistanian GlobaliaBlogistanian Kuopus ja Blogistanian Tieto (vastuublogit linkitetty). Osallistun tänä vuonna äänestykseen Finlandian, Globalian ja ensimmäistä kertaa myös Tiedon osalta. Lastenkirjoista en ole viime vuonna blogannut riittävästi, jotta voisin osallistua Kuopus-äänestykseen.

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja ja kukitus. Kilpailun säännöt löytyvät ääntenlaskusta vastuussa olevista blogeista, jotka on linkitetty yllä.

Olen arvioinut blogissa yhteensä 19 vuonna 2018 julkaistua kotimaista kaunokirjallista teosta. Niiden joukosta valikoin nämä kolme:

Heikki Kännö: Sömnö

Heikki Kännö: Sömnö
– 3 pistettä

Mitä mielikuvituksen juhlaa! Heikki Kännön toinen romaani Sömnö on juuri sellaista pään pyörälle pistävää tarinankerrontaa, jota niin rakastan. Älykästä ja viihdyttävää yhtä aikaa. Kunnianhimoinen romaani on kiehtova sukusaaga, joka yhdistää todellisia historian henkilöitä, tapahtumia ja aatesuuntia mitä uskomattomimpiin fiktiivisiin tapahtumakulkuihin ja eksentrisiin henkilöhahmoihin. Romaani saa polttoaineensa taiteesta, tieteestä ja mystiikasta ja kuljettaa lukijan keskelle älyllistä pyörremyrskyä, jossa riittää myös vauhtia ja rutkasti vaarallisia tilanteita.

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Saara Turunen: Sivuhenkilö
– 2 pistettä

Turunen kirjoittaa ytimekkäitä, monin paikoin lakonisia lauseita, tehden tarkkoja havaintoja ympäröivästä todellisuudesta ja kertojan tunteista ja ajatuksista kaiken keskellä. Kerronnassa on rutkasti melankolisuutta, mutta arjen absurdeille sattumuksille saa myös nauraa. Monesti naurun alta kuultaa kuitenkin jotain terävää, piikki osuu johonkin hahmottomaan sisälläni.

Minna Rytisalo: Rouva C.

Minna Rytisalo: Rouva C.
– 1 piste

Kuten Minna Canthille, myös Minna Rytisalolle kieli on rakkauden kohde ja lähde, ja se näkyy ja kuuluu myös tässä kirjassa. Miten taitavaa ja nautittavaa tekstiä! Kirjaa teki mieli sekä ahmia että säästellä.

Globalia-äänestys koskee vuonna 2018 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Tämän kriteerin täyttää 39 blogissani arvioitua kirjaa, joista osan olen lukenut alkuperäiskielellä englanniksi. Vaikean valinnan jälkeen päädyin näihin kolmeen:

Rachel Cusk: Ääriviivat

Rachel Cusk: Ääriviivat
– 3 pistettä

Rachel Cuskin romaania lukiessa tulee erityinen olo, kuin olisi saanut käsiinsä jotain mitä on harvoin tarjolla. Tämä on kirja, jonka haluaisi pitää omana salaisuutenaan ja samaan aikaan kuuluttaa kaikelle kansalle: LUE TÄMÄ!

Michael Chabon: Kuunkajo

Michael Chabon: Kuunkajo
– 2 pistettä

Aluksi Kuunkajo hengästyttää informaatiotulvallaan, alaviitteillään ja epäkronologisuudellaan ja vastustelee yrityksiäni päästä sisälle tarinaan. Ei kuitenkaan kestä kuin hetken, kun huomaan solahtaneeni jostain rakosesta niin sisälle näiden ihmisten maailmaan ja muistoihin, että ulkopuolinen maailma katoaa. 

Kamila Shamsie: Home Fire

Kamila Shamsie: Home Fire
(Joka veljeään vihaa)
– 1 piste

Home Fire kasvattaa vähitellen intensiteettiään ja imee vastustamattomasti mukaan kohtalokkaaseen tapahtumaketjuun. Isman osuus on vielä takkatulen kotoista rätinää, Eamonn saa aikaan intohimon kipinöintiä, Aneekan epätoivo saa sen roihahtamaan, Parvaiz palaa helvetin lieskoissa ja lopulta kaikki räjähtää Karamatin käsiin. Kirjan loppu on yksi dramaattisimpia, joita olen aikoihin lukenut. Kylmät väreet kulkevat vieläkin sitä ajatellessa. Jotain viilentävää tarvitaankin, että pääsee irti tämän upean kirjan poltteesta.

Blogistanian Tieto -äänestys koskee kotimaisia vuonna 2018 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2018 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Olen lukenut ja arvioinut blogissa kuusi viime vuonna Suomessa julkaistua tietokirjaa, joten valikoima ei ole kovin laaja. Niistä oli kuitenkin helppo valita omat ehdokkaani. Näitä kolmea teosta yhdistää moni asia, mutta myös se, että olen kuunnellut ne kaikki äänikirjana.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
– 3 pistettä

Itsensä vahvasti peliin laittaen Kankimäki esittelee joukon ällistyttäviä naisia: Afrikkaan kahvifarmariksi ja lopulta kirjailijaksi päätyneen tanskalaisen Karen Blixenin, joukon hullunrohkeita 1800-luvun tutkimusmatkailijanaisia, harvinaislaatuisia renesanssiajan italialaisia naistaitelijoita ja oman aikamme avantgardetaiteilijan Yayoi Kusaman. Löytöretki näiden erikoislaatuisten naisten maailmaan on jatkuvaa ihmetystä ja hengen haukkomista. Historiatieto, omakohtainen tutkimusmatka ja kaunokirjallinen kerronta sulautuvat vastustamattomaksi kokonaisuudeksi.

Michelle Obama: Becoming

Michelle Obama: Becoming (Minun tarinani)
– 2 pistettä

Becoming on monella tapaa ajatuksia herättävä ja positiivinen lukuelämys. Michellen tarina ja ennen kaikkea hänen ajatuksistaan huokuva lämpö ja viisaus saavat kaipaamaan tämän karismaattisen presidenttiparin aikaa valkoisessa talossa. 

Tara Westover: Educated

Tara Westover: Educated (Opintiellä)
– 1 pistettä

Itsenäisen ajattelun ja historiallisen ymmärryksen ohella medialukutaito on yksi tärkeimpiä taitoja, joihin nykyajan kouluissa tulisi panostaa. Kun kaikenlaista tietoa – faktista ja vääristeltyä – on paljon saatavilla, itsenäinen ajattelu ja päättelykyky korostuu. Ehkä siksi olen niin hämmentynyt, että Westoverin elämäntarinaa käsitellään fiktiona. Jos olisin Westover, loukkaantuisin. Silti en voi olla vielä lisäämättä: oli Educated sitten faktaa tai fiktiota, hemmetin hyvä kirja se ainakin on!


Äänestystulokset julkaistaan ääntenlaskijablogeissa maanantaina 25.2. klo 10 ja samalla tiedotetaan voittajien palkitsemistilaisuudesta.

#blogistania blogistanian finlandia blogistanian globalia blogistanian tieto


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Muutama osuma listoillamme on. Sömnö odottaa hyllynkulmalla lukijaansa, joten sen suhteen myöhästyin.

    1. Näyttää tosiaan kolme osumaa löytyvän. Minä jahkasin Taivaanpallon kanssa pitkään, mutta jäi nyt ulkopuolelle. Onhan se valtakunnallisen huomion jo ansaitusti saanutkin. Sömnö oli minulle vuoden yllättäjä. Olen vähän kade, että se lukuhurmio on sinulla vielä edessä 🙂

keyboard_arrow_up