menu Menu
Kate Atkinson: Liian kirkas taivas
Atkinson Kate, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus, Schildts & Söderströms 31/12/2019 3 kommenttia
Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Kuiskaajien kilta Edellinen Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa Seuraava

”Tuntuu kuin elämä olisi minua vastaan”, Vince sanoi. ”Ihan kuin olisin kirottu.”
”Joskus ihminen on tuulilasi”, Jackson sanoi, ”joskus hyönteinen.” Niin Mary Chapin Carpenter ainakin lauloi Dire Straitsin sanoin.
”Niin kai”, Vince myönsi, nyökytteli hitaasti ja pureskeli viimeistä paahtoleivän palaa. Hyvä merkki Jacksonin mielestä. Jos ihminen syö, hän ei yleensä suunnittele henkensä riistämistä.
”Eikä ole mitään järkeä takertua sellaiseen, mikä on mennyttä”, Jackson jatkoi. (Julia oli oikeassa, kenties terapointi ei kuulunut hänen vahvuuksiinsa.) ”Niin kuin sanotaan” (tai niin kuin Kenny Rogers sanoi) ”pitää tietää, milloin ottaa ja milloin jättää.” Nyt alkoi jo sujua, hän ajatteli, oli vain otettava käyttöön countrylaulujen sanoitukset, niissä oli parempia neuvoja kuin hän olisi ikinä keksinyt itse. Hank Williamsia tosin oli syytä välttää – Yksinäisyys itkettää. En selviä maailmasta hengissä. Mitä siitä, vaikka huominen ei koita. Poloinen Hank, kaikkea muuta kuin sopivaa hengenravintoa miehelle, joka on juuri yrittänyt hypätä kalliolta alas.

Kate Atkinson: Liian kirkas taivas

Aloitin tämän postauksen ensin näin: Kate Atkinson on yksi lempikirjailijoitani. Rakastan hänen historiallisia romaanejaan Elämä elämältä ja Hävityksen jumala, mutta pidän myös hänen kirjallisesti kunnianhimoisista dekkareistaan. Sitten luin juttuni Atkinsonin uusimmasta romaanista Transcription ja huomasin, että olin aloittanut sen lähes täsmälleen samoilla sanoilla. Ei siitä pääse mihinkään, Atkinson vaan on niin hyvä (ja minä toistan itseäni). Atkinsonin Jackson Brodie -dekkareita on julkaistu jo viisi, vaikka kirjailija ei kuulemma aikonut kirjoittaa dekkarisarjaa. Sekin on ymmärrettävää, sillä Jackson Brodie -dekkareita lukee mielellään myös tällainen dekkarigenreä useimmiten karttava lukija.

Edellisten Brodie-kirjojen lukemisesta on jo aikaa, joten huomasin ikäviä aukkoja muistissani. Se ei kuitenkaan haitannut. Liian kirkas taivas on itsenäinen romaani, jossa kyllä viittaillaan edellisten romaanien henkilöihin ja tapahtumiin, mutta ei liikaa. Ja viittaukset tietysti virkistivät muistiakin. Jackson Brodie on tässä romaanissa vetäytynyt syrjäiseen merenrantakaupunkiin Yorkshiren rannikolle, jossa hän elättää itsensä yksityisetsivänä lähinnä uskottomuudesta epäiltyjä seuraillen. Hän on eronnut kolmannesta vaimostaan Juliasta, jonka kesä menee tiiviisti poliisisarjan kuvauksissa. Niinpä Jackson saa huolehtia tavallista useammin teini-ikäisestä pojastaan Nathanista ja labradorinnoutaja Didosta. Juliakin vaikuttaa edelleen taustalla, sillä Jacksonin ex-vaimo tuntuu vallanneen Jacksonin sisäisen äänen ja kommentoi tämän tekemisiä sarkastisella tavallaan.

Kuten yksi kirjan henkilöistä toteaa, Jackson Brodien ympärillä tuppaa tapahtumaan. Ja niin käy nytkin. Ensin Jackson huomaa liftaavan pikkutytön nousevan auton kyytiin ja tyttö yksisarvisreppuineen jää vaivaamaan mieltä. Sitten hän saa toimeksiannon varakkaalta kotirouvalta, joka väittää jonkun seuraavan häntä. Luppoaikanaan Jackson onnistuu pelastamaan niin hukkuvia kuin itsemurhan partaalla olevia, joiden piristämiseen hän soveltaa countrylaulujen sanoituksia. Sitten Brodien vanha tuttu Reggie Chase työpareineen ilmestyy seudulle tutkimaan vanhaa tapausta, johon liittyy nuoria tyttöjä ja vaikutusvaltaisia miehiä. Uudet ja vanhat rikokset limittyvät ja vyyhti on valmis ratkottavaksi.

Dekkarin aihe on tietysti mitä hirvittävin: lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja nuorten tyttöjen ihmiskauppa. Cecilia Samartin kuvaa samaa teemaa ravisuttavasti romaanissaan Kirottu kauneus, mutta nyt ei olla Las Vegasissa kuten siinä, vaan uinuvassa pikkukaupungissa Englannin maaseudulla. Tosin pahaenteisyyttä ei paikasta puutu, sillä tuo valitsemassani kuvituskuvassa oleva Whitbyn luostarin raunio on toiminut Bram Stokerin Draculan inspiraationa. Stoker sai idean kirjaansa lomallaan Whitbyssa ja sijoitti vampyyritarinansa tapahtumat kaupungin goottilaisiin maisemiin. Atkinson kuvaakin kirjassa tuon verisen perinnön hyödyntämistä seudulla. Yksi henkilöistä on esimerkiksi töissä turisteille suunnatussa Transilvania-teemapuistossa. Kirjan edetessä käy selväksi, että seudun valtaapitäviä viihdytetään paljon vertahyytävämmillä tavoilla.

Rankasta aiheestaan huolimatta Liian kirkas taivas ei ole liian raskasta luettavaa. Atkinsonilla on taito punoa monitasoista juonta, mutta myös taito luoda vivahteikkaita henkilöhahmoja, joihin tutustuminen on osa kirjan viehätystä. Jackson Brodien ohella erityisen kiinnostava tässä kirjassa on herkkä lukutoukka Harry, joka on aivan erilainen teini kuin Jacksonin poika Nathan. Myös Harryn äitipuoli Crystal kätkettyine menneisyyksineen kiehtoo monikerroksisuudellaan. Pahiksistakin löytyy sopivasti kuorittavia kerroksia ja yllätyksellisyyttä. On kivenkovia pahiksia ja pari rajatapausta, jotka häilyvät lopullisen moraalikadon ja katumuspilkahdusten rajamaastossa. Tulee tunne, että pahuuteen pystyy kuka vaan, mutta hyvyyteen tarvitaan erityisen lujaa luonnetta.

Liian kirkas taivas on laatudekkari, josta saa kiittää niin Atkinsonia kuin häntä suomentavaa Kaisa Kattelusta. Kirjassa on hienovaraista yhteiskuntakritiikkiä (brexit saa myös osansa) ja huumoria, jota on vaikea saada kääntymään kielestä ja kulttuurista toiseen. En voi kuin taas ihailla suomentajan taitavuutta. Eräs yksityiskohta piti oikein tarkistaa alkuperäisestä. Kirjassa mainitaan usein erään talon nimi, johon liittyvä sanaleikki on oleellinen tarinan kannalta. Suomeksi se on Villa Hyvänäin ja jäin miettimään mikä mahtoi olla alkuperäinen nimi. Sehän oli Thisldo. Sanoisin, että tämä käännös oli oikein kelpo, hyvä näin 😉

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24 – Sokkona hyllystä valittu kirja. Koska vuosi läheni uhkaavasti loppuaan, päädyin valitsemaan sokkona omasta lukupinostani.

Kate Atkinson:
Liian kirkas taivas
Big Sky (2019),
suom. Kaisa Kattelus
S & S 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

dekkari helmethaaste Jackson Brodie Kate Atkinson Liian kirkas taivas S&S


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Samoin lukutunnelmin ja samoin juttualoitusideoin! Atkinson on huonoimmillaankin (jokunen Brodie-dekkari) hyvä, ja parhaimmillaan parasta proosaa (kuten Elämä elämältä). Vaikka tässä kirjassa sai lukea melkein puoliväliin kunnon dekkarikäännettä, se ei haittaa lainkaan.

    1. Atkinsonin huomaan on tosiaan helppo heittäytyä. Kyllä sitä dekkarikäännettäkin sitten riitti kun vauhtiin päästiin. Alun verkkaisuus ei minuakaan yhtään haitannut. Toivottavasti saadaan pian lisää Atkinsonia nautittavaksi, minä jo malttamattomana luin Transcriptionin enkuksi vaikka näistä Kaisan suomennoksista kovasti pidänkin.

keyboard_arrow_up