menu Menu
Georges Perec: Häviäminen
Käännöskirjallisuus, Perec Georges, Ranska, Teos 09/07/2023 5 kommenttia
Elizabeth Jenkins: The Tortoise and the Hare Edellinen Akseli Koskela: El Balcón que habla - Parvekekeskustelut Seuraava

Ken olisi uskonut, että yksi hävinnyt, yksi hengestään päässyt Otto Vokl, ehkä itse päivänsä päättänyt, kenties pois lähtenyt, olisi voinut käynnistää näin jättimäisen härdellin? Sittenkin tiedämme eittämättä sisimmässämme, että meidän jok’ikinen tekomme, puheemme on velvoitettu, ettei ole mitään ei-mietittyä, sillä millä hyvänsä on välittömästi oikeutus, merkitys, kuin eläisimme fiktion keskellä, jonkun Potockin, Poen, Christien (mieleen nousee nyt tietenkin Hercule Poirot, kenties Goriot jollei sitten Pons, mikseipä myös Lupin) kynäilemän stoorin sisällä, mikä on syntynyt kun jonkun on pitänyt henkensä pitimiksi sepittää päivittäin, sivu sivun perään, loputtomiin virkkeitään, käsittämättömiä töherryksiään pitkittäen, töherrellä pidäkkeettömästi villinä hypähtelevän mielikuvituksen synnyttämiä kertomussäikeitä, joiden juonikuvio tuntuu kehräytyvän ihmeellisiä päähänpinttymiä väsäävän lempeäluontoisen pölvästin läpeensä pehmenneestä päästä, jolloin tämän tästä ilmestyneet höyrähtäneet virkkeet näyttäisivät perustuneen ties mistä kyseisen henkilön mieleen pälkähtäneeseen mietteeseen, hetkelliseen siinä missä oikulliseenkin, yhä tyhjänpäiväiseen kuin järjestäytymättömäänkin!

Yhdyn tuohon yhdeksänkymmentäyhdeksänplusyksiprosenttisesti, Elliott Wilburg Stockton myönsi, eräät käyttäisivät siitä myös määritelmää ”epäkoherentti”, minulle se kuitenkin näyttäytyy niin pitävänä, että voin vieläpä nähdä siinä nykyfiktioteoksen kirjoituksen perussäännön: päästäkseen lähemmin miettimään pidäkkeetöntä, äärettömyyksiin yltävää sepitettä niin että se ruokkii itse itseään, kehittyy liki hillitsemättömästi kummuten ennennäkemättömiin mittoihin, on vähintäänkin järjestettävä niin, ettei siinä ole yhtään miettimättömiä merkkiyhdistelmiä, joiden läsnäolo johtuisi umpimähkäisyydestä, rutiiniin jämähtämisestä, epä-älyllisyydestä, höpöttelystä, ei sinne päinkään: on pyrittävä siihen että jok’ikinen termi on suitsittu tiukkojen määräysten edellyttämillä säännöillä, ehdottomien kieltojen sekä limittien järjestelmään perustuen.

Georges Perec: Häviäminen

Georges Pere­cin v. 1969 ilmestynyt teos Häviäminen on merkillinen kokeilu: siitä puuttuu sen sepittäjän äidinkielen yleisin äänne e. Nyt tuo kulttiteos on ilmestynyt suomeksi Ville Keynäksen kääntämänä. Suomennoksen juju on se, että siitä puuttuu suomen kielen yleisin äänne eli … Georges Perec (1936-1982) kuului OuLiPo-nimiseen kokeelliseen ryhmään. Sen jäsenet keskittyvät kirjoitussääntöjen tutkimiseen sekä pyrkivät miettimään niitä uusiksi. OuLiPon nykyinen puhemies Hervé Le Tellier vie eteenpäin ryhmän kokeellisen kirjoituksen perinteitä. Suosittelen, että tutustut myös häneltä hetki sitten suomennettuun teokseen Poikkeus [SIC].

Häviäminen ei ole pelkästään kielellinen kokeilu. Juonellisesti se on erikoinen verikoston ympärillä pyörivä sukumysteeri, täynnä jännitystä, hämäräperäisyyttä että monisyisiä ​​ihmissuhdesähellyksiä. Koko touhu käynnistyy, kun Otto Vokl -niminen henkilö uupuu, ryhtyy pitämään päivyriä kunnes sitten häviää. Hänen ystävänsä ryhtyvät setvimään Voklin häviämistä tämän jättämiä vihjeitä jäljittäen. Kun he pääsevät lähemmäksi mysteeriä, se vetäisee heistä jok’ikisen tyhjyyteen. Perec kietoo lukuintoisen sisään Otto Voklin erikoiseen stooriin pitäen mielenkiinnon yllä opuksen loppumetreille. Erään äänteen puuttumisen voi ehkä välillä jättää mielestäkin, kun uppoutuu sekä juoneen että sen erikoisiin henkilöihin. Silti on hyvin outo miete, ettei eräs kriitikko ollut teoksen ilmestyttyä nähnyt e:n häviämistä sitten vähääkään. Oli pelkästään ihmetellyt, mikä järki tässä hämyssä höpinässä oli. Herää epäilys, oliko kyseinen kriitikko edes lukenut koko tekelettä, niin ilmeistä tärkeän elementin puuttuminen on.

Lukukokemus on sekä sietämätön että ihmeen viihdyttävä. Siitä tulee lähes säppeen suljettu olo, kun yhden pienen piirteen puuttuminen tuntuu vievän tekstiltä hengityksen tunteen. Yhtäläisesti se tekee tekstistä väkisinkin mehevää ynnä elävää, kun tekijän/kääntäjän on ollut väistämätöntä etsiä kiertoteitä tutuille uomille. Perec luopuu tietoisesti yhdestä kielen perustekijästä, mikä tekee sen, että tekstiä lukee erityisen keskittyen. Etenkin ensin lukemisen tempo hiljenee, kun syynäilee, missä kohdin hävitetty äänne olisi yleensä läsnä. Perecin päämääränä on ollut pyrkiä juuri e:tä kohti, viestiä siitä monin eri keinoin käyttämättä sitä silti yhtään. Välillä teksti kulkee soljuen, kunnes jokin sivupolku heittää ryöpytyksen hölynpölyä ties mistä myskihäristä, numerotieteestä, kulttuuriknoppiviitteistä. Piilomerkityksiä on niin messevästi, ettei niistä yhytä erkkikään selvää – ehkä ei itse Georges-setäkään.

Perec näyttää, että kieli on venyvä työväline, että sen ääriä voi levittää, kun visionääri esittää itselleen tehtävän. Ehkä vielä erityisempi koetinkivi se on teoksen kääntäjälle. Lukutuokion edetessä monesti ikävöin ensitekstiä viereen – mielenkiinto kun heräsi. Mietin esimerkiksi nimipäätöksiä. Teos vyöryttää lukuisten tunnettujen henkilöiden rivistön, joiden nimissä on e. Suomennoksen sisällä ne on tietysti voitu präntätä silleen (esimerkiksi Hitler), mut miten on Perecin itsensä tekstissä, missä e-äänne puuttuu? Jos Perec on väkisin ympännyt teokseen yltympäriinsä e:tä sisältäviä tyyppejä, konsepti vähän tärvääntyy, kun ne suomeksi jätetään entiselleen. Toki pointti ilmenee muiden nimien yhteydestä. Esimerkiksi fiktiivisten henkilöiden nimet sisältävät pereciläisittäin pelkästään sitä äännettä, mikä suomennoksen sisältä uupuu. Kääntäjä-Keynäs pohtii jälkimietteissään, että Perecin teos on täynnä mysteerejä, eikä koko joukko ole vielä selvitetty loppuun. Tämän opuksen kääntäminen onkin eittämättä ollut melkoinen tutkimusreissu, edellyttänyt ennennäkemätöntä kielellistä vetreyttä. Vilpitön päähineennosto siis kääntäjä Ville Keynäkselle! Häviäminen on viihdyttävää, älynystyröitä hivelevää lukusytykettä sekä kesähelteisiin että vetisempiin päiviin.

Georges Perec:
Häviäminen
La Disparition (1969),
suom. Ville Keynäs
Teos 2023

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Levoton lukija

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Georges Perec Häviäminen kääntäminen kieli kokeellinen kerronta lipogrammi OuLiPo


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Hienosti kerrot Häviämisestä käyttämättä sitä kiellettyä äännettä. Onnittelut!

    1. Tarkistin juuri saman asian, kielellisesti oikein taitavaa a:n välttelyä. Mainiota!

  2. Liekö miten paksu teos? Jos on ohut niin voisin kokeilla, mutta tiiliskivi tällaista kieltä täynnä saa nostamaan kädet pystyyn. 😀

keyboard_arrow_up