menu Menu
Deborah Levy: Elämisen hinta
Etelä-Afrikka, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus, Kustantamo S&S, Levy Deborah, Yleinen 24/09/2021 2 kommenttia
Michelle Gable: The Bookseller’s Secret Edellinen Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto Seuraava

Äiti opetti minut soutamaan venettä ja uimaan. Hän syntyi Etelä-Afrikassa, kasvoi Port Elizabethin ”tuulisessa kaupungissa” ja kaipasi päivittäin merta niinä neljänä vuosikymmenenä, joina hän asui Pohjois-Lontoossa. Äiti tapasi sanoa, että Doris Lessingin toinen romaani Parempien ihmisten lapsi kuvasi rikostutkimuksen tarkkuudella hänen omia kasvuvuosiaan Etelä-Afrikan valkoisen, kolonialistisen kulttuurin steriilissä ja tietämättömässä ilmapiirissä. Vanhemmalla iällä äiti oli kehitellyt uintitekniikan, jossa ”antaudutaan täysin vedelle”. Se tarkoitti selällään kellumista, ”ajatusten tyhjentämistä” ja ”virran varaan asettumista”. Hän näytti minulle temppunsa Hampstead Heathin sameissa uintilammissa, kellui kuin Ofelia ankkojen ja ruohojen ja lehtien seassa.

Kokeilen hänen temppuaan yhä, mutta kykenen kellumaan vain kymmenen sekuntia ennen kuin alan vajota. Myös kun suuntaan ajatukseni äidin kuolemaan, voin tehdä niin vain kymmenen sekunnin ajan ennen kuin alan vajota.

Deborah Levy: Elämisen hinta

Kesällä luin Deborah Levyn muistelmatrilogian ensimmäisen osan Mitä en halua tietää, jossa tutustuttiin Levyn turbulenttiin lapsuuteen Etelä-Afrikassa ja ulkopuolisuuden tunteisiin perheen muutettua Englantiin. Trilogian toisessa osassa Elämisen hinta Levy kuvaa toisenlaista murrosvaihetta myöhemmin elämässään. Pitkän avioliiton päättyminen, lasten muutto omilleen ja äidin kuolema saavat pohtimaan irti päästämisen teemoja, naiseutta ja vapauden olemusta. Tarinoita yhdistää narratiivi niistä sosiaalisista paineista ja odotuksista, joita naisiin ja naiseuteen kohdistetaan.

Viisikymppinen kirjailija eroaa ja joutuu muuttamaan tyttäriensä kanssa ahtaaseen asuntoon, jossa lämmitys reistailee ja vesi on jatkuvasti poikki. Hän joutuu ottamaan vastaan tylsiä kirjoitustöitä elättääkseen itsensä ja tyttärensä ja samalla hoitamaan kaikenlaisia vaivalloisia asioita. Eikä asunnossa ole edes tilaa kirjoille tai työtilalle. Kirjoitussoppi löytyy ystävän pihavajasta, jossa pakastin hurisee. Sosiaalisten normien ulkopuolella elämisellä on hintansa, mutta vähitellen löytyy myös vapauden riemut. Kylpyhuoneeseen syntyy kaktuspuutarha, ystävän pihavajasta muodostuu kirjoittamiskeidas, sähköpyörän satulassa saa tunteen vapaudesta ja sähköinen ruuvimeisseli käsilaukussa tuo turvaa. Arkisten sattumusten ja tarinoiden takaa löytyy isompia merkityksiä.

Levyn kerronta sykähdyttää. Vaikka kyseessä on muistelmateos, Levy kertoo enemmän satunnaisista kohtaamisista muiden ihmisten kanssa kuin varsinaisesti itsestään. Silti juuri näiden kohtaamisten kautta peilautuu kuva hänestä itsestään ja hänelle tärkeistä teemoista. Levy on monella tapaa sukulaissielu Rachel Cuskin kanssa. Samaan tapaan kuin Cusk, Levy kertoo miehistä, joiden seurassa saa taistella saadakseen omaa tilaa ja naisista, jotka ylläpitävät ahdasta naiskuvaa arvostelemalla arkisia valintoja. Kun Levy purkaa ruokaostoksia sähköpyöränsä selästä, naapurin nainen valittaa oven edessä olevasta pyörästä ja ihmettelee kireästi hymyillen: ”Kun sinulla on kerran kiire kiire kiire, oletko ajatellut, että voisit tilata ostokset supermarketista kotiin?” Kiire ei kuulu naisellisuuteen, naisen kuuluu olla seesteinen ja kestää ja kärsiä hyväntuulisesti. Levy pohtii onko vanhanaikaisella naisellisuuden kulttuurisella hahmolla hänelle enää mitään annettavaa.

Vuosi siitä, kun Levy oli muuttanut pieneen asuntoonsa, hänen äitinsä sairastui nopeasti etenevään syöpään. Äidin viimeisten viikkojen aikana Levy meni aina samaan turkkilaisten veljesten pitämään kauppaan ostamaan äidille mehujäätä. Äiti ei pystynyt juomaan tai syömään, mutta tuota tietynmerkkistä mehujäätä hän pystyi nuolemaan. Surun ja huolten painamana Levy räyhäsi kauppiaille, kun äidin lempimakua ei ollutkaan saatavilla. Hautajaisten jälkeen hän päätti käydä selittämässä käytöstään ja veljekset suhtautuivat häneen empaattisesti. Yksi veljeksistä lahjoitti hänelle turkkilaisen kahvikupin osanottona. Tuosta kupista tuli Levylle symboli äidin poismenosta ja tärkeä osa kirjoitusrituaalia. Tällaisia elämänmakuisia ja pakahduttavia tarinoita kirja on pullollaan. Rakastin erityisesti tuota yllä olevan lainauksen kohtaa, jossa Levy kertoo äitinsä kelluntataidoista ja yrityksestä siirtää taitoa eteenpäin. Deborah ei kellumista oppinut, minä sen sijaan perin äidiltäni tuon taidon sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Siinähän on kyse luottamuksesta, siitä että luottaa täysin siihen, että vesi – ja elämä – kannattelee. Minulle kirjallisuus on aina ollut yksi tärkeä apu tuossa kannattelussa. Kun eläminen käy raskaaksi ja uhkaa vetää pään pinnan alle, hyvä kirja nostaa taas valoon. Varsinkin Levyn kaltaisten kirjoittajien sanojen tahtiin on hyvä hengittää ja antautua elämälle.

Deborah Levy:
Elämisen hinta
The Cost of Living (2018),
suom. Pauliina Vanhatalo
S&S 2021
Arvostelukappale

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

avioero Deborah Levy Elämisen hinta kirjoittaminen kuolema muistelmat naisen asema yksinäisyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Levyyn en vielä ole tutustunut mutta aikeissa on. Jotenkin vaikuttaa sellaiselta kirjailijalta, jonka teoksista pitäisin.

    1. Hyvät aikeet 😊 Näiden muistelmateosten lisäksi olen lukenut romaanit Uiden kotiin ja Hot Milk. Pidin kovasti molemmista.

keyboard_arrow_up