[…]

Nuoruuden aura kuin
uusi kampaus – julkea,
raaka, musertava. Hiuspanta
pitää ruskean tukan poissa kasvoilta,
huulet ovat vähän raollaan.
Voi miten hän tahtoo. Miten läpitunkeva
katse, silmät syvällä
kulmien alla niin kuin äidillä,
niin kuin heidän isällään: tummat,
kuuliaiset, ahmivat.

Kasvotusten hänen kasvojensa kanssa
ajatukset jähmettyneinä yhteen
aallonharjalla
joka viilenee kylmänvalkeaksi, kiertyy
ja vajoaa takaisin kuohuvaan vihreään.
Kun aloin katsella Janea hän oli
paljon vanhempi kuin minä.
Kasvot näyttävät vierailta
rakeiselle näytölle suurennettuna nyt,
kun hän on ikuisesti
vasta kaksikymmentäkolme.

Maggie Nelson: Jane – eräs murha, ote runosta Ensimmäiset valokuvat

Maggie Nelson nousi viime vuonna omalle kirjalliselle tähtikartalleni. Luin häneltä vuoden aikana kolme kirjaa. Ensikosketukseni Nelsoniin oli The Red Parts, jonka kuuntelin äänikirjana. Se on edelleen, Argonauttien ja Sinelmien lukemisen jälkeen, lempiteokseni Nelsonilta. Nelsonin tädin murhatutkinnan ympärille kietoutuvassa muistelmateoksessa viitattiin myös Nelsonin aiempaan runoteokseen Jane: A Murder ja ajattelin silloin, että siihenkin olisi kiinnostava tutustua. Nyt Jane – eräs murha ja Punaiset osat on julkaistu suomeksi upeana yhteisniteenä. Tarkoitukseni oli lukea pelkästään Jane, mutta tempauduin niin Nelsonin vietäväksi, että hotkaisin samalla Punaiset osat uudelleen. Oli itse asiassa kiinnostavaa lukea suomeksi teos, jonka olin vasta puolitoista vuotta sitten kuunnellut englanniksi. Tuli punnittua fiiliksiä käännöksen ja alkuperäistekstin välillä, pohdittua ääni- ja paperikirjan eroja ja hämmästeltyä muistin petollisuutta.

Vuonna 1969 23-vuotias opiskelija Jane Mixer lähti käymään vanhempiensa luona kertoakseen heille kihlauksestaan. Hän ei koskaan saapunut perille ja hänen ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna aseteltuna vanhalle haudalle. Samalla seudulla oli murhattu kuusi muuta nuorta naista ja Janen murha yhdistettiin pitkään tämän sarjamurhaajan tekosiksi. Janen tapauksessa oli kuitenkin eroja verrattuna muihin Michiganin murhiin eikä yhteyttä saatu todistettua. Janen murha jäi vuosikymmeniksi mysteeriksi. Maggie Nelson syntyi muutama vuosi Janen kuoleman jälkeen eikä näin ollen koskaan tavannut äitinsä siskoa. Janen tragedia oli kuitenkin vahvasti läsnä hänen elämässään ja hän halusi lähestyä tätiään runoteoksen avulla. Runoteoksen valmistumisen aikoihin kävi ilmi, että poliisi oli kaikessa hiljaisuudessa jatkanut tutkimuksiaan ja uusi epäilty oli löytynyt DNA-jäljen ansiosta. Tapaus avattiin uudelleen 36 vuotta Janen kuoleman jälkeen ja Maggien ja hänen sukunsa haavat revittiin uudelleen auki. Siitä syntyi teos Punaiset osat.

Jane – eräs murha on kiehtova runoteos, joka yhdistelee Janen autenttisia päiväkirjamerkintöjä ja erilaisia dokumentaarisia lähteitä Nelsonin omiin runollisiin reflektioihin tapahtuneesta ja tädin traagisen kuoleman vaikutuksista Nelsonin omaan elämään. Ilmaisutyyli vaihtelee arkisen raportoivasta herkän runolliseen. Välillä runoista on vaikea löytää muuta runollista kuin tekstin asettelu, osa runoista taas on hyvin assosiatiivisia ja unenomaisia. Kokonaisuutta voisi sanoa sekavaksi, mutta mielestäni repaleisuus sopii hyvin kuvaamaan niitä kompleksisia tunteita, joita tällainen selvittämätön tragedia voi aiheuttaa. Otteet Janen päiväkirjasta ovat jo itsessään kiinnostavia, niistä huomaa mistä Nelson on perinyt kirjoittamisen lahjansa. Koska olin lukenut Punaiset osat jo aiemmin, tuntui hurjalta lukea kohtia, joissa Nelson ruotii Michiganin sarjamurhaajana tuomitun John Collinsin persoonaa ja pohtii onko hän murhannut Janen. Punaisissa osissa hän joutuu käymään läpi vastaavan luonneanalyysin uuden epäillyn suhteen. Nelsonin isoisällä on molempien epäiltyjen kohdalla sama vahva tunne, että tässä on tyttären murhaaja. Niin vahva on tarve saada päätös synkälle tarinalle. Jonkinlainen päätös lopulta saadaankin, mutta ikuisiksi ajoiksi ilmaan jää kysymys: miksi? miksi Jane?

Sinänsä Punaiset osat uudelleen luettuna ei tuonut mitään uutta, allekirjoitan edelleen sen mitä kirjoitin kirjasta ensimmäisellä kerralla. Muistini teki kyllä kepposia ja välillä yllätyin siitä, missä järjestyksessä asiat tulivat vastaan tai kuinka pitkästi tai lyhyesti jotain asiaa käsiteltiin. Äänikirja toki tuntuu aina pidemmältä verrattuna omaan nopeaan lukutahtiini, mutta silti hämmästyin siitä miten joku kirjassa kuin ohimennen mainittu asia oli jäänyt äänikirjan perusteella muistiini paljon laajempana ja merkittävämpänä kokonaisuutena. Esimerkiksi Maggien siskon edesottamuksia olin mielestäni kuunnellut äänikirjasta paljon pidempään kuin muutaman sivun verran.

True crime on nykyään kovin suosittua ja tämänkin teosparin voisi kai sen otsikon alle sovittaa, jos tuntee siihen tarvetta. Jane ja Punaiset osat kurottelevat kuitenkin aivan toisiin ulottuvuuksiin enkä usko, että kirjailija itse toivoisi näkevänsä niitä true crime -genren edustajina. Itse asiassa teokset myös kritisoivat tapaa, jolla nuoriin naisiin kohdistuvasta väkivallasta on tehty massaviihdettä erilaisten rikosdokumenttien muodossa. Nelson pohtii paljon myös omaa oikeuttaan ja motiivejaan kirjoittaa tätinsä tapauksesta. Vastaavaa pohdintaa ja true crimea tyylillä hipaisevaa kerrontaa löytyy Tom Malmquistin uudesta kirjasta Ilma joka meitä ympäröi, jonka on niin ikään julkaissut suomeksi kustantamo S&S.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27 – Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.

Maggie Nelson:
Jane – eräs murha / Punaiset osat
Jane: A Murder (2005)
The Red Parts (2007)
suom. Kaijamari Sivill
S&S 2020
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Lumiomena
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi

Maggie Nelson: Sinelmiä

Maggie Nelson: Argonautit

Maggie Nelson: The Red Parts

Seuraa Kirjaluotsia

helmethaaste Jane / Punaiset osat Maggie Nelson muistelmat S&S The Red Parts