It occurred to me that what I had transmitted to her, across four countries, was pain. We were all striding out into the world once again to infect and be infected by each other. If she was my double and I was hers, was it true that she was knowing, I was unknowing, she was sane, I was crazy, she was wise, I was foolish? The air was electric between us, the way we transmitted our feelings to each other as they flowed through our arms, which were touching. We agreed that whatever happened next in the world, we would still rub conditioner into our hair after we washed it and comb it through to the ends, we would soften our lips with rose-, strawberry-and cherryscented balm, and though we would be interested to see a wolf perched in a lonely mountain, we liked our household animals to betray their savage nature and live with us in our reality, which was not theirs. They would lie in our laps and let us stroke them through waves of virus, wars, drought and floods and we would try not to transmit our fear to them.

Deborah Levy: August Blue

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Joskus käy niin, että peräkkäin luetut kirjat aivan odottamatta asettuvat selvään jatkumoon ja suorastaan peilaavat toisiaan. Näin kävi tällä kertaa Linn Ullmannin ja Deborah Levyn uusien romaanien kanssa. Olin juuri lukenut Linn Ullmannin järisyttävän hienon Tyttö, 1983, jossa kertoja korona-arkensa ja ahdistuksensa keskellä palaa yhä uudelleen kipeisiin nuoruusmuistoihin, erityisesti tiettyihin päiviin Pariisissa, jolloin hänellä oli suhde huomattavasti vanhempaan mieheen. Noihin muistoihin hänet pakottaa hänen “kaksoisolentonsa”, jalavan alle ilmestyvä tyttö menneisyydestä, joka vaatii tulla kuulluksi. Keskeiseksi nousee myös kertojan suhde omaan äitiin. Kun aloitin heti perään Deborah Levyn uuden romaanin August Blue, en osannut odottaa mitään muuta kuin Levylle tyypillistä nyrjähtänyttä tunnelmaa ja eleganttia kerrontaa. Romaanin teemoista en etukäteen tiennyt mitään. Se ei näinä päivinä liene mikään yllätys, että niin moni kirja käsittelee koronapandemiaa. Myös Levyn kirjan minäkertoja elää pandemiavuosia. Sen sijaan hämmästyin, kun romaani alkaa tilanteesta, jossa kertoja näkee Ateenassa kaksoisolentonsa ja alkaa seurata tätä ympäri Eurooppaa. Kaksoisolennosta tulee hänelle lähes pakkomielle, hän näkee naisessa sekä itsensä että äitinsä, joka hylkäsi hänet. Kaksoisolento toimii hänelle peilinä ja pakottaa ajattelemaan omaa identiteettiä uudesta kulmasta.

Elsa M. Anderson on loppuunpalamisen partaalla oleva huippupianisti, entinen lapsinero, joka mokaa Rachmaninovin pianokonserton nro 2 ja poistuu lavalta kesken konsertin Wienissä. Hän värjää hiuksensa sinisiksi ja alkaa matkustaa ympäri koronan pysäyttämää Eurooppaa antaen yksityistunteja rikkaiden perheiden lapsille. Kirpputorilla Ateenassa Elsa näkee itseään muistuttavan naisen ostamassa kaksi mekaanista puuhevosta, jotka hän olisi itse halunnut ostaa. Kaksoisolento ehtii livahtaa hevosineen, mutta Elsa vuorostaan nappaa tämän myyntipöydälle unohtuneen hatun. Hän uskoo törmäävänsä naiseen jossain uudelleen ja vaihtavansa hatun hevosiin. Kaksoisolento ilmestyykin mystisesti mihin tahansa Elsa matkustaakin, mutta kohtaaminen tapahtuu lopulta sateisena päivänä Pariisissa. Lukijan tulkittavaksi jää, mitä tuo kohtaaminen merkitsee.

August Blue on outo mutta mielenkiintoinen sekoitus asiapitoista proosaa ja surrealismia. Se on täynnä metaforia, jotka ovat hyvin piilossa näennäisesti arkipäiväisissä yksityiskohdissa. Sininen väri on niistä ilmeisin. Kirjailija kirjoittaa sinisestä taivaasta, sinisestä merestä ja sinisistä kasvomaskeista. Elsa värjää hiuksensa sinisiksi erottautuakseen vanhasta minästään ja samalla tuntemattomista biologisista vanhemmistaan. Äiti hylkäsi Elsan ja hän eli sijaisperheessä kuusivuotiaaksi, kunnes vaikutusvaltainen piano-opettaja Arthur adoptoi hänet ja alkoi valmentaa hänestä pianovirtuoosia. Nyt Arthur on kuolemassa syöpään ja Elsa matkustaa häntä tapaamaan Sardiniaan, missä hän tapaa ensimmäistä kertaa myös Arthurin kumppanin. Sitä ennen hän on Kreetalla kerännyt seitsemän merisiiliä siniseen kassiin ja nyppinyt niiden piikkejä pianistinsormistaan, joita Arthur on aina muistuttanut vaalimaan kuin kalleinta aarretta. Sininen voi olla vapauden väri, mutta myös surun ja melankolian väri. Päähenkilö elää molemmissa tiloissa, vaihdellen niiden välillä mielessään. Lisää tulkintoja siniselle voisi etsiä vaikka Maggie Nelsonin kirjasta Sinelmiä.

Irtiottonsa jälkeen Elsa lumoutuu Isadora Duncanista, modernin tanssin uranuurtajasta, joka rikkoi aikansa sääntöjä löytääkseen taiteellisen vapauden. Myös Elsan piano-oppilaat, kolmetoistavuotias poika ja kuusitoistavuotias tyttö, kamppailevat niin vanhempiensa odotusten, oman ilmaisunvapautensa kuin sukupuoliroolien kanssa. Tässä kohtaa on taas mainittava Linn Ullmannin kirjasta kohta, jossa kerrotaan miten tanssija Judith Jamison teki vaikutuksen erääseen lukiolaispoikaan, joka löysi vahvan naistanssijan rohkeasta liikekielestä jotain itseään puhuttelevaa. Tällaisia portteja näiden kahden teoksen välillä on niin paljon, että ne uhkaavat mennä päässä sekaisin.

Ilmeisesti Levy on perustanut päähenkilönsä Disneyn suosittuun Frozen-elokuvaan, mitä pidin hieman yllättävänä ratkaisuna. Päähenkilön nimi on Elsa M. Anderson ja ennen adoptiota hänen etunimensä oli Ann. Sinihiuksisen Elsan jäätyminen konsertissa ja irtipäästäminen vanhasta minäkuvasta voidaan nähdä tulkintana Disney-prinsessan tarinasta. Onneksi romaanista löytyy runsaasti myös toisenlaisia kulttuurillisia viittauksia. Kirjan nimi August Blue esimerkiksi voi pinnallisesti viitata siihen, että Elsa värjää hiuksensa siniseksi juuri elokuussa, mutta jos haluaa etsiä muita referenssejä, kannattaa tutustua Henry Scott Tuken homoeroottisena pidettyyn maalaukseen August Blue. Ehkä se avaa jotain tulkintalinjoja teokseen, jossa identiteetit ovat monella tapaa myllerryksessä. Deborah Levyn kirjoitustyyli on yksinkertainen ja virtaava ja silti täynnä metaforia ja syvempiä kerroksia. Hänen kirjoihinsa voisi kaivata rinnalle jonkinlaista koodinpurkuopasta, mutta tekstistä on helppo nauttia, vaikka ei ihan jokaista kulttuurillista kerrostumaa hoksaisikaan. August Blue on jälleen yksi vahvatunnelmainen aarrearkku Levyn kerronnan ystäville.

PS. Tämä kirja kaipasi taas vähän erikoisempaa kuvitusta, joten käännyin tekoälyn puoleen. Sinihiuksinen ja Trilby-hattuinen pianisti syntyi tekoälyltä juuri niin surrealistisena kuin odottaa saattaa. Pianistin kädet eivät aivan osu villinä aaltoileville koskettimille, mikä sopii kirjan vinksahtaneeseen tunnelmaan täydellisesti. Kuva on luotu Canvan Maaginen media -työkalulla.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 25 – Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi.

Deborah Levy:
August Blue
Hamish Hamilton 2023

Sinua voisi myös kiinnostaa

Paolo Giordano: Tasmania

Elizabeth Strout: Lucy by the Sea

Deborah Levy: Omistuskirjoituksia

Deborah Levy: Elämisen hinta

Deborah Levy: Mitä en halua tietää

Deborah Levy: Uiden kotiin & Hot Milk

Seuraa Kirjaluotsia

August Blue Deborah Levy englanninkielinen helmet2023 helmethaaste identiteetti kaksoisolento pandemia pianisti