Dove acquisterebbe un terreno, lei? Per salvarsi, intendo.
Io non farei mai una cosa del genere.
Ma se proprio dovesse. In caso di Apocalisse.
Novelli ci ha riflettuto qualche secondo, poi ha detto:
In Tasmania. È abbastanza a sud per sottrarsi alle temperature eccessive. Ha buone riserve di acqua dolce, si trova in uno stato democratico e non ospita predatori per l’uomo. Non è troppo piccola ma è comunque un’isola, quindi più facile da difendere. Perché ci sarà da difendersi, mi creda.
Sí, ha aggiunto con maggiore convinzione, se fossi costretto a salvarmi, sceglierei la Tasmania.

Paolo Giordano: Tasmania

Scrivo di ogni cosa che mi ha fatto piangere. Kirjoitan jokaisesta asiasta, joka on saanut minut itkemään. Näin kirjoittaa Paolo Giordano uudessa autofiktiivisessä romaanissaan Tasmania, jonka sattuman vuoksi luin alkukielellä italiaksi. Romaani on julkaistu juuri suomeksi Leena Taavitsainen-Petäjän suomentamana (Aula & co), mutta koska kirjan nimi on sama molemmilla kielillä, olin vahingossa tehnyt kirjastovarauksen italiankielisestä kirjasta. Ihmettelin heinäkuussa, kun sain ilmoituksen, että kirja on noudettavissa. Oliko se julkaistu etuajassa? Vasta kotona huomasin erehdykseni. Päätin kuitenkin kokeilla, miten lukeminen onnistuu lyhyellä italian opiskelulla. Ja onnistuihan se! Espanjan ja ranskan osaaminen auttoi ottamaan italian kielen nopeasti haltuun ja näköjään kolmen kuukauden päivittäisellä Duolingon pelaamisella pystyy jo lukemaan auttavasti Paolo Giordanoa! Ihan joka sanaa en varmasti ymmärtänyt, mutta aavemaisesti kirja tuntui seuraavan edistymistäni Duolingossa. Opiskelua, työtä, matkailua, ruokaa ja ihmissuhteita koskevaa sanastoa tuli vastaan minäkertojan eläessä arkeaan ja jopa kirjassa käsitellyt ajankohtaisaiheet, kuten ilmastonmuutos, olivat tulleet vastaan myös Duolingossa. Olin myös juuri oppinut käyttämään pluskvamperfektiä ja lähes koko romaani on kirjoitettu menneessä aikamuodossa. Koska näin pitkän tekstin lukeminen ensimmäistä kertaa vieraalla kielellä on aika raskasta, päätin lukea kirjaa yhden luvun illassa. Olen siis viettänyt parin kuukauden ajan lyhyen iltahetken Giordanon seurassa. Tapasin Giordanon livenä pari vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla, mutta ihan miellyttävää seuraa hän oli näin pelkkien sanojensakin välityksellä. Nyt hän on taas tulossa lokakuussa messuille tämän uuden kirjansa tiimoilta, joten saatanpa käydä huikkaamassa ciaot.

Olen lukenut Giordanolta aikaisemmin romaanin Jopa taivas on meidän sekä koronapandemiaa käsittelevän kirjan Tartunnan aikaan. Tasmania on hänen viides teoksensa. Romaanin minäkertoja on Paolo, nelikymppinen menestynyt kirjailija, joka on jättänyt taakseen akateemisen uran fysiikan parissa. Nyt hän on kriisissä uuden kirjansa kanssa ja vielä pahemmassa kriisissä parisuhteessaan itseään vanhemman Lorenzan kanssa. Lorenzalla on edellisestä suhteesta oleva poika, mutta pariskunta on yrittänyt myös yhteistä lasta. Lapsettomuushoidot eivät ole tuottaneet tulosta ja nyt Lorenza on päättänyt lopettaa hoidot kokonaan. Ura- ja parisuhdekriisin lisäksi Paoloa vaivaa eksistentiaalinen kriisi. Eräällä Pariisin-matkalla Paolo tapaa professori Novellin, intohimoisen pilvitutkijan, jonka kanssa hän ystävystyy. Tämä ystävyys saa hänet pohtimaan planeetan ja ihmiskunnan tulevaisuutta.

Romaani liikkuu ajallisesti vuodesta 2015 vuoteen 2020 ja kommentoi todellisia maailman tapahtumia, joissa kertoja tai hänen lähipiirinsä ovat itse jollain tapaa osallisena. Nämä ovat vuosia, jolloin islamilaisten fundamentalistien iskut Euroopassa lisääntyvät, Bataclanista alkaen. Terrorismin pelko, koronapandemia, #metoo-liike ja moni muu viime vuosina maailmaa ravistellut ilmiö tulee käsiteltyä. Nämä ovat myös vuosia, jolloin puheet ilmastonmuutoksesta, maapallon lämpenemisestä ja lajikadosta muuttuvat osaksi jokapäiväistä elämää. Tässä yhteydessä minäkertoja pohtii myös maailmanloppua – sitä, miten se todennäköisesti tarkoittaa ihmisen loppua, ei niinkään planeetan loppua, sillä planeetta osaa sopeutua ja synnyttää uudenlaista elämää. Historiasta hän poimii erityiseen tarkasteluun Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, joista hän on tekemässä kirjaa. Romaanin Paolo haastattelee iskuista selvinneitä ja kirjan lopussa myös vierailee tapahtumapaikoilla. Tapaaminen yhden selviytyjän kanssa on koskettava, vaikka yhteistä kieltä heillä ei ole.

Romaanissa eletään arkea, matkustellaan enemmän ja vähemmän eksoottisissa paikoissa, syödään ravintoloissa, harrastetaan vähän seksiäkin ja käydään pitkiä keskusteluja ystävien kanssa, joista jokaisella on eritasoisia omia kriisejään meneillään. Professori Novelli ajautuu hankaluuksiin naisvihamielisten lausuntojensa vuoksi. Giulio on keskellä ikävää avioeroriitaa ja yrittää löytää tavan puhua poikansa kanssa. Karlo on rakastunut pappi, jolla on uskonkriisi. Curzia on toimittaja, joka raportoi lähes maanisesti pelkästään terrorismista ja pakolaisuudesta. Kaikki maailman tapahtumat vaikuttavat kuin säteily näiden henkilöiden elämään, ja he elävät jatkuvassa hälytystilassa.

Tasmania tuntuu sellaiselta muodikkaalta autofiktiolta, jossa ahdistutaan nykymaailman menosta, ollaan tiedostavia, herkkiä ja haavoittuvia, ja kirjoitetaan rohkeasti intiimeistäkin asioista. Giordano tekee tämän kaiken kyllä tyylikkäästi. Kerronta on sujuvaa ja helppolukuista. Fyysikoksi Giordano kirjoittaa hyvin yleistajuisesti monimutkaisista tieteellisistä asioista. Jonkinlainen etäisyys jäi kuitenkin vaivaamaan – johtunee osittain kielimuurista -, enkä pystynyt elämään niin vahvasti mukana minäkertojan tuskailuissa. Ehkä tähän kirjaan on upotettu niin monta huolta ja kriisiä, ettei lukija saa kunnon otetta edes yhdestä: ympäristökriisi, poliittinen kriisi, epidemiologinen kriisi, sosiaalinen kriisi, taloudellinen kriisi, tieteen kriisi, sotilaallinen kriisi ja yleismaailmallisten kriisien päälle vielä kaikki henkilökohtaiset kriisit. Ei ihme, että kertoja jo kyselee, mikä olisi sopiva turvapaikka maailmanlopun varalle. Professori Novellilla on tähän vastaus: Tasmania. Sinne siis.

Paolo Giordano:
Tasmania
Einaudi 2022

Muissa blogeissa:
Anun ihmeelliset matkat

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja

Juha Itkonen: Teoriani perheestä

Brigitte Giraud: Vivre vite

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat

Benjamín Labatut: When We Cease to Understand the World

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

Seuraa Kirjaluotsia

autofiktio ilmastonmuutos Italia italian kieli kriisit lapsettomuus Paolo Giordano Tasmania ystävyys