menu Menu
Sadie Jones: Käärmeet
Iso-Britannia, Jones Sadie, Käännöskirjallisuus, Otava 22/03/2020 0 kommenttia
Alejandro Zambra: Kotiinpaluun tapoja Edellinen Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni Seuraava

Hotelli tuntui sinä iltana kovin autiolta. Siellä hiljattain käyneet eivät olleet jättäneet sinne jälkiä, ilmassa ei viipynyt partaveden hajua, ja tavarat olivat entisillä paikoillaan vastaanottotiskillä. Näytti siltä, ettei mihinkään ollut koskettu. Talo oli niin iso, että siellä tuli orpo olo, eivätkä Bea ja Dan pystyneet unohtamaan hetkeksikään, että heidän ympärillään oli paljon huoneita ja että he saivat kaikki niissä kajahtelevat äänet aikaan kahdestaan, kun he laittoivat ruokaa, kolistelivat astioita, siivosivat jälkiään ja kävelivät edestakaisin kengät kopisten. He pitivät puutarhaan johtavat ovet lukittuina ja söivät seisaalleen keittiössä, jotta heidän ei tarvitsisi mennä ruokasaliin. Bea pohti, oliko Alex tehnyt yksin ollessaan samoin vai vienyt ateriansa yläkertaan huoneeseensa. Hän kuvitteli, että Alex oli mutustellut voileipiä sängyssä lukiessaan kirjaa tai aulassa tietokoneen ääressä katsellessaan videoita YouTubesta ja etsiessään ystäviä netistä.

Kun he menivät huoneeseensa, Dan nosti tuolin oven eteen.
”Miksi sinä pönkität oven kiinni?” kysyi Bea.
”Se parantaa minun oloani”, vastasi Dan.
Bea ei väittänyt vastaan, mutta häntä ei pelottanut. Ehkä hän ei pelännyt mitään, ehkä hän pelkäsi kaikkea – hän ei ollut varma, miten asia oli. Hän oli jo palasina.

Sadie Jones: Käärmeet

Olen aiemmin lukenut Sadie Jonesilta 1900-luvun alkuun sijoittuvan kartanoromaanin The Uninvited Guests (Kutsumattomat vieraat). En ole kirjoittanut siitä blogiin, mutta se on jäänyt mieleen erityisen tiheän tunnelmansa vuoksi. Samanlaista painostavaa ja goottikauhun elementtejä hyödyntävää tunnelmaa löytyy tästä Jonesin tuoreesta romaanista Käärmeet. Kutsumattomia vieraita ja kartanomajoitusta löytyy myös tästä romaanista, mutta tällä kertaa ollaan vahvasti kiinni nykyajassa. Tämän mysteeriromaanin lomaparatiisiin on luikerrellut monenlaisia käärmeitä, joista ne puutarhasta löytyvät yksilöt ovat vaarattomimpia.

Bea ja Dan ovat lontoolainen lapseton pariskunta. Dan haaveilee taiteilijan urasta, mutta joutuu hankkimaan elantonsa kiinteistönvälittäjänä. Bea on tyytyväinen työhönsä terapeuttina, mutta ehdottaa kuitenkin Danin vuoksi pientä irtiottoa. He ottavat asuntoonsa vuokralaisen, haalivat kokoon vaatimattoman vararahaston ja suuntaavat kolmen kuukauden autoreissulle Eurooppaan. Ensin on tarkoitus pysähtyä muutamaksi päiväksi Bean veljen Alexin pyörittämään hotelliin Ranskaan. Perillä odottaa kuitenkin yllätys. Puitteiltaan hulppea kartanohotelli on karmeassa kunnossa, puutarha rehottaa ja vieraskirja on täynnä keksittyjä nimiä. Narkkaritaustainen Alex vaikuttaa olevan muutenkin aika pihalla, vaikka väittääkin olevansa kuivilla. Ainakin viini tuntuu maistuvan. Sitten paikalle saapuvat Bean ja Alexin vanhemmat, joiden kanssa sisarukset eivät haluaisi olla tekemisissä – varsinkaan Bea. Dan on kyllä tiennyt, että hänen vaimonsa suku on varakas ja ettei Bea halua ottaa isältään rahaa vastaan, mutta nyt hän vasta tajuaa, millaisista ökyrikkauksista puhutaan. Kyseenalaisilla kiinteistöbisneksillä rikastunut Griff ja hänen kaunis mutta vaativa vaimonsa Liv saavat Danin pään pyörälle. Voisiko Bean saada muuttamaan mielensä isän tarjoamien rahojen suhteen?

Jones käsittelee tarinansa välityksellä monenlaisia luokkayhteiskuntaan liittyviä ongelmia, kuten rahan valtaa ja rasismia. Dan on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän on jamaikalaissyntyisen äitinsä vuoksi tumma ja komea, Bea taas rikkaasta valkoisesta syntyperästään huolimatta homssuinen ja tyylitön. Tämä näyttäytyy muiden silmissä epäilyttävänä, eihän Dan ole voinut pelkästä rakkaudesta mennä Bean kanssa naimisiin. Jones kuvaa kiehtovasti, miten epäilys alkaa luikerrella myös parin itsensä ajatuksiin, vaikka aiemmin rakkaudesta ei ollut epäilystäkään. Danin ihonväri saa aikaan toisenlaisia epäilyksiä ranskalaisessa poliisissa, kun seuruetta kohtaa rikostutkintaan johtava tragedia.

Hotellin erikoinen tunnelma saa dramaattisen käänteen, kun poliisi soittaa ovikelloa. Tragedia sotkee perheen jo muutenkin vinksahtanutta dynamiikkaa entisestään. Dan ei voi ymmärtää miksi Bea on niin ankara ja torjuva äitiään kohtaan, vaikka tämä selvästi kärsii surussaan. Bealla on siihen omat vahvat syynsä, joita hän ei halua tai pysty Danin kanssa jakaa. Griff taas yrittää ratkaista kaiken rahan ja kalliiden asianajajien välityksellä, mikä sekä puistattaa että lohduttaa Beaa ja Dania. Ranskalaisilta viranomaisilta ei tunnu saavan selvyyttä asioihin ja turvattomuus kasvaa. Mitä on tapahtunut, kuka on syyllinen ja mitä seuraavaksi tapahtuu? Voiko tästä pinteestä selvitä pelkällä rahalla vai onko raha kaiken pahan alku ja juuri?

Tämä romaani jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin. Jones kuvaa henkilöiden välisiä jännitteitä taitavasti ja tiheä tunnelma pitää otteessaan. Välillä kerronta jää kuitenkin junnaamaan paikoillaan, toistelemaan samoja asioita. Joitain sivujuonteita jäin myös ihmettelemään, kuten hotellin naapurissa asuvia outoja sveitsinsaksalaisia. Mikä heidän tarkoituksensa oli tässä kirjassa? Harhauttaa lukijaa? Loppua kohden tunnelma synkkenee eksponentiaalisesti enkä aivan innostunut väkivaltaa tihkuvasta ratkaisusta, vaikka se tietyssä mielessä rohkea veto kirjailijalta onkin. Onnellisten loppujen ystävät kiertäköön tämän romaanin kaukaa. Synkempitunnelmaisten psykologisten mysteerien ystäville tämä on laadukasta luettavaa.

Sadie Jones: Käärmeet
The Snakes (2019),
suom. Sari Karhulahti
Otava 2020
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjan jos toisenkin
Reader, why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Käärmeet luokkaerot mysteeri Otava perhesalaisuudet Sadie Jones


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up