On niin surullista että en voi näyttää runoa kenellekään ja että minun on aina odotettava, kunnes kohtaan jonkun herra Kroghin kaltaisen ihmisen. Olen näyttänyt runojani Ninalle, ja hänen mielestään ne kaikki ovat hyviä. Olen näyttänyt isälleni sen runon jonka kirjoitin firman ullakolla, ja hän sanoi että se oli amatööriruno ja että runojen kirjoittaminen oli minulle hyvä harrastus, samanlainen kuin ristisanojen ratkaiseminen. Se on hyvää aivovoimistelua, hän sanoi. En myöskään osaa selittää itselleni miksi niin mielelläni haluaisin julkaista runojani, jotta runouden ystävät saisivat niistä iloa. Minä vain haluaisin. Siihen pyrin näitä synkkiä ja mutkikkaita teitä pitkin. Se antaa minulle joka päivä voimaa nousta ja mennä painokonttoriin istumaan kahdeksaksi tunniksi neiti Løngrenin epäluuloisen katseen alle. Sen vuoksi aion muuttaa kotoa pois samana päivänä kun täytän kahdeksantoista. Bing og Bang soittaa koko yön, humalaisia ihmisiä heitetään kapakan takaovesta pihallemme. Täällä he huutelevat, kiroilevat ja tappelevat, kunnes aamu sarastaa ja pihalle ja kadulle tulee hiljaista.

Tove Ditlevsen: Nuoruus

Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917-1976) omaelämäkerrallinen Kööpenhamina-trilogia on edennyt suomennoksissa nuoruusvaiheeseen. Ensimmäisessä osassa kertojalla oli tunne, että hänen lapsuutensa ohenee ohenemistaan eikä tule riittämään 14-vuotiaaksi asti. Mutta miten käy nuoruuden? Saako Tove nauttia siitä vai joutuuko hän kasvamaan aikuiseksi liian varhain? Nuoruus kertoo Toven elämästä 15-18-vuotiaana. Kodin ilmapiiri on edelleen kireä. Isä lähinnä makoilee sohvalla ja äiti valittaa tai suree Rosalia-siskonsa sairastumista. Edvin-veli on mennyt naimisiin paetakseen kodin ahtaista nurkista. Tove taas saa heittää lukiohaaveet sikseen ja etsiä töitä. Ensimmäisestä kotiapulaispaikasta hän saa potkut ensimmäisen päivän jälkeen.

Tove vaihtaa työpaikasta toiseen. Hän saa usein potkut, joskus ihan ansaitusti, joskus epäreilusti tai väärinymmärryksen vuoksi. Eipä niihin työpaikkoihin ikävä jää. Konttorityössä painotalossa hän sentään pääsee kirjoittamaan, kun työntekijät intoutuvat tilaamaan häneltä värssyjä erilaisiin juhliin ja onnittelukortteihin. Vapaa-ajalla Tove juhlii uuden ystävänsä Ninan kanssa, joka patistaa häntä seurustelemaan ja hoputtaa pääsemään neitsyydestä eroon. Tove tuntee itsensä Ninaan verrattuna rumaksi ja epäkiinnostavaksi, mutta saa vähän itseluottamusta onnistuttuaan harrastajateatterin roolissa. Äitiä taas ei kiinnosta muu kuin se, että Tove löytäisi äkkiä aviomiehen ja elättäjän. Tove onkin hetken aikaa kihloissa, mutta enimmäkseen hän harrastaa lyhyitä suhteita ja antaa aina eri miehen saatella kotiin.

Tove haaveilee edelleen runojensa julkaisemisesta ja sen edellytyksenä on löytää oikeat ihmiset. Häntä tuntuu vaivaavan kirous: aina kun hän tapaa ihmisen, jonka avulla saattaisi päästä julkaisemaan runojaan, tuo ihminen joko kuolee tai katoaa muuten kuvioista. Tove myös haaveilee Virginia Woolfin tapaan omasta huoneesta, tilasta kirjoittaa, mutta perheen muutto uuteen asuntoon ei tilannetta helpota: Toven huone on erotettu muusta tilasta vain ohuella verholla, jonka äiti saattaa milloin vaan kysymättä vetäistä auki. Tove aikoo muuttaa kotoa pois heti täytettyään 18 ja niin hän tekeekin. Tosin jääkylmä huone Hitleriä ihailevan vuokraemännän luona ei tilannetta hirveästi paranna. Toinen maailmansota uhkaa muutenkin sotkea Toven unelmat. Lopulta unelma toteutuu ja ensimmäinen runokokoelma julkaistaan, mutta huomaako sitä kukaan sodan melskeessä. Onni julkaisusta on kuitenkin käsinkosketeltava: Kirja tulee olemaan olemassa aina, riippumatta siitä millainen kohtalo minua odottaa.

Ditlevsen kirjoittaa upeasti ja muistelmista välittyy nuoren naisen voimakas tarve saada ilmaista itseään kirjoittamalla. Ditlevsen ei kuitenkaan nosta itseään jalustalle, päinvastoin. Hänen nuoruuden minänsä on naiivi, tietämätön ja helposti ohjailtavissa. Vahvaa sisäistä paloa ja sitkeyttä hänessä kuitenkin on. Mitä kirjoittamiseen tulee, sitä ei kukaan voi ottaa häneltä pois. Se on lohtu ja turvapaikka, väylä ulos ankeasta arjesta ja ehdottomasti tärkeämpää kuin naimisiin meno. Mielenkiinnolla odotankin, mihin tunnelmiin johdattaa trilogian päätösosa Gift. Sillä naimisiin Tovekin päätyi, jopa neljään kertaan. Kolmannen miehen kautta elämään astuivat myös huumeet ja mielenterveysongelmat eikä Toven tarinalla ole onnellista loppua. Kirjallisuus on kuitenkin jäänyt elämään, juuri niin kuin Tove nuorena toivoi.

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38 – Kirjassa toteutetaan unelma tai haave.

Tove Ditlevsen:
Nuoruus
Ungdom (1967),
suom. Katriina Huttunen
Kustantamo S&S 2021
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Kirjareppu
Kirsin Book Club
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Tove Ditlevsen: Aikuisuus

Deborah Levy: Elämisen hinta

Muriel Spark: Curriculum Vitae: A Volume of Autobiography

Tove Ditlevsen: Lapsuus

Vivian Gornick: Toisissamme kiinni – Muistelma

Seuraa Kirjaluotsia

helmet2022 helmethaaste kirjoittaminen Kööpenhamina-trilogia muistelmat nuoruus Tove Ditlevsen