menu Menu
Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä
Brasilia, Into Kustannus, Käännöskirjallisuus, Ruffato Luiz 23/03/2022 6 kommenttia
Soili Pohjalainen: Ihon alla Edellinen Elina Airio: Metsässä juoksee nainen Seuraava

Tuuli raivoaa ulkona. Rosana nostaa jalkansa sohvalle ja siemailee viinilasistaan kuin osallistuisi divaanilla maaten roomalaisiin pitoihin. Otan pitkän kulauksen viiniä ja kuiskaan, ”Rosana, ei kulu päivääkään ilman että muistan Lígian…” ”Mitä?!” hän havahtuu turtumuksestaan. ”Helvetti, Oséias”, Rosana nousee äkillisesti viinilasi kädessään ja sytyttää valon, ”Etkö sinä vieläkään ole päässyt eroon siitä haamusta?! Tule jo sieltä menneisyydestä, Oséias!” ja edestakaisin kävellen jatkaa muuttuneella äänellä, ”Pitää elää nykyisyydessä! Hetkessä! Sinun silmäsi katsovat koko ajan taaksepäin. Et tajua mitään mitä ympärilläsi tapahtuu, puhumattakaan mitä edessäsi! Kukaan ei kestä sellaista taakkaa kuule. Siksi sinä olet tuossa jamassa, ilman vaimoa, poikaa, ystäviä… kaukana sukulaisista… Anteeksi että puhun näin, mutta minulla on oikeus, olen isosisko, olen huolissani sinusta… Tuota menoa… tuota menoa sinulle käy kuin isälle… Syyllisyydentunto näivetti isän täysin… Ja äiti… se syöpä… Minä selvisin, veliseni. Vähän ennen kuin aloin odottaa Tamiresia, aloin tuntea kummallisia asioita, en kyennyt nukkumaan kunnolla, kuulin ääniä ja näin näkyjä. Menin sitten spiritistiseen keskukseen, siellä tehdään tosi hyvää työtä kärsivien sielujen auttamiseksi, meediot siellä saivat Lígian ymmärtämään, ettei hän kuulunut enää tähän maailmaan, se oli vaikeaa, hän ei hyväksynyt sitä, oli niin ahdistunut… Minä pääsin vapaaksi… Myöhemmin, kun Tamires oli jo jotain kymmenen yksitoista vuotta, mulla oli tosi huono kausi, unettomuutta, ahdistusta, haluttomuutta, ja olin jo menossa sinne uudelleen, kun joku, en muista kuka, neuvoi minua hakemaan psyykkistä apua, ja niin aloitin terapian, jumalainen apu.” Salaman sininen valo valaisee hetkellisesti Rosanan, jonka siluetti kelluu pimeässä niin kuin kala nousee yöllä akvaarion pintaan.

Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä

Brasilialaista kirjallisuutta suomennetaan niin vähän, että kannattaa iskeä kiinni, kun sellainen eteen tulee. Luiz Ruffatolta on suomennettu jo neljä teosta, joista kaksi uusinta olen nyt lukenut. Neljän vuoden takainen Lissabonissa muistin sinut on jäänyt mieleen hengästyttävistä virkkeistään ja samanlaista tajunnanvirtaa on myös Ruffaton uusi romaani Päättyy myöhäinen kesä. Romaani sijoittuu samaan Cataguasesin teollisuuskaupunkiin, josta edellisen romaanin Sérgio lähti Lissaboniin paremman elämän toivossa. Tämän uuden romaanin minäkertoja Oséias taas palaa Cataguasesiin kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Oséias on vakavasti sairas ja haluaa palata lapsuutensa maisemiin ja tavata sisaruksensa viimeisen kerran. Italialais-brasilialaisen perheen sisarukset ovat etääntyneet toisistaan eikä São Paulossa elänyt Oséias ole pitänyt yhteyttä heihin lainkaan vanhempien kuoltua.

Romaanissa seurataan Oséiasin päiviä Cataguasesissa noin viikon ajan aamusta iltaan. Tajusin kirjan loppuun päästyäni, että romaani sijoittui samalle viikolle kuin olin sitä lukemassa. Kirja päättyy maaliskuun kahdeksantena ja samana päivänä itsekin Oséiasin hyvästelin. Brasiliassahan tosiaan eletään tähän aikaan vuodesta loppukesää ja kirjassa sairauden heikentämä Oséias hikoilee, voi pahoin ja välillä pyörtyileekin kolmenkymmenen asteen helteessä – varsinkin kun hän unohtelee lippalakkiaan joka paikkaan. Ensin hän käväisee siskonsa Rosanan luona, sitten on vuorossa toinen sisko Isinha ja viimeisenä veli João Lúcio. Yksi on kuitenkin joukosta poissa: sisko Lígia, joka kuoli traagisesti nuorena. Häntä Oséias haluaisi muistella, mutta muut sisarukset eivät ole halukkaita nostamaan Lígian haamua haudasta.

Sisarustensa lisäksi Oséias tapaa viikon aikana ensimmäisen tyttöystävänsä ja joitakin vanhoja opettajia ja koulukavereitaan. Kenellekään hän ei kerro sairaudestaan tai paluunsa syistä. Elämässään monia pettymyksiä ja menetyksiä kokenut Oséias on surullinen hahmo. Hänen avioliittonsa on kariutunut eikä hän pidä yhteyttä aikuiseen poikaansa. Ei hänellä vaikuta olevan ystäviäkään ja työuran hän on tehnyt lannoitefirman myyntiedustajana. Kovin miellyttävää kuvaa ei saa myöskään sisaruksista ja heidän perheistään: itseään plastiikkakirurgialla korjaileva pinnallinen Rosana ja hänen koronkiskurimiehensä Ricardo, juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa naimisissa oleva köyhä Isinha, joka hoitaa poikansa aviottomia lapsia sekä setänsä perinnöllä rikastunut ja ylpistynyt João Lúcio, jolla on tappouhkausten vuoksi turvanaan hurjia koiria. Ei ihme, ettei São Pauloon karkaamaan päässyt Oséias ole halunnut pitää heihin yhteyttä.

Ruffaton kerronta on ajatuksenvirtaa, joka pomppii virkkeen sisällä villisti ajasta toiseen. Tämän romaanin erityispiirre on arkisten toimintojen luettelointi ja toisto. Varsinkin Oséiasin aamu- ja iltatoimet käydään läpi yksityiskohtaisesti. Ymmärsin ajatuksen – kuoleman lähestyessä arkisetkin itsestäänselvyydet muuttavat merkitystään ja normaalisti automaationa tehtäviin asioihin tulee toisenlainen tietoisuuden taso. Silti puudutti lukea vessakäynneistä ja hampaidenpesuista ja suihkussa käynneistä ja deodorantin laitosta yhä uudelleen ja uudelleen. Kiinnostavampaa oli siis se, mitä tapahtui päiväsaikaan ja erityisesti se, mitä tapahtui Oséiasin mielessä muistojen rynniessä sisään. Pidin kyllä Ruffaton tavasta kuvata mielen myllerrystä esimerkiksi juuri ennen nukahtamista, kun kaikki päivällä koettu ja muistoista mieleen pulpahtanut sekoittuu kakofoniseksi sekamelskaksi kunnes nukahtamisen hetkellä ajatus [ ]

Cataguases on myös Ruffaton synnyinkaupunki ja sen huomaa romaanin rikkaassa kuvauksessa. Brasilialaisen luonnon kuvaus on niin eläväistä, että lukeminen keskeytyi jatkuvasti, kun tarkistin netistä miltä näyttää oitipuu, rusojambolaani, rapukettu, tiikerikissa tai ne lukuisat muut kasvi-, nisäkäs- ja lintulajit, joita kirjassa mainitaan. On siinä suomentajalla ollut myös selvitettävää! Tarja Härkösen suomennos tavoittaa hyvin brasilialaisen kulttuuriympäristön ja Ruffaton kerronnan erityispiirteet. Mahtavaa oli matkustaa Ruffaton matkassa ihan toisenlaisiin maaliskuun maisemiin ja tunnelmiin!

Luiz Ruffato:
Päättyy myöhäinen kesä
O verão tardio (2019),
suom. Tarja Härkönen
Into Kustannus 2022
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!
Kirjavinkit
Mummo matkalla

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Brasilia kesä Kotiinpaluu Luiz Ruffato luopuminen Päättyy myöhäinen kesä perhe sairaus sisarukset


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Tässäkin jo nimi heti houkuttelee! Vielä hienompi on Lissabonissa muistin sinut. Näihin voisi joskus tarttua.

    1. On kyllä hienoja nimiä hienoilla kirjoilla! Ja myös kannet ovat houkuttelevia näissä romaaneissa. Ruffaton kerronta on hyvin omanlaistaan ja vaatii pientä totuttelua. Kun hengästyttävään poljentoon pääsee sisälle, huomaa olevansa ihan muissa maailmoissa. Tässä romaanissa kesä tuli kirjaimellisesti maaliskuun keskelle.

  2. Olihan tämä upea, vaikka tarina olikin karu. Minäkin panin merkille nuo lukemattomat lintu- ja puulajit, joista en ikinä ollut kuullutkaan. On Härkösellä ollut niissä(kin) selvitettävää!

    1. No on tosiaan ollut suomentajalla selvitystyötä. Yritin löytää tietoa noista linnuista ja törmäsin johonkin suomalaisen lintubongariliiton matkaraporttiin. Olivat olleet Kaakkois-Brasiliassa bongailemassa siivekkäitä, mutta heidän materiaaleissaan käytettiin linnuista englanninkielisiä nimiä. Tuossa kuvapankista löytämässäni kuvassa oleva värikäs lintu on muuten ruskoselkätangara. En muista mainittiinko sitä kirjassa, mutta pitäisi olla sillä seudulla yleinen. Minusta aivan upea lintu!

  3. Luiz Ruffato on kiinnostava ja mainio kirjailija, joka osaa tuoda Brasilian sykkeen ja värikkään lintumaailman tänne kauas raukan rajoille herättämään toivoa elämänilosta, valosta ja lämmöstä!

    Tässä teoksessa arvoitukseksi myös minulle jäi tuo aamutoimien toistuva ja pedanttinen kuvaus, mihin Ruffato sillä mahtoi pyrkiä? Jotain pysyväistäkö?

    Yhtään pettymystä ei tämä kirjailija ole tuottanut. Seikka, joka on luettava myös Tarja Härkösen ammattitaitoisen ja rikkaan suomennoksen ansioksi.
    Sanna-Reeta Meilahden sisällönmyötäinen ja aurinkoinen kansi kruunaa tämän kokonaisuuden.

    1. Tuo aamutoimien kuvaus meni jo vähän rasittavan puolelle. Itse tulkitsin sen niin, että kuolemaa lähestyvä kiinnittää uudella tavalla huomiota arkisiin asioihin, kun tiedostaa tekevänsä niitä ehkä viimeistä kertaa. Yleensä automaationa tehtävistä asioista tulee merkityksellisiä, kun niihin lisätään ajatus kaiken rajallisuudesta. Jotain tällaista ehkä?

keyboard_arrow_up