menu Menu
Rosella Postorino: Suden pöydässä
Bazar, Italia, Käännöskirjallisuus, Postorino Rosella 09/10/2019 2 kommenttia
Suvi Vaarla: Westend Edellinen Turun Kirjamessut 2019 - muistiinpanot Seuraava

Jos pidin silmäni kiinni, ruokalan äänet kuulostivat suorastaan miellyttäviltä. Haarukoiden kilinä lautasilla, kaadetun veden lorina, lasien tömähdykset puupöytää vasten, suiden maiskutukset, askelten kopina lattialla, äänten sorina ja lintujen laulu ja koirien haukunta, avoimista ikkunoista kantautuva traktorin pärinä. Se vaikutti kaikin puolin seuralliselta; ihmisen tarpeessa syödä henkensä pitimiksi on jotakin hellyttävää.

Mutta kun avasin silmät ja näin häkkimme seinät ja vartijat univormuissaan aseet ladattuina, alkoi astioiden kilinä kuulostaa jälleen ikävältä, pakkaantuneelta, ikään kuin jokin olisi räjähtämäisillään. Ajattelin edellisyötä, paljastumisen pelkoa, hiirtä kurkku auki. En enää kestänyt elää valheessa, minusta tuntui, että kannoin sitä mukanani aina kun olin jonkun seurassa, ja ihmettelin ettei toinen sitä nähnyt, mutta en huojentuneena. Ennemmin tai myöhemmin se huomattaisiin: olin kuin tulisilla hiilillä.

Rosella Postorino: Suden pöydässä

Italialaisen Rosella Postorinon romaani Suden pöydässä perustuu saksalaisen Margot Wölkin tarinaan. Wölk tunnusti vasta 96-vuotiaana olleensa yksi Hitlerin ruoanmaistajista. Myrkytystä pelännyt Führer lymysi Sudenpesässään ja aseistettujen SS-vartijoiden valvovan silmän alla nuoret naiset esimaistoivat kaikki hänen ruokansa. Postorinon romaani perustuu siis todelliseen henkilöön ja historian tapahtumiin ja muuntaa ne vangitsevaksi fiktioksi. Kirja voitti Italiassa arvostetun Premio Campiello -palkinnon vuonna 2018.

Romaanin päähenkilö Rosa Sauer pakenee vuonna 1943 Berliinistä aviomiehensä vanhempien luokse Gross-Patchiin. Rosan äiti on kuollut pommituksissa ja mies on sotatantereella. Appivanhemmat ovat hänen ainoa turvansa. Vaara vaanii kuitenkin lähistöllä, sillä uuden turvapaikan läheisyydessä on natsihallinnon salainen tukikohta, Sudenpesä, jossa itse Pääsusi odottaa nälkäisenä. Rosa värvätään yhdeksän muun naisen kanssa Hitlerin esimaistajaksi, varmistamaan että peto pysyy kylläisenä ilman vaaraa myrkytyksestä. Näille sota-ajan riuduttamille naisille jokainen suupala on sekä siunaus että kirous. Tunnin odotusaika jokaisen aterian jälkeen on yhtä piinaa, jokainen suupala voi olla se viimeinen. Naiset saavat palkaksi 200 markkaa kuussa, mutta vaihtoehtoa ruoasta kieltäytymiseen ei ole.

Postorino kirjoittaa vivahteikkaasti näistä poikkeusolosuhteissa elävistä naisista. Kymmenen nuoren naisen joukossa on sekä perheellisiä että rakkaudessa kokemattomia. Kaikkia yhdistää kaipaus joko sodassa olevaa tai kaatunutta miestä kohtaan tai sitten vain rakkauden ja halutuksi tulemisen kaipuu. Ainoa poikkeus tuntuu olevan hiljainen outolintu Elfriede, joka vetää Rosaa kummasti puoleensa viileällä käytöksellään. Rosa taas vedetään lähes tahtomattaan mukaan paikalliseen seurapiiriin, kun paronitar Maria kutsuu Rosan juhliinsa. Juhlissa Rosa törmää ruoanmaistajia kasarmilla komentelevaan luutnantti Albert Ziegleriin, jonka kanssa alkaa vaarallinen kissa ja hiiri -leikki. Rosan mies on ilmoitettu kadonneeksi ja petos tuntuu sitäkin raskaammalta. Jatkuva syyllisyys rinnassaan Rosa antautuu salaisiin kohtaamisiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Suden pöydässä tarjoaa kiinnostavan näkökulman paljon koluttuun aiheeseen. Vaikka näillä naisilla on asiat toki paremmin kuin keskitysleirin juutalaisilla, hekin ovat Hitlerin uhreja. Ei heillä ollut mahdollisuutta kieltäytyä tehtävästä ja heidät pakotettiin nielemään ruoka, johon aina sisältyi mahdollisuus kuolemasta. Sotatappion jälkeen asia muuttui niin häpeälliseksi, että sen tunnustaminen olisi voinut johtaa silloinkin hengenvaaraan. Siksi he vaikenivat eivätkä kertoneet asiasta edes sodasta palanneille miehilleen. Postorino vilauttaa myös piinkovan Gestapo-miehen ristiriitaista sisintä, raottaa ikkunaa siihen todellisuuteen, jossa natsikin on vain sisimmässään hämmentynyt ja pelokas pikkupoika. Tietyllä tavalla koneiston uhri myös. Ikkuna kuitenkin sulkeutuu rajusti, kun mies kaikessa pelkuruudessaan tekee valintansa ja kumartaa koneistoa.

Ainakin siinä mielessä Hitler oli aikaansa edellä, että hän vannoi kasvissyönnin nimeen. Jos myrkytysuhkaa ei lasketa, Hitlerin ruoanmaistajat saivat siis syödäkseen terveellistä ja ekologisesti kestävää ruokaa. Tosin jos Postorinoon on uskominen, Hitlerin luottokokki piilotti välillä keittoon hieman silavaa, koska hänen mielestään täysin lihaton ruokavalio ei ollut terveellinen. Uskalias kokki, sanoisin. Postorinon romaani on sujuvasti etenevä lukuromaani, joka tuntuu sopivassa määrin todelta. Romaanin lopetus tuntui hieman väkinäiseltä ja häiritsevän erilaiselta verrattuna muuhun kerrontaan. Muuten tämä romaani oli ihan raikas tuulahdus natsien hirmutekoja käsittelevien romaanien joukossa, jos mitään siihen liittyvää voi raikkaaksi kutsua.

Rosella Postorino: Suden pöydässä
Le Assaggiatrici (2018),
suom. Helinä Kangas
Bazar 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Bazar historiallinen romaani Hitler Rosella Postorino Suden pöydässä toinen maailmansota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Erilainen näkökulma natsismiin ja viihdyttävä, jos sitä sanaa on korrektia käyttää. Ei mitään muistikuvaa kirjan lopusta, mutta kirjoitin näköjään, ettei se minuunkaan vedonnut 🙂 Tylsää tämä spolaamattomuus!

    1. Viihdyttävä on tosiaan hankala sana tällaisten aiheiden yhteydessä, mutta ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Spoilaamatta loppua voin palauttaa mieleesi, että lopussa siis kurkistetaan päähenkilön “nykyhetkeen” ja tiettyyn kohtaamiseen siellä menneen kanssa. Minusta oli aika päälleliimatun oloinen jakso ja häiritsi, etten jotenkin pystynyt tunnistamaan päähenkilöä samaksi. Ei syntynyt enää sellaista yhteyttä henkilöön kuin muussa kerronnassa.

keyboard_arrow_up