Sukutarun mukaan Fergusonin isoisä lähti jalkaisin kotikaupungistaan Minskistä piilotettuaan sata ruplaa takinvuorin sisään, taivalsi Varsovan ja Berliinin kautta Hampuriin ja osti lipun laivaan nimeltä Empress of China, joka kynti Atlantin yli rajuissa talvimyrskyissä ja saapui New Yorkin edustalle 1900-luvun ensimmäisenä päivänä. Odotellessaan vuoroaan maahanmuuttovirkailijan kuulusteluun Ellis Islandilla hän kävi juttusille toiseen venäjänjuutalaisen kanssa. Mies virkkoi: Unohtakaa nimi Reznikoff. Siitä on täällä pelkkää haittaa. Tarvitsette amerikkalaisen nimen uuteen elämäänne Amerikassa, nimen joka kalskahtaa aitoamerikkalaiselta. Koska englanti oli Isaac Reznikoffille vieras kieli vielä vuonna 1900, hän pyysi iäkkäämmältä ja kokeneemmalta maanmieheltään ehdotusta. Sanokaa, että nimenne on Rockefeller, mies neuvoi. Siitä ei nimi parane. Kului tunti ja sitten toinen, ja kun yhdeksäntoistavuotias Reznikoff istahti maahanmuuttovirkailijan kuulusteltavaksi, hän oli unohtanut ehdotuksen. Nimenne? virkailija tiedusteli. Väsynyt maahanmuuttaja läimäytti otsaansa turhautuneena ja töräytti jiddišiksi: Ikh hob fargessen (unohdin)! Ja niin kävi, että Isaac Reznikoff aloitti uuden elämänsä Amerikassa nimellä Ichabod Ferguson.
Näin vitsikkäästi alkaa Paul Austerin mammuttimainen romaani 4 3 2 1, kehityskertomus Archibald Isaac Fergusonista, tai oikeastaan neljä erilaista elämäntarinaa samasta miehestä. Archie Ferguson syntyy 3. maaliskuuta 1947 New Jerseyn Newarkissa Rose ja Stanley Fergusonin ainoana poikana. Syntymä on lähtöpiste, josta erkanee neljä vaihtoehtoista elämää, neljä Fergusonia, joilla on sama geneettinen perimä, mutta joiden elämänkokemukset ja persoona eroavat toisistaan pienten ja vähän suurempienkin sattumusten johdattelemina. Kirjan luvut on jaoteltu kaksoisnumeroin (esim. 2.1, 2.2., 2.3 ja 2.4), joista jokainen kertoo tietyn ajanjakson vaihtoehtoisten Fergusonien elämästä. Ferguson käy läpi omia kasvukipujaan ja ympäröivä 1950- ja 1960-luvun Amerikka omiaan, yhä uudelleen ja uudelleen.
Yli 1100-sivuinen romaani leikittelee vakavasti ajatuksella, jonka jokainen meistä on varmasti joskus elämässään heittänyt ilmaan: Entä jos? Entä jos vanhemmat olisivat eronneet? Entä jos olisimme asuneet jossain muualla? Entä jos toinen vanhemmista olisikin kuollut? Entä jos olisin valinnut toisen opiskelupaikan? Tosielämässä turhaa jossittelua, mutta kirjallisena kokeiluna kiinnostavaa. Varsinkin kun jossittelijana toimii luottomies Auster.
Fergusonien elämät ovat niin lähellä toisiaan, että välillä unohdan mistä Ferguson-versiosta on kyse. Oliko tämä se, jonka isän kodinkoneliike poltettiin vai oliko tämä se, jonka isä kuoli? Opiskeliko tämä Ferguson Princetonissa vai Columbiassa? Oliko tämä se Ferguson, joka seurusteli Amyn kanssa vai se, joka päätyi Amyn velipuoleksi vai se, joka tykkäsi sekä tytöistä että pojista? Oliko tämä se Ferguson, joka pelasi koripalloa vai baseballia vai molempia? Oliko tämä se Ferguson, jolta puuttui sormi? Oliko tämä se Ferguson, joka asui Pariisissa vai se, joka matkusti Pariisiin? Onneksi Auster tiputtelee vihjeitä ja muistutuksia matkan varrelle ja saan taas langan päästä kiinni.
Fergusonien elämään on nautinnollista uppoutua. Auster kirjoittaa herkästi ja elävästi nuoren pojan kasvutarinaa, jossa sattuma muokkaa identiteettiä siinä missä perimä ja kasvatuskin. Perheellä on tietysti suuri rooli, varsinkin äidillä, mutta myös suhde etäiseen isään on keskeinen valintoihin ajavana voimana – oli suhde isään sitten lämmin tai kaunainen. Myös ystävillä ja rakastetuilla on oma tärkeä roolinsa Fergusonin kasvussa pojasta mieheksi. Jokaisen nuoren Fergusonin sydämessä on erityinen paikka yhdelle naiselle, Amylle, joko parhaan ystävän tai rakastetun roolissa.
Kaikki Fergusonit ovat akateemisesti lahjakkaita ja urheilullisia ja kaikilla on palo kirjalliseen ilmaisuun. Yksi Ferguson-versio kirjoittaa 13-vuotiaana Hank ja Frank -nimisistä kengistä kertovan nerokkaan tarinan, joka on tietysti kokonaan luettavissa romaanin sivuilta. Yksi Ferguson keskittyy journalismiin, yksi ranskalaisten runojen kääntämiseen, yksi kirjoittaa romaanin. Kaikki Fergusonit lukevat valtavasti kirjoja, joita listataan vähän väliä. Jos joku innostuu lukemaan kaikki Austerin romaanissa mainitut kirjat, saa varmasti kuitattua muutaman yliopistotutkinnon verran kirjallisuutta. Lisäksi kirja vilisee taide-elokuvia ja klassista musiikkia, mutta ihme kyllä 60-luvun populaarimusiikkia ei juurikaan mainita.
Kirja on myös sukellus 50- ja 60-lukujen historiallisiin tapahtumiin Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Käsittelyyn pääsevät toistuvasti mm. rotumellakat, opiskelijaradikalismi ja Vietnamin sota. Myös J. F. Kennedy ja Martin Luther King kohtaavat kuolemansa useamman kerran. Kukaan Fergusoneista ei heittäydy täysin mukaan tapahtumien pyörteisiin, vaan tarkkailee sivusta raportoiden kokemaansa. Sen sijaan Amy on aktiivisena parantamassa maailmaa ja mukana protesteissa.
Sanottakoon nyt, että olisihan tämä vähän lyhyempi kirja voinut olla. Olen melko nopea lukija ja minulla meni tämän kanssa pari viikkoa, tosin luin välissä pari muuta lyhyempää kirjaa ja viimeisenä päivänä tahkosin lähes 300 sivua kerralla. Minun puolestani muutamat baseball- ja koripallomatsit olisi voinut jättää pois ja kertoa historiallisista tapahtumista vähemmän seikkaperäisesti. Mutta kaiken kaikkiaan nautin suunnattomasti Austerin kerronnasta ja loppumetreillä paljastuvasta metatasosta, joka nitoi kaiken hienosti yhteen – kirjan nimeä myöten.
Paul Auster: 4 3 2 1
4 3 2 1 (2017), suom. Ilkka Rekiaro
Tammi 2017
Arvostelukappale
Oli mielenkiintoista tutustua tähän kirjaan näin blogisi välityksellä. Vaihtoehtoiset kohtalot kiinnostavat. Ennen tartuin aina paksuihin kirjoihin, mutta nyt ne edelleen työntävät minua pois luotaan. Ehkä joskus taas…
Vaihtoehtoiset kohtalot ovat kyllä kiinnostavia. Kerronnallisesta ratkaisusta tuli omalla tavallaan mieleen Kate Atkinsonin huikean hieno romaani Elämä elämältä, jossa annetaan erilaisia versioita päähenkilön elämänkulusta. Siinä Ursula kuolee eri ikäisenä eri tavoin ja aina palataan alkuun. Austerilla eri versiot kulkevat rinnakkain.
Mainitsemasi kirja kuulostaa kiehtovalta.
Kannattaa lukea, jos et ole vielä Atkinsoniin tutustunut. Atkinsonin uusin romaani Hävityksen jumala kertoo samoista henkilöistä ja siinä on toisenlainen kiinnostava kerrontakikka.
Tuli heti mieleen tuo Atkinsonin kirja josta pidin paljon. Ehkä pitäisin tästäkin, ellei sivuja ole liikaa… ilmeisesti kyseessä on jonkinmoinen tiiliskivi.
Ahh lukihan se 1100 sivua tuolla, huh… taidan jättää väliin ?
Tarkalleen ottaen 1141 sivua. Juu, kyllä tässä sivuja riittää, mutta ehtii ainakin kunnolla tutustua päähenkilöön, neljän elämän verran 😉
Tuo entä jos -kuvio tosiaan vaikuttaa aika samalta kuin Atkinsonilla, jonka kirjasta en mitenkään erityisemmin innostunut. En näe tuossa entä jos -ajattelussa mitään erityistä, vaan pikemmin se on itsestäänselvää pohdiskealua, jota varmaan jokainen on joskus käynyt. Jos olisinkin silloin mennyt/jättänyt menemättä jne.
Olen oikeastaan jo päättänyt, että parasta Paul Austeria on New York -trilogia, joka on tietysti aika tyly päätös, kun Auster edelleen kirjoittaa. Siltikin omaan makuuni on parhaiten iskenyt hänen varhaistuotantonsa.
Jossittelu tosielämässä on turhauttavaa ja epätyydyttävää, mutta jotenkin tykästyin tässä kirjassa siihen, miten satunnaismuuttujat vaikuttivat henkilön persoonallisuuteen ja tunne-elämään. Sitä oli kiinnostavaa pohtia.
Olen lukenut Austerilta aiemmin New York -trilogian ja romaanin Sunset park. Kummastakaan en ole mitään kirjoittanut ja vähän sumuisina ovat mielessä. Sunset parkin luin joskus New Yorkin reissulla, paikan päällä oleminen toi lisäjännitystä. Muistan pitäneeni molemmista, Sunset Park oli lähempänä tätä uusinta.
En ole lukenut yhtäkään Austerin kirjaa, vaikka tietenkin olen kirjailijasta kuullut. 4321 vaikuttaa periaatteessa kiinnostavalta (ja kirjoituksesi on superkiinnostava), mutta minäkään en Ompun tavoin ole järin innostunut jossittelusta edes kirjallisuudessa, vaikka onhan siinä tietenkin herkullisetkin puolensa ja mahdollisuutensa. Silti en vain jaksa innostua.
Olen kyllä miettinyt, että Austerilta pitäisi ehkä lukea jokin muu kirja ihan kokeilumielessä.
Ei tosiaan kannata aloittaa Austeriin tutustumista tästä mammutista, varsinkaan jos ei ole jossittelun ystävä 😀 Ehkä New York -trilogia? On vähän kompaktimpi paketti, vaikka sisältääkin kolme romaania.
Olen itse tiiviin ilmaisun ystävä ja siksi suhtaudun lähtökohtaisesti aika nuivasti yli 600 sivuisiin romaaneihin. Lähtökohtaisesti jossakin kohtaa on tiivistäminen jäänyt tekemättä. Poikkeuksiakin toki on.
Siitä huolimatta minun on vaikea nähdä itseäni lukemassa tätä. Mutta sitten taas toisaalta: 1950- ja 60-lukujen miljöö kiehtoo ja kiinnostaa.
Tässä saa ainakin koko rahan edestä tuota 50- ja 60-lukua, tosin hyvin amerikkalaisesta näkökulmasta 😀
Minä olen joskus yrittänyt jotain Austeria lukea, mutta jäin kyllä pahasti jumiin. Kirja on ollut jo vuosia kesken, enkä enää edes muista sen nimeä.
Sen jälkeen olen pysynyt kyseisestä kirjailijasta tietyn etäisyyden päässä.
Tämäkin kuulostaa sinänsä ihan mielenkiintoiselta tarinalta, mutta juurikin tuo pituus (ja baseball matsit) taitavat pitää minut kaukana tälläkin kertaa.
Teillä meni siis Austerin kanssa heti sukset ristiin 😉 Jos päätät joskus antaa uuden mahdollisuuden, tämä ei ehkä pituutensa vuoksi ole järkevin valinta. Moni on kehunut Austerin romaania Sattumuksia Brooklynissa. En ole sitä itse vielä lukenut, mutta se kuulostaa kiinnostavalta.
Nyt ei tarvitse tämän Austerin suhteen jossitella, kun olen sen lukenut. Olen pitänyt monista herran kirjoista, eikä 4321 tehnyt poikkeusta. Tiivistämisen varaa on, mutta ymmärrän kirjalijan synteesitavoitteet ajasta, ajankulusta, ajattelutavoista, ajelehtimisesta ja arvaamattomuudesta. A-luokan proosaa siis.
A-luokan Auster tosiaan 🙂 Harmi, jos jää monelta lukematta pituutensa vuoksi.
Olen lukenut Austerilta Sattumuksia Brooklynissä ja Illuusioiden kirjan mutta sitten jäin jumiin jonkun hänen kirjansa kanssa. En edes muista, minkä. 4321:tä pyörittelin kädessäni, mutta kirjan laajuus lannisti. Kiinnostavalta kuitenkin vaikuttaa juttusi perusteella. Neljä eri mahdollista elämää.
Ei kannata pelästyä pituutta. Vaikka tiivistämisen varaa on, tekstin parissa viihtyisi vaikka pidempäänkin 🙂